Blogin kirjoittajat

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pakkosuomea vapaaehtoisesti

Tulin silloiseen Turun ammatilliseen kurssikeskukseen suomen kielen opettajaksi vuonna 1988. Perimätiedon mukaan valintaperusteena oli esiintymiseni edellisellä viikolla paikallislehden lehtikuvassa. Toisen tarinan mukaan vaakakupissa painoi monen kesän kokemus leirikoulutyöstä Amerikassa. Tiedä sitten, kumpi on totta – jos kumpikaan – mutta koulutukseltani olen ns. pakkosuomen opettaja. Olen siis aikoinani opiskellut Åbo Akademissa finskaa.

Ehkä juuri koulutustaustani takia en ole koskaan oikein viihtynyt niissä satunnaisissa äidinkielenopettajan työtehtävissä, joita kohdalleni on määrätty. Sen sijaan suomen kielen kummallisuuksien opettaminen maahanmuuttajille on mielekästä ja mielenkiintoista ja ennen muuta palautteellista ja joskus toivottavasti tuloksellistakin. Sitä se on ollut kaikki 27 vuotta, jotka olen eritasoisia ja –taustaisia maahanmuuttajia päässyt opettamaan.

Aikuiskoulutuksessa opettaja väistämättä toistaa itseään tietyin väliajoin. Minun kohdallani uusi kurssi alkaa noin vuoden välein, ja aina samasta kohdasta mapin sivulta yksi: ”Minä olen Esa. Mikä sinun nimesi on?”
Siitä eteenpäin onkin jokainen kurssi tähän asti ollut erilainen, tuonut omat yllätyksensä, omat onnistumisensa, ja omat oivalluksensa. Vieläkin tulee myös uusia nuppineuloja oppilasmaailman kartalle, vaikka kaikki maanosat ovatkin olleet jo kauan edustettuina. Tänä kesänä ilmestyi listalle ensimmäinen barbadoslainen.

Tulevissa blogiteksteissä avaan lisää suomen kielen opettajan arkea.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti