Blogin kirjoittajat

torstai 26. marraskuuta 2015

Opettajan matka erityisopettajaksi

Olen insinööri, mikä selittää aika paljon. Olen tottunut painiskelemaan teknisten ongelmien ja niitä ymmärtävien esimiesten ja alaisten kanssa. Tekniset ongelmat selviävät yleensä ilman tunteiden purkausta, vaikka selvittäjät saattavat käyttäytyä toisinaan hyvinkin värikkäästi.

Ammatilliseen erityisopettajakoulutukseeni kuului kuitenkin myös portfolion tekeminen. Opiskelujen alkaessa muistutin onkilieron ja kysymysmerkin risteytystä. Ryhmänohjaajamme Annikki kuitenkin tuuppasi minua oikeaan suuntaan, jonka ansiosta portfolion aihe oli lopulta helppo keksiä. Päätin siinä keskittyä erityisen tuen tarpeeseen ja sen kehittämiseen oppilaitoksessamme.

Jo ammatilliseksi opettajaksi opiskellessani huomasin, että oppilaat eivät ole koneita; heillä on arkisia huolia, sairaita lapsia, ongelmia ymmärtämisessä tai muita henkilökohtaisia haasteita. Nuorisotakuun myötä törmäsimme meille entistä haastavampiin opiskelijoihin, jollaisista meillä ei ollut aiempaa kokemusta. Heillä ei ollut työkokemusta ja moni asia oli elämässä jäänyt vähän kesken. Alkuaikojen hankaluuksista huolimatta opimme ymmärtämään näiden opiskelijoiden taustoja ja usein niistä sekä epävarmuudesta johtuvaa hieman uhmakasta käytöstä. Opiskelijat puolestaan ymmärsivät, että työllistyäkseen he tarvitsevat koulutusta – motivaatio kasvoi kuin itsestään.

Kaikesta edellä mainitusta johtuen takana on mieleenpainuvat puolitoista vuotta opintojen parissa. Tärkeintä ja parasta on ollut omalta ryhmältäni sekä ryhmäohjaajaltamme Annikilta saatu tuki ja voima. Tammikuussa olin tukehtua työtaakan alle, mutta onnistuin kuitenkin ponnistelemaan mahtavien kanssaopiskelijoideni ansiosta.

Opintojen myötä uskon kehittyneeni sekä ihmisenä että opettajana. Kulkemani tien ansiosta koen kehittäväni Turun AKK:n opetusta omalta osaltani. Uskon osaavani huomioida erilaisten opiskelijoiden tarpeet näiden lähtökohdista riippumatta sekä kohtaamaan heidät entistä positiivisemmin.

Kirjoittanut Markus Mansikka

torstai 19. marraskuuta 2015

Uusia työkaluja ja sovelluksia

Joku saattaa vielä muistaa vanhan Spede-leffan ”Noin 7 veljestä”, jossa keksijä Leonardo (Leo Jokela) keksi ”tynamenttia”. Ja räjäytteli sitä esitellessään ilmaan kaikenlaista. Leonardo totesi keksinnöstään, että ”sitä ei voi käyttää mihinkään, kun se ei pysy astiassa”, johon Spede totesi, että ”keksi sinä sitä lisää, niin minä keksin sille käyttöä”.

Tämän päivän Leonardot keksivät uusia nettisovelluksia opetuskäyttöön niin ahkerasti, että itsensä tuntee kieltämättä ihan Spedeksi, kun yrittää niille keksiä sopivaa käyttöä aikuisten opettamisessa. Onneksi vanhaa viisautta siitä, että kaikkea ilmaista viinaa ei pidä yrittää juoda, voi soveltaa tässäkin tapauksessa. On myös hyvä muistuttaa itseään aika ajoin siitäkin tosiasiasta, että oppimista voi tapahtua myös luokkahuoneessa. Ei kaiken tarvitse olla verkossa ja somepilvessä.

Mutta ihan asiallisesti ottaen, paljon voi tehdä myös luokan ulkopuolella. Melkein kaikilla opiskelijoilla on jonkinlainen älykännykkä, ja melkein kaikilla on myös esimerkiksi Facebook-tili. Moni pieni mobiilisovellus käy mainiosti opetuksen avuksi, kun niiden käyttö ei vaadi kummoisiakaan laitteita, ja opiskelijat pääsevät kirjautumaan useimpiin omilla Facebook-tunnuksillaan. Erikseen rekisteröityminen ohjelman vaatimilla omilla käyttäjätunnuksilla ja taas uusilla salasanoilla on alusta lähtien tuhoon tuomittua. Välineen tulee olla aina heti käytössä. Yhtä helposti kuin jos ottaisi kynän taskustaan.

Pieniä kirjoitustehtäviä ja tiedonhankintaprojekteja voi mainiosti ohjata vaikkapa Padletin kautta. Padletilla opiskelijat voivat tehdä myös yhteisiä harjoituksia ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä epäonnistumisen tuomaa kasvojen menetystä. Kaikki näkevät kaikkien tekstit, mutta kenenkään ei tarvitse mennä taululle esittelemään omaa näkemystään oikeasta vastauksesta. Eikä kaikkien tarvitse olla samaan aikaan samassa paikassa. Annetaan vaikkapa yksi iltapäivä käyttöön, ja katsotaan sitten aikaansaannoksia. Joku sanoo tähän, että aina siellä joku lintsaa, eikä teekään mitään. Totta. Mutta niin tapahtuu kaikissa kotitehtävissä. Tekemättömiä tehtäviä tulee vastaan ihan kynä-ja-vihko-yhdistelmälläkin.

Itse Facebookillakin on hyvä viestiä oppilaitten suuntaan vaikkapa äkillisistä poikkeamista lukujärjestyksessä. Sähköposti on harvemmalla auki jatkuvasti, mutta valitettavan usein kuulee luokassakin, kun jonkun puhelin tai tabletti kilahtaa Faceen tai Whatsappiin tulleen viestin vuoksi. Miksi siis emme kommunikoisi opiskelijoitten suuntaan niillä välineillä ja viestimillä, joita opiskelijat seuraavat – jos ei aktiivisesti niin ainakin koko ajan.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Aina sitä sattuu ja tapahtuu!

Päivääkään en vaihtaisi pois. Vanha sanonta pitää hyvin paikkaansa kohdallani.
Vai vaihtaisinko sittenkin...., vuosien takaa mieleeni palaa tapaus, joka jo naurattaa:

Vastikään koulutuksensa aloittaneen ryhmän kouluttaja pyysi minua soittamaan opiskelijalle ja tiedustelemaan syytä poissaoloon. Elettiin lankapuhelinaikaa, ja soitin opiskelijan kotinumeroon. Puhelimeen vastannut vaimo kertoi ”Matin” tulevan koulusta tunnin kuluttua. Kuultuaan ”Matin” poissaolosta vaimo hämmentyneenä äimistelemään, että ”Mattihan” tekee joka ilta tehtäviään, pakkaa reppunsa ja lähtee aamulla innostuneena kouluun. Anteeksi pyydellen lopetin puhelun.

Aikansa mietittyään ja ihmeteltyään kouluttaja huomasi sekoittaneensa kahden henkilön nimet keskenään. Olin siis soittanut aivan väärään perheeseen ja suotta hermostuttanut vaimon! Puolijuoksua riensin puhelimeen ja onneksi tavoitin vaimon ennen ”Matin” kotiinpaluuta. Kerroin sekaannuksesta ja taas anteeksi pyydellen lopetin puhelun.

Enpä ollut ihan parhaalla huumorilla varustettuna, kun kengänkannat kopisten marssin kouluttajan luo ja ilmoitin hänelle soiton olleen sitten viimeinen, jonka soitan hänen oppilaidensa perään! Toivottavasti Matin perheessä tapahtuneeseen suhtauduttiin huumorilla!

Kirjoittanut Tarja Stanley