Robotti ja minä

Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan aina vain uusia taitoja ja osaamista. Luova ja innovatiivinen tai verkostoituva ja vuorovaikutustaitoinen noin niin kuin esimerkiksi. Mutta miltäpä kuulostaisi väsymätön ja virheetön. Sellainen on robotti.

Teknologia ja tekniikka ovat korvanneet vuosien saatossa monta hyvää työnaista ja –miestä. Puhelinvaihteen sentraalisantrat ja huoltoasemien tuulilasinpesijät ovat muisto vain. Hurjimmat ennusteet uhoavat teknologian ja robotiikan korvaavan suuren tai jopa suurimman osan nykyisistä työpaikoista.

Robotit korvaavat tulevaisuudessa yksittäisiä työtehtäviä, eivät niinkään kokonaisia ammatteja, kerrotaan tuoreessa EVA:n (Elinkeinoelämän valtuuskunta) raportissa. Työelämän rutiinitehtävät voidaan raportin mukaan jättää robottien käsiin. Ihmistä ja ihmisen kykyä ja taitoa luovuuteen ja sosiaalisiin taitoihin ei kuitenkaan voida koneella korvata. Hurjimmat alan ihmiset tosin julistavat, että he eivät edes uskalla sanoa mitään sellaista, mihin robottiäly ei koskaan pystyisi.

Hyviä signaaleja robotin ja ihmisen yhteistyöstä on jo ilmassa, kuten esimerkiksi se, että Uudessakaupungissa uuteen nousuun lennähtänyt autotehdas käyttää työssään jo satoja robotteja. Myös sosiaali- ja terveysala näkee roboteille roolin.

Hoivateknologia tuo mukanaan innovaatioita, jotka antavat hoitoalan työntekijöille mahdollisuuksia keskittyä enemmän itse potilastyöhön. Robotti voi toimia seuralaisena, kuten hoivakodeista tuttu Lydia-hoivarobotti tekee, tai se voi kuljettaa tarvikkeita, annostella ja jakaa lääkkeitä tai seurata ja tallentaa potilaiden elintoimintojen seurantatietoja.

Oppilaitosjohtoa ei ainakaan vielä ole korvattu roboteilla, vaikka tekoälyn on jo todettu selviytyvän ihmistä tehokkaammin työvuorolistojen tekemisestä sekä työntekijöiden rutiininomaiseen ohjeistamiseen liittyvistä työtehtävistä. Teknologian ja robottien seurassa johtajien tehtäväksi jää vuorovaikutukseen perustuvan johtamisen ylläpitäminen, joka nojaa arvostamiseen, luottamiseen, innostamiseen ja yhdessä oppimiseen. Siihen ei robotti pysty.

Kirjoittanut Osku Laukkanen

Lisää omaa pääomaa

Omaa osaamistaan on hyvä kehittää, opettajankin. Viime viikolla osallistuin kahteen hyvin erilaiseen koulutukseen ja taas sain paljon eväitä omaan työhöni ja uusia näkökulmia tuttuihin aiheisiin. Keskiviikkona kävin päivittämässä asiakaspalveluasioita kolmen tunnin tehoherätyksessä ja torstaina kuulemassa matkailualan ajankohtaisia kuulumisia erityisesti tulevien lakimuutosten näkökulmasta.

Koulutuksiin osallistuminen avaa lähes aina jonkun uuden kulman lähestyä aihetta tai tavan katsoa sitä. En ole tähän päivään mennessä ollut sellaisessa koulutustilaisuudessa, josta ei olisi ollut mitään hyötyä. Jopa omana opiskeluaikana, sen yhden kerran, kun lähes koko ryhmä äänesti jaloillaan erästä videoluennoitsijaa kohtaan, oli päivän opetus: älä tee noin.

Nykyään puhutaan itseohjautuvuudesta, aktiivisuudesta ja itseopiskelusta ja jokaisen omasta vastuusta oppimisen edistymisessä. Niin kai sitä voisi oman itsensä kehittäjää kuvailla myös työpaikalla. Ei kukaan tule tarjoamaan vaihtoehtoja, vaan useimmiten on itse aktiivisesti etsittävä sopivia koulutuksia tai muita tilaisuuksia kehittään itseään ja sitten ehdottaa, josko se esimiehelle sopisi. Yleensä onneksi sopii ja pääsee kehittymään.

Kehittävää syksyä kaikille!

Kirjoittanut Niina Aitamurto

Ennustamisen sietämätön vaikeus

Kulunut sanonta toteaa, että ennustaminen – varsinkin tulevaisuuden – on vaikeaa. Kyseinen fakta käväisi monesti mielessä, kun 40 opiskelijaa aloitti muutama viikko sitten kotoutumiskoulutuksensa. Ikähaitari yhdeksästätoista viiteenkymmeneenkolmeen sen paremmin kuin äidinkielivalikoima arameasta vietnamiin ei paljon anna apua, kun pitää tehdä kaksi 20:n opiskelijan ryhmää. Kun vielä erilaiset aloitusviikon kartoitukset ja pikku testit antavat lähes poikkeuksetta vasta-alkajan tasoisia tuloksia, tulee väistämättä mieleen, että jospa vain heittäisi paperit ilmaan ja katsoisi, mitkä putoavat oikeinpäin. Ja niistä tehdään se ”nopeasti etenevä” porukka.

Yksi oivalliseksi osoittautunut vertailukriteeri on sijoittaa opiskelijat Suomeen tulon ajankohdan mukaiseen järjestykseen ja verrata sitä heidän tämänhetkiseen suomen kielen taitoonsa. Tulokset ovat joskus mielenkiintoisia ja ennustavat erittäin hyvällä korrelaatiolla tulevassa kotoutumiskoulutuksessa saavutettavaa kielitaitoa.

Jos henkilö, joka on ollut Suomessa viisi vuotta ja suorittanut korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon englanninkielisen opiskeluohjelman puitteissa, joutuu nyt alkeiskurssille, koska hän ei osaa käytännössä lainkaan suomea, pitää pohtia opiskelumotivaation riittävyyttä. Opiskelu (englanniksi), sosiaaliset suhteet (englanniksi), ja mahdollisesti vielä perhe-elämä (englanniksi) muodostavat muutamassa vuodessa niin laajan turvaverkon, että tässä maassa on mahdollista elää puhumatta sanaakaan suomea. Kunnes tulee aika mennä työhön… Mutta riittääkö haluja opiskella suomea, kun englanniksikin pärjää jokapäiväisessä elämässä?

Jonon toisessa päässä on opiskelija, joka on tullut Suomeen kaksi kuukautta sitten, mutta osaa jo kertoa itsestään suomeksi muutamilla lauseilla, tuntee numerot ja viikonpäivät ja on kirjoittanut vihkoonsa sanoja sekä ostanut sanakirjan. Vaikka hänen koulusivistyksensä saattaa rajoittua kesken jääneeseen peruskouluun kotimaassa, on ennuste kuitenkin paljon parempi kuin tietotekniikkainsinöörillä, joka tuntee tulevansa mainiosti toimeen englannilla.

Nähtäväksi jää, joutuuko ATK-inssi edelleenkin tyytymään hanttihommiin, joissa ei vaadita kielitaitoa ja pääseekö uunituore turkulainen ensi vuonna toivomalleen ammattikurssille näyttämään osaamistaan talonrakennuksessa tai metallitöissä. Kummankin kohdalla tulevaisuus joka tapauksessa toteuttaa itsensä.

Esa Laukkanen

Jos metsään haluat mennä nyt

Kesä kääntyy kohden syksyä, ja metsässä sienet odottavat keräilijöitään. Vielä ei ole ollut yöpakkasia, ja sateiden ansiosta sieniä on runsaasti tarjolla. Sienimetsään menijän on hyvä muistaa kertoa läheisilleen, minne aikoo mennä, kauanko aikoo viipyä, ja kännykkä on hyvä ottaa mukaan. Sitten ei muuta kuin sään mukainen pukeutuminen, hyvät jalkineet, kori tai ämpäri sekä sienten puhdistustarvikkeet mukaan ja menoksi, mieluusti tuttuun maastoon.

Vasta-alkajan on kuitenkin hyvä opetella etukäteen tunnistamaan muutama sieni ennen tosi koitosta.

Helpoiten tunnistettava itiöemälajike lienee kanttarelli eli keltavahvero. Useasti sen löytää sekametsästä, vähän varjoisesta ja kosteahkosta maastosta. Hyvällä tuurilla niitä on maa keltaisenaan. Sekoittamisen vaaraa ei ole oikeastaan muuhun kuin keltavahakkaaseen, joka sekään ei ole myrkyllinen sieni, vain mauton.

Herkkutatti on metsien ehdotonta sieniaatelia. Sen tunnistaa helposti tukevasta jalastaan, kuperasta lakista sekä valkoisesta pillistöstä joka vanhetessaan muuttuu kellertävästä vihertäväksi. Tatit ovat myös toukkien herkkua. Sienestä veistetään maistellut osat pois, ja loput sitten omaan koriin. Tatit sopivat erinomaisen hyvin siivuitettuna kuivattavaksi vaikkapa talven risottoa maustamaan.

Syksyn ehdoton suosikkilajike on suppilovahvero. Vahverokausi on vasta aluillaan. Yleensä vahvero vaatii vähän kylmeneviä öitä kasvaakseen, mutta sitten satoa riittääkin aina lumen tuloon saakka. Lumettomana talvena metsistä voi löytyä hyväkuntoisia suppilovahveroita vielä joulukuussakin.

Tarja Stanley

Loppu on uuden alku

Koulutuksen päättyminen on aina uuden ajanjakson alku. Opiskelijoiden kehittämisehdotukset ovat kullanarvoista tietoa koulutuksen kehittämisessä. Myös opettajien havaitsemat kehittämistarpeet ovat tärkeitä. Niin koulutuksen kuin matkailun kehittäminen tulee olla jatkuvaa. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Ihminen – kuluttaja, asiakas – on matkailualan tärkein muutoksen moottori. Yksi ja sama tuote tai palvelu ei sovi kaikille.

Green Care -koulutus vastaa matkailun uusia trendejä. Luontomatkailun kohderyhmää ovat transmodernit matkailijat, jotka arvostavat kokemuksia, yhteisöllisyyttä ja luontoa.  Green Care -koulutuksessa suunnitellaan luontoavusteisia tuotteita niitä kaipaaville. Luontomatkailupalvelujen tuottamisen olennaisia tekijöitä ovat ympäristöarvot, paikallisuus sekä elämyksellisyys.

Ulkomaiset matkailijat odottavat suomalaiselta luontomatkailulta erityisesti turvallisuutta, puhdasta luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta. Myös erilaiset liikunta-ja toimintamahdollisuudet ovat tärkeitä. Luontomatkailulla on muuta matkailua vahvempi yhteys ja vaikutus paikalliseen talouteen ja kulttuuriin. Siitä on tullut yhä selkeämmin aluekehityksen väline. Luontomatkailun kehittämisellä voidaan edistää myös syrjäisten maaseutualueiden säilymistä elinvoimaisena.

Etenkin saaristossa luonnon merkitys matkailussa korostuu. Hyvinvointimatkailussa haetaan laadukkaita, kokonaisvaltaisia elämyspalveluita, jotka tuottavat sekä fyysistä että psyykkistä mielihyvää.

Vietimme Green Care -ryhmän kanssa päättäjäispäivää Vehmaalla. Tutustuimme Tummamäen entisen graniittilouhoksen ympäristössä kulkevaan luontopolkuun, joka on persoonallinen ja valloittava. Ryhmämme luontopolulle houkutteli opiskelijamme Teija, joka paikallisena natiivina tuntee alueen hyvin. Luontopolku kiertää syviä, ajan myötä pohja- ja sadevedellä täyttyneitä monttuja. Vesi näytti niin houkuttelevalta, että osa meistä olisi mielellään pulahtanut uimaan.

Leiriydyimme piknikille polun päässä sijaitsevalle laavulle. Keitimme nokipannukahvia ja paistoimme makkaraa, höysteeksi kauden kasviksia, kotimaisia juustoja, itsetehtyjä hortanäkkileipiä, hilloja ja suklaita. Voi sitä autuutta: aurinko lämmitti syksyistä luontoiluamme, ja nyyttärieväät maistuvat aina ihan parhailta ulkosalla!

Keskustelumme olivat antoisia ja rakentavia, niin kuin yleensä aina luontoympäristössä. Tavoitteena koulutukselle on, että opiskelija saa sitä, mitä on lähtenyt hakemaan ja hänen tavoitteensa täyttyy.

Haikein mielin alan kirjoittaa loppuraporttia Green Care painotteisesta matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkintoon valmistavasta koulutuksesta. Mieltä piristää, että seuraava koulutus on suunniteltu alkavaksi lokakuussa, ja siihen on haku meneillään. Lue lisää: Green Care -koulutus 3.10.2016 alkaen

Anna-Mia Rinne-Saarinen