Blogin kirjoittajat

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Leipää ja intohimoa - ammatinvalintaa pohtimassa

"Mihin mun kannattaisi kouluttautua? Millä alalla olis töitä?"

Opolla ei ole ennustajan palloa ja vakavasti otettavat ennakointityökalut tuntuvat menettäneen uskottavuutensa, kun pienet ja isot kriisit heiluttavat koko maailmaa. Vielä muutamia vuosia sitten ennakointi oli helppoa: oli aloja, joilla työllisyys oli vakaata, ja aloja, joilla suhdanteet heilahtelivat aaltomaisesti. Työvoima siirtyi aaltojen mukana, metallikourista koulutettiin hoiva-alan pehmoja ja taas hetken päästä naisia houkuteltiin metallialan töihin.

Epävakaan työmarkkinatilanteen lisäksi ammatinvalintaa pohtivia ahdistetaan visioilla muuttuvista ja katoavista ammateista - eihän kohta enää tarvita ketään, kun robotit siivoavat, hoivaavat, hitsaavat. Ehkä, mutta ei nyt vielä. Kädentaitoa vaativille osaajille on jatkuvasti kysyntää, jopa pulaa.

Työllistyminen on tärkeä kriteeri, kun miettii uutta ammattia. Se ei ole kuitenkaan ainoa. Omat taipumukset, toiveet, kyvyt ja osaaminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä. On selvä, että kaikista ei ole hoitoalalle tai tarttumaan hitsauspuikkoihin. Korkeita paikkoja pelkäävällä ei ole asiaa rakennustyömaalle, verta kammoksuva selviää ehkä tv-sarjan tohtorina, mutta ei todellisessa hoitotyössä.

Joka alalla tarvitaan soveltuvuutta, kiinnostusta ja kyvykkyyttä. Ne ovat voimavaroja, jotka kantavat eteenpäin myös silloin, kun ammatti tai työ näyttää nurjimmat puolensa. Jokainen joutuu työelämässä ennemmin tai myöhemmin siihen tilanteeseen, että punnitsee ainakin hetkittäin työnsä mielekkyyttä - onko tämä nyt sittenkään mun juttuni. Ammattiinsa sitoutunut ihminen ei anna periksi ihan helposti.

Toki intohimo ammattiin voi syttyä myös työssä, jota on ensin pitänyt itselleen epäsopivana. Ja monet käyvät työssä vain leivän, ei intohimon vuoksi; itseään voi toteuttaa vaikka harrastusten parissa.

Ammatinvalinnassa kannattaa kuunnella omaa sisintään. Jos sisäistä ääntä ei löydy, ohjausalan ammattilainen tukee ja selkiinnyttää ajatuksia. Ammattibarometria, tilastoja tai työnhakusivustoja tutkimalla syntyy kuva, millä aloilla työvoimalle on kysyntää nyt ja lähitulevaisuudessa.

Tuleva ammatti voi olla turvallinen jatkumo aiemmalle osaamiselle. Se voi olla myös hyppy aivan uuteen. Oli miten oli, selkeä tavoite vie aina eteenpäin. Maailman kaaos ei haittaa, kun oma tie on kirkas.

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen

torstai 20. lokakuuta 2016

Tuulahdus Nova Scotiasta!

Elämä ilman juhlaa on kuin pitkä taival ilman majataloa, ja työ ilman lomaa on yksinkertaisesti vain liikaa. Tämän aasinsillan johdattamana haluan kertoa muutaman sanasen viime viikolla viettämistäni onnistuneista ja virkistävistä syyslomapäivistä.

Kerran jos toisenkin olemme viime vuosina ryysänneet perheemme voimin syyslomasella jollekin pikku omatoimireissulle, kuten Tukholmaan, Mont Blancille Chamonixiin tai tuttuun Tallinnaan. Mutta tänä vuonna päätimme toisin. Kohteenamme oli Nova Scotian Halifax! Ja täytyy todeta, että reissu oli onnistunut: ylimukavat lennot pehmeillä leveillä istuimilla, makeasti nukutut yöt, rentouttavia juoksulenkkejä vaahteranlehtien kahistessa jalkojen alla, palapelien kokoamista, pientä lukemista, shoppailua, jääkiekkoviihdettä ja tietysti herkuttelua.

Pikku koukku tässä vaan on se, että emme juurikaan rasittaneet lentokilometreillä luontoa ja jet lagikin jäi kokematta. Tämä johtuu siitä, että teimme matkan tällä kertaa mielikuvituksen avulla kotona ja sen lähiympäristössä: itsetehdyt lentoliput, lentokoneena kotisohva (lentoaika 8 minuuttia), kiertoajelut kaupungilla sinisen hetken aikaan, Ylen Kanadan luontodokkari, Halifax-videot YouTubesta…

Lisää maailman ihmeitä voi kokea Turun Akk:ssa YK-päivänä maanantaina 24.10., jolloin opiskelijamme ympäri maailmaa esittelevät synnyinmaitansa ja niiden kulttuuria.

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

torstai 13. lokakuuta 2016

Lapsi- ja aikuisopiskelua

Tarjoillaan heti alkuun tiukka fakta: tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Ikinä. Olen käynyt reilut kymmenen vuotta sitten vuoden kestävän opistotasoisen koulutuksen Helsingissä, HEO Mediapajassa, aiheena lehtijournalismi. Sen vuoden aikana tuli näpyteltyä jos jonkinlaisia tekstejä jos jonkinlaisista aiheista, muttei yhtään blogikirjoitusta. Joten te, jotka olette eksyneet lukemaan tätä, pääsette todistamaan eräänlaista neitsyyden menetystä. Olkaa armollisia.

Minulla on takana opintoja paitsi HEO:sta, myös Laurea-ammattikorkeakoulusta, jossa kokeilin vuoden verran, josko minusta olisi numeroniiloksi. Ei ollut. Tulin tässä päivänä eräänä ajatelleeksi, että nykyinen aikuisopiskeluryhmäni ei poikkea keski-iältään juurikaan Laurean aikojen porukasta. Ja vaikka kyseessä on aikuiskoulutus, ei sitä huomaa ainakaan juttujen tasosta.

Yhtäläisyyksiä on monia. Molemmissa ryhmissä on lain silmin katsottuna pelkkiä aikuisia, kaikki saavat ostaa kaljansa ihan itse. Yhteistä on myös vastuu omista opinnoista. Jos opiskelu ei napostele, kukaan ei sido tuoliin ja sano että nyt opiskelet tai tulee tupen rapinat (siinä on muuten suhteellisen pelottava sanonta, kun oikein pysähtyy ajattelemaan).

Toki myös eroja löytyy. AKK:lla tehdään tehtäviä ja toisinaan ne käydään yhdessä läpi, toisinaan ei. Laureassa tehtiin tehtäviä ja niistä annettiin arvosana. Jos taso ei ollut riittävä, ei päässyt kurssista läpi ja se piti uusia. Ammattikorkeakouluopiskelu oli myös puuduttavan luentopainotteista Turun AKK:n Someguru–opintoihin verrattuna. Itse olen enemmän tekijä ja vähemmän lukija. Luentoja ei todellakaan ole ikävä. Olen myös kiitollinen, ettei minun tarvitse enää ryynätä haalarit päällä pitkin puistoja ja ojanpohjia – kosteita opiskelijajuhlia tuli amk-aikoina nähtyä ihan riittävästi.

Someguru 3/2016 ryhmässä väki on vähentynyt keväisestä noin puoleen. Eikä siinä mitään. Kuten mainittua, aikuisia tässä ollaan ja jokaisella on omat syynsä jatkaa tai olla jatkamatta koulutusta. Itse en aio lähteä kulumallakaan. Olen viihtynyt loistavasti ja tulevaa työssäoppimisjaksoa odotan kieli pitkällä.

Sitä ennen pitää toki löytää se harjoittelupaikka.

Kirjoittanut someguruopiskelijamme Ville

Viikolla 41 Ville päivittää myös Turun AKK:n Instagram-tiliä ja näin hän luonnehtii itseään:
"Moi! Opiskelen Turun AKK:lla Someguruksi ja päivittelen tämän viikon (41) AKK:n Instagramia. Taustani on asiakaspalvelussa ja olen kotoisin Helsingistä. Lapsia kolme, vaimoja yksi, harrastuksiin kuuluu mm. maalailu ja kuntonyrkkeily. Sydäntä lähellä Mac-merkkiset tietokoneet, Adidas Superstarit, tatuoinnit ja supersankarielokuvat. Instasta minut löytää käyttäjänimellä @na55ty."

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Muutama sana rohkeudesta

Me kaikki ihailemme ihmisiä, jotka uskaltavat toteuttaa unelmiaan. Heitä, jotka myyvät omaisuutensa ja lähtevät maailmanympäripurjehdukselle. Tai heitä, jotka jättävät oravanpyörän ja muuttavat Intiaan meditoimaan. Tai heitä, jotka uskaltavat vielä kerran lähteä opiskelemaan sitä lapsuuden unelma-ammattia, jonka jostain syystä aikanaan unohtivat. Lista on loputon.

Kuva: fromhollandtofinlandwithlove.blogspot.fi
Rohkeus ei ole pelkkä asenne, se vaatii tekoja. Siksi se lienee melko vaikeaa paitsi yksilöille, myös yrityksille. Entisessä elämässä telealalla mainostoimisto ehdotti 1990-luvun lopulla lankapuhelinhintojen havainnollistamiseksi mm. siittiöitä lehtimainoksiin. Tyrmäsimme ajatuksen mauttomana ja liian kaukaa haettuna, vaikkakin henkilökohtaisesti asia kutkutti. Oltais kerrankin repäisty! Mutta maailma muuttuu, Eskoseni - tälläkin viikolla olen monta kertaa nähnyt erään silmälasiliikkeen mainoksen, jossa siittiö huristelee munasolun ohi näkemättä maaliaan. Mielestäni loistavaa ja rohkeaa mainontaa tässä mielensäpahottajien luvatussa maassa.

Muutama viikko sitten osallistuin seminaaripäivään, jossa yksi puhujista oli Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila. Esityksen otsikko oli Paskaa tuulettimeen. Jukka on aiemmin mainosmaailmassa kannuksensa hakenut rohkea uudistaja, jota edes tappouhkaukset tuotteiden pois vetämisestä Magneettimediaan yhdistetystä tavarataloketju Kärkkäisestä eivät hetkauttaneet. Rohkea veto oli myös lanseerata Tom of Finland –mallisto, joka jakoi paitsi kuluttajien, myös Finlaysonin omien myymälänvetäjien mielipiteet. Kaikesta huolimatta mallisto on ollut menestys. Jukka ja Finlayson eivät luovuttaneet.

Sain myös kuulla, ettei Finlaysonilla markkinointisuunnitelmaa vaan yritys elää adhokratiassa. Ja että Jukka ei tuijottele yhtään exceliä, mistä näkyisi yrityksen tuloskunto ja tila. Rohkeaa toimintaa toimitusjohtajalta. Luonnollisesti kyseinen malli ja toimintatapa poikivat rohkeutta ja innovatiivisuutta läpi organisaation. Nyt yritys ostaa meidän vanhat pussilakanamme ja tekee niistä räsymattoja. Yksinkertaista, mutta nerokasta!

En nyt tarkoita, että meidän kaikkien tarvitsisi alkaa elämään erityisen rohkeasti, turhia riskejä ottaen. Monille suurta rohkeutta saattaa olla jo se, että hymyilee kadulla tuntemattomalle tai tervehtii iloisesti bussikuskia. Tai että alkaa keskustelemaan kaupassa tuntemattoman kanssa vaikka omenoiden laadusta tai säätilasta. Itseäni olen usein viihdyttänyt juuri tällä tavalla.

Rohkeus kasvaa, kun sitä käytetään. Ja mitä enemmän sitä käyttää epäonnistumisista tai haukuista huolimatta, sitä mahdollisemmalta tuntuu tavoitteiden saavuttaminen, olivatpa ne minkä kokoisia tahansa.

Kirjoittanut Taru Lehtonen