Blogin kirjoittajat

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Leipää ja intohimoa - ammatinvalintaa pohtimassa

"Mihin mun kannattaisi kouluttautua? Millä alalla olis töitä?"

Opolla ei ole ennustajan palloa ja vakavasti otettavat ennakointityökalut tuntuvat menettäneen uskottavuutensa, kun pienet ja isot kriisit heiluttavat koko maailmaa. Vielä muutamia vuosia sitten ennakointi oli helppoa: oli aloja, joilla työllisyys oli vakaata, ja aloja, joilla suhdanteet heilahtelivat aaltomaisesti. Työvoima siirtyi aaltojen mukana, metallikourista koulutettiin hoiva-alan pehmoja ja taas hetken päästä naisia houkuteltiin metallialan töihin.

Epävakaan työmarkkinatilanteen lisäksi ammatinvalintaa pohtivia ahdistetaan visioilla muuttuvista ja katoavista ammateista - eihän kohta enää tarvita ketään, kun robotit siivoavat, hoivaavat, hitsaavat. Ehkä, mutta ei nyt vielä. Kädentaitoa vaativille osaajille on jatkuvasti kysyntää, jopa pulaa.

Työllistyminen on tärkeä kriteeri, kun miettii uutta ammattia. Se ei ole kuitenkaan ainoa. Omat taipumukset, toiveet, kyvyt ja osaaminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä. On selvä, että kaikista ei ole hoitoalalle tai tarttumaan hitsauspuikkoihin. Korkeita paikkoja pelkäävällä ei ole asiaa rakennustyömaalle, verta kammoksuva selviää ehkä tv-sarjan tohtorina, mutta ei todellisessa hoitotyössä.

Joka alalla tarvitaan soveltuvuutta, kiinnostusta ja kyvykkyyttä. Ne ovat voimavaroja, jotka kantavat eteenpäin myös silloin, kun ammatti tai työ näyttää nurjimmat puolensa. Jokainen joutuu työelämässä ennemmin tai myöhemmin siihen tilanteeseen, että punnitsee ainakin hetkittäin työnsä mielekkyyttä - onko tämä nyt sittenkään mun juttuni. Ammattiinsa sitoutunut ihminen ei anna periksi ihan helposti.

Toki intohimo ammattiin voi syttyä myös työssä, jota on ensin pitänyt itselleen epäsopivana. Ja monet käyvät työssä vain leivän, ei intohimon vuoksi; itseään voi toteuttaa vaikka harrastusten parissa.

Ammatinvalinnassa kannattaa kuunnella omaa sisintään. Jos sisäistä ääntä ei löydy, ohjausalan ammattilainen tukee ja selkiinnyttää ajatuksia. Ammattibarometria, tilastoja tai työnhakusivustoja tutkimalla syntyy kuva, millä aloilla työvoimalle on kysyntää nyt ja lähitulevaisuudessa.

Tuleva ammatti voi olla turvallinen jatkumo aiemmalle osaamiselle. Se voi olla myös hyppy aivan uuteen. Oli miten oli, selkeä tavoite vie aina eteenpäin. Maailman kaaos ei haittaa, kun oma tie on kirkas.

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti