Blogin kirjoittajat

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Henkilökohtaisesti, sinulle

Tutkintotavoitteinen aikuisopiskelu on tänä päivänä hyvin henkilökohtaista. Opinnot ja tutkinnon suorittaminen suunnitellaan jokaisen opiskelijan aiempi osaaminen huomioon ottaen. Tämä toteutuu henkilökohtaistamisessa.

Jokaisen tutkintoa tai tutkinnon osaa tavoittelevan opiskelijan kohdalla selvitämme aina henkilökohtaisesti hänen aiemman osaamisensa. Henkilökohtaistaminen tarkoittaa osaamisen vertaamista tutkintotavoitteisiin. Tällöin puhutaan opinnoista, kursseista, arkiosaamisesta, harrastuneisuudesta, työkokemuksesta tai mistä tahansa, mikä on voinut tuottaa jo tavoiteltua osaamista. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että henkilö, jolla on jo riittävästi aiempaa osaamista, tuleekin vain osoittamaan osaamistaan suoraan tutkintotilaisuuksiin. Osaaminen määrittelee tarvittavan oppimisen määrän ja laajuuden.

Henkilökohtaistamisessa huomioidaan myös oppimisen valmiudet ja taidot. Jos aikuisopiskelijalla on tarvetta opiskeluvalmiuksia parantaviin opintoihin, ne toteutetaan osana koulutusta. Jokaiselle tarjotaan juuri hänen tarvitsemansa ohjaus ja tuki opintojen sekä tutkinnon suorittamisen tueksi.

Tervetuloa opiskelemaan ja hankkimaan ammatillista osaamista!

Kirjoittanut Osku Laukkanen

torstai 21. tammikuuta 2016

Valtaa, vastuuta ja työniloa

Maija Vilkkumaan Satumaa-tangossa lauletaan:
”Mulla on valtaa, mä koulutan muita.”
Niinhän se on. Meillä opettajilla on ainakin pedagogista valtaa. Ja kuten me kaikki tiedämme, valta tuo mukanaan vastuuta. Meillä pedagogisen vallan käyttäjillä on vastuu siitä, että opiskelijat oppivat.

Oppimistuloksia voi saada aikaiseksi monenlaisilla pedagogisilla konsteilla. Viime aikoina opettavassa ja oppivassa maailmassa on kehitetty toiminnalliseen ja ilmiöpohjaiseen oppimisen ideaan pohjautuvia pedagogisia ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vakavasti otettavan opettamisen tulee sisältää myös paljon muuta kuin frontaaliopetusta kynä- ja paperitehtävien kera.

Itse olen käyttänyt koto-koulutuksen kulttuuri- ja yhteiskuntaopetuksessa musiikkia, kädentöitä sekä pelien tekemistä ja pelaamista opettamisen rikastuttajana. Kun aikuisten kanssa käyttää mainitunlaisia toimintatapoja, voi myös toki ajaa helposti metsään. Jos musiikki, kädentyöt ja pelit eivät nivoudu järkevällä ja mielekkäällä tavalla opiskeltaviin aiheisiin, käsillä on varmasti ainakin pienimuotoinen katastrofi. Ensisijaista onkin, että kuvatunlainen opetustoiminta on taiten suunniteltu ja ilolla toteutettu.

Opiskelijoita saatu palaute on rohkaissut jatkamaan askartelua, hoilaamista, pianon käyttöä ja arpanoppien heittelyä. Täytyykin todeta, että kun Jean Sibeliuksen päivänä soittelin opiskelijoille Finlandiaa ja En etsi valtaa loistoa, ajattelin, että en todellakaan voi yhtyä Maija Vilkkumaan Mä haluun naimisiin -kappaleen seuraaviin toteamuksiin:
”Mä en halua olla töissä enää. Mä en ikinä riitä.
Mä raadan ja raadan, mutta kukaan ei nää, kukaan ei kiitä.”
Kirjoittanut Saara Linnatsalo

torstai 14. tammikuuta 2016

On jälleen hyvien päätösten aika!

Uusi vuosi ja uudet aloitukset. Meillä Turun AKK:ssa vuodenvaihteessa käynnistyy perinteisesti paljon uusia koulutuksia. Jotenkin on luontevaa aloittaa opinnot joko alkuvuonna tai sitten alkusyksystä, kun lapsetkin menevät kouluun. Uuden vuoden lupaukseksi oman osaamisen kehittäminen ei ole huono tavoite, sillä opiskelu kannattaa aina.

Päätös opiskella on aina henkilökohtainen, siihen törmään usein yritysmyynnissä. Jos pomon saa innostumaan henkilöstönsä kouluttamisesta, se ei vielä riitä. Lisäksi pitää saada myytyä ajatus opiskelusta myös henkilökunnalle, varsinkin jos kyseessä on tutkintotavoitteinen opiskelu, jolloin opintoihin kuluu aina vapaa-aikaa. Tutkintopaperi on kuitenkin kovaa valuuttaa työmarkkinoilla, onhan se todiste osaamisesta. Yritykselle suoritetut tutkinnot toimivat laaduntakeena. Väitän niiden olevan jopa kilpailuetu, jota kannattaa hyödyntää yrityksen markkinoinnissa.

Tämän päivän ammattitutkinto- tai erikoisammattitutkintotodistukset kertovat kyseessä olevan oman alansa huippuosaaja, sillä paperia ei saa ilman osaamisen näyttöä aidossa työtilanteessa. Tutkintojärjestelmämme on hiottu pitkälle varmistamaan, että suorittaja todellakin osaa asiansa.

Turun AKK:n markkinoinnissa on vuosien varrella viljelty useita jatkuvaan kouluttautumiseen liittyviä sloganeja kuten: Ilo oppia isonakin! Mielestäni kaikkein paras ja osuvin on vanha totuus: Työelämä muuttuu, osaava menestyy!
Aloita sinäkin uusi vuosi kouluttautumalla.