Kuvan voimalla

Satutteko tietämään, mitä ovat ”veržliaraktis”, ”atsuktuvas”, ”matuoti” ja ”plaktukas”. Voin kertoa, että ne ovat kaikille tuttuja työkaluja, jotka voi nähdä millä tahansa liettualaisella työpajalla. Mutta jos olette itse kyseisellä verstaalla töissä, ja pomo pyytää hakemaan nuo yllämainitut kapineet työkalupakista, osaatteko etsiä asianmukaiset välineet? Tuskinpa.

Tekniikan alojen koulutuksiin hakeutuu paljon maahanmuuttajia, joiden suomen kielen taito on hädin tuskin välttävällä perustasolla. Heidän on kuitenkin heti ensimmäisistä koulutuspäivistä alkaen tiedettävä työsalissa käytettävien tärkeimpien koneiden ja työkalujen nimet. Myös työturvallisuuden kannalta on oleellista, että koneita osataan käyttää asianmukaisesti ja että koneen käyttäjällä on asialliset turvavarusteet.

Asioitten kirjallinen selvittäminen on paitsi hidasta myös tarpeettoman teoreettista. Avuksi onkin otettu kuvat ja video. Metallimiehen työkalupakki levälleen pöydälle ja kamera käyntiin. Opettaja voi kertoa videokameralle eri työkalujen nimet (myös puhekieliset termit), ja yksinkertaisen editointiohjelman avulla tehdään video, jossa kunkin työkalun kuvan alle saadaan työkalun nimi kirjoitettuna samalla kun opiskelija kuulee sen kuulokkeistaan puhuttuna.

Näppärimmät alkavat heti kirjoittaa itselleen sanastoa, jossa on sinänsä tuttujen työkalujen nimet suomeksi ja opiskelijan omalla kielellä. Seuraavassa harjoituksessa tehtävänä onkin sitten yhdistää työkalun kuva ja sen nimi puhuttuna. Eli opiskelijaa pyydetään suullisesti etsimään eri työkaluja. Näin asiat jäävät mieleen suullisesti ja itse oikeinkirjoitukseen ei tarvitse niinkään puuttua. Pääasia, että opiskelija osaa ojentaa pyydetyn työkalun. Kirjoittaminen tulee tärkeäksi vasta tuonnempana.

Opiskelijat tekevät itselleen listan työkalujen nimistä tietokoneen ja kuvien avulla itsenäisesti paljon tehokkaammin kuin opettajan käskyttämänä taululta käsin. Jokainen saa myös edetä omaan tahtiinsa.

Niin – ne alussa mainitut työkalut ovat jakoavain, ruuvimeisseli, mitta ja vasara. Liettuaksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Luisteluiloa Parkissa

Meitä turkulaisia hellitään talvisin kahdella tekojäällä, joilla passaa luistella vaikka rapsakassa vesisateessa. Pakkasimme viime perjantaina lukutaitoryhmien kanssa luistimet kassiin ja suuntasimme Parkin tekojäälle. Ilma oli hyvä ja jää liukas! Niinpä kykenimme hyvin opettamaan opiskelijoille luistelun alkeita sekä talviliikuntasanastoa. – Potku sivulle ja liuku!

Opiskelijoille perjantain opetustuokio luistimilla oli varmasti jännittävä. Osaa hirvitti niin paljon, että he laittoivat kyllä luistimet jalkaan, mutta kokivat sitten jääkauhun, kun olisi pitänyt ottaa ensipotkut jäällä. Vaikka kaikki eivät uskaltaneetkaan kokeilla kiiltävän jään tenhoa, kaikki herkuttelivat vuoden ensimmäisillä laskiaispullilla!

Luistelu oli valtaosalle opiskelijoista mukava kokemus. Luulenkin, että toteutamme tänä talvena useamman opetustuokion luistimilla.

Kuvassa opettajat Noora (vas.) ja Hannamari opettavat Stefania luistelemaan.

Saara Linnatsalo

Arjen kielioppia, vai miten se nyt oli?

Yksinkertaiset asiat muuttuvat joskus monimutkaisiksi, kun niitä yrittää selittää järkeenkäyvästi.

Ope: Kirja on pöydällä, kirjat ovat pöydällä.
(Kirjoitan sen myös taululle ja alleviivaan ’on’ ja ’t + ovat’ yksikön ja monikon erottamiseksi.)

Opiskelija: OK. ’Kirja’ on yksi ja ’kirjat’ on monta?

Ope: Just niin.

Opiskelija: Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjat ovat pöydällä?

Ope: Ei. ’Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjaa on pöydällä’.

Opiskelija: Mutta ’viisi’ on monta! Yksi on, viisi ovat.

Ope: Niin on, mutta jos sinä sanot, että ’viisi’, niin sitten ei tule monikko ’t’ eikä ’ovat’.

Opiskelija: ?????

Ope: Jos on numero 2, 3, 4, 5, tai 100 tai vaikka 1000, niin ei tule monikko ’t’, vaan ’a’ ja verbi ei ole ’ovat’, vaan ’on’.

Opiskelija: Miksi ei ’ovat’?

Ope: Jos sinä sanot ’kirjat’, niin tulee ’ovat’. Mutta jos sina sanot numeron, ei tule ’ovat’, vaan ’on’. Ja se ei ole ’kirjat’, vaan ’kirjaa’.

(Samalla alan miettiä, miten pitkälle uskallan mennä. Voinko selittää, että ’viisi’ on yksikön perusmuoto, ja koska se on lauseen subjekti, verbin täytyy olla yksikössä? Itsestään selväähän on, että ’viisi kirjaa on pöydällä’, mutta ’viidet sakset ovat pöydällä’. En voi kuitenkaan edellyttää, että opiskelijat ymmärtävät kieliopin teoriaa. Se ei ole kurssin sisältö eikä päämäärä. Tarkoitus on oppia kommukoimaan suomeksi. Palaan siis lähtöruutuun.)

Ope: ’Kirja on’, ’kirjat ovat’, ’viisi kirjaa on’. Tämä on systeemi. Täytyy muistaa.

(Opiskelijan ilme kuvastaa ihmetystä, epätoivoa, kiinnostusta, oivallusta ja paria muutakin tunnetilaa. Julistan varmuuden vuoksi kahvitauon. 20 minuuttia.)

Ja lopuksi yksi professori Googlen antama apu opiskelijalle:
Kollegani vastaanotti opiskelijoiden kirjoitustehtäviä. ”Minä asun tasangossa”, kirjoitti yksi opiskelija.
Mitä hän tarkoitti, ja mikä oli Googlen logiikka – jätän sen lukijan mietittäväksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Ennustamisen sietämätön vaikeus

Kulunut sanonta toteaa, että ennustaminen – varsinkin tulevaisuuden – on vaikeaa. Kyseinen fakta käväisi monesti mielessä, kun 40 opiskelijaa aloitti muutama viikko sitten kotoutumiskoulutuksensa. Ikähaitari yhdeksästätoista viiteenkymmeneenkolmeen sen paremmin kuin äidinkielivalikoima arameasta vietnamiin ei paljon anna apua, kun pitää tehdä kaksi 20:n opiskelijan ryhmää. Kun vielä erilaiset aloitusviikon kartoitukset ja pikku testit antavat lähes poikkeuksetta vasta-alkajan tasoisia tuloksia, tulee väistämättä mieleen, että jospa vain heittäisi paperit ilmaan ja katsoisi, mitkä putoavat oikeinpäin. Ja niistä tehdään se ”nopeasti etenevä” porukka.

Yksi oivalliseksi osoittautunut vertailukriteeri on sijoittaa opiskelijat Suomeen tulon ajankohdan mukaiseen järjestykseen ja verrata sitä heidän tämänhetkiseen suomen kielen taitoonsa. Tulokset ovat joskus mielenkiintoisia ja ennustavat erittäin hyvällä korrelaatiolla tulevassa kotoutumiskoulutuksessa saavutettavaa kielitaitoa.

Jos henkilö, joka on ollut Suomessa viisi vuotta ja suorittanut korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon englanninkielisen opiskeluohjelman puitteissa, joutuu nyt alkeiskurssille, koska hän ei osaa käytännössä lainkaan suomea, pitää pohtia opiskelumotivaation riittävyyttä. Opiskelu (englanniksi), sosiaaliset suhteet (englanniksi), ja mahdollisesti vielä perhe-elämä (englanniksi) muodostavat muutamassa vuodessa niin laajan turvaverkon, että tässä maassa on mahdollista elää puhumatta sanaakaan suomea. Kunnes tulee aika mennä työhön… Mutta riittääkö haluja opiskella suomea, kun englanniksikin pärjää jokapäiväisessä elämässä?

Jonon toisessa päässä on opiskelija, joka on tullut Suomeen kaksi kuukautta sitten, mutta osaa jo kertoa itsestään suomeksi muutamilla lauseilla, tuntee numerot ja viikonpäivät ja on kirjoittanut vihkoonsa sanoja sekä ostanut sanakirjan. Vaikka hänen koulusivistyksensä saattaa rajoittua kesken jääneeseen peruskouluun kotimaassa, on ennuste kuitenkin paljon parempi kuin tietotekniikkainsinöörillä, joka tuntee tulevansa mainiosti toimeen englannilla.

Nähtäväksi jää, joutuuko ATK-inssi edelleenkin tyytymään hanttihommiin, joissa ei vaadita kielitaitoa ja pääseekö uunituore turkulainen ensi vuonna toivomalleen ammattikurssille näyttämään osaamistaan talonrakennuksessa tai metallitöissä. Kummankin kohdalla tulevaisuus joka tapauksessa toteuttaa itsensä.

Esa Laukkanen

Kansainvälinen viljelypalsta

Vuokrasin toukokuussa maahanmuuttajien lukutaito-ryhmien opiskelijoiden käyttöön viljelypalstan aivan Turun AKK:n Kärsämäen toimipaikan kupeesta. Ajattelin, että palstalla puuhastelu olisi mukavaa ja elämänmakuista Suomen luontoon ja puutarhanhoitoon perehtymistä.

Luokassa tutustuimme kevään aikana kuvien välityksellä palstaviljelyyn ja niihin kasveihin, joiden taimet ja siemenet myöhemmin oikeasti istutimme palstalle. Tutuksi kävivät monet viljelyyn liittyvät verbit sekä yrttien, kasvisten ja juuresten nimet, maut ja ominaisuudet. Ja mikä hienointa, verbit ja substantiivit yms. heräsivät eloon, kun upotimme kädet multaan kevään ja alkukesän raikkaina päivinä palstallamme.

Ramadanin alkaessa monen opiskelijan mielenkiinto palstaa kohtaan laski huomattavasti, mutta tuossa vaiheessa uhrasin itse hiukan enemmän aikaa ja vaivaa palstan elinvoimaisuuden eteen. Ja palatessani kesälomalta töihin sain ilokseni havaita, etteivät opiskelijat olleet kesän aikana unohtaneet palstaamme. Pikku taimista oli kasvanut isoja ja ne olivat tuottaneet jo muhkeita kesäkurpitsoja ja pieniä punaisia tomaatteja. Osan sadosta olemme jo ehtineet keräämäänkin, mutta vielä tulossa olevaa pääsadonkorjuuta aiomme juhlistaa syksyisillä sadonkorjuujuhlilla.

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

ABC ja kiitos!

Ajatellaanpa tilanne, jossa yhteiskunnassa selvitäksesi sinun pitäisi aikuisena opetalla jokin sellainen taito, jonka oppimiseen joudut näkemään rutosti vaivaa ja uhraamaan paljon aikaa. Sellainen tilanne on luku- ja kirjoitustaidottomien kurssin aloittavilla aikuisilla. Tällaisen ryhmän opettamista varmaan kukaan ei kehtaa arvuutella jonkun lähestyvän lukion tai edes yläasteen vieraan kielen opettamisen kautta. Tällaisen opettamisen käytänteet lähestyvät enemmänkin esi- ja alkuopetuksen didaktiikkaa, paitsi, että opiskelijat eivät osaa puhua sitä kieltä, jonka lukemista ja kirjoittamista heille pyritään opettamaan.

Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien opettaminen tarjoaa opettajalle paljon haasteita. Pitää olla malttia edetä todella hitaasti yrittäen samalla pitää luokan tunneilmasto turvallisena opiskella uusia, vaikeita taitoja nolostumatta omista virheistä ja osaamattomuudesta. Toisaalta, vaikka opetus etenee hitaasti, opettaja on intensiivisessä opetuskontaktissa opiskelijoihin opetustuokiot läpensä.

Työ luku-ja kirjoitustaidottomien aikuisten opetuksessa vaatii opettajalta monipuolista pedagogista osaamista ja pitkää pinnaa, mutta samalla sama työ myös palkitsee ja tuo hyvää mieltä. Onko mahtavampaa, kuin huomata miten aikuiset lanka langalta punovat itselleen luku- ja kirjoitustaidon. Siinä sivussa he muistavat myös jokaisen päivän jälkeen kiittää opettajaa; aluksi hyväksyvällä hymyllä, mutta hyvin pian jo tärkeän suomalaisen sanan sanoen: KIITOS!

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Google-suomea

Elettiin 90-luvun alkua, ja tietotekniikka teki tuloaan myös maahanmuuttajien suomen kielen opetukseen (ja opiskeluun). Ajattelin pysyä ajan hermolla ja esitin taloon hankittavaksi kielistudiota, joka olisi varustettu myös tietokoneilla ja muulla modernilla tarpeistolla. Johtoportaassa oltiin tuolloin vähän sitä mieltä, että ”nythän on olemassa sellaisia elektronisia taskusanakirjoja, jotka tuntevat yli tuhat sanaa eri kielillä, mitäs me sellaisella isolla ja kalliilla studiolla…?”.

No, studio tuli, ja on ollut jo kohta 25 vuotta ankarassa käytössä. Eli tarvittu on. Hieman on laitteistoa päivitetty, mutta toimintaperiaate on alkuperäinen: antaa opiskelijalle tilaisuus tehdä harjoituksia ja kotoutumiseen liittyviä tehtäviä omaan tahtiin tarvitsematta hosua tai vastaavasti odottaa hitaampia.

Sen sijaan se elektroninen taskusanakirja, joka tuntee yli tuhat sanaa, on kokenut sangen mullistavan muutoksen. Muutoksen nimi on Google-kääntäjä – tuo virheellisten käännösten ehtymätön lähde. Kukapa ei olisi törmännyt jonkin kodinkoneen ”suomenkieliseen” käyttöohjeeseen, jota ei nauramatta voi lukea.

Jos opiskelija on sairas, tai hän ei muuten pääse tulemaan kouluun, hänen on ilmoitettava siitä. Soittamisen sijasta kehotamme lähettämään tekstiviestin, mieluummin suomeksi. Joskus pitää olla vähän mielikuvitusta, kun tulkitsee milloin mistäkin kielestä Googlella suomennettuja sanoja ja lauseita. Muutamia esimerkkejä (jokainen voi itse muistella lisää, niitähän riittää):

Klassinen lause on ”minulla on sairas”, jota ei tarvinne sen enempää pohtia. Samaa tarkoittavat myös ”minun sairas”, ”tunsin huono, oli mennä sairaalaan”, ”minä on paha”, ”minä tunnen huono”, ”hänen sairas” ja ”koska on kipea” (pitänee mainita, että tekstiviestin kirjoittamista on kyllä harjoiteltu). Suora Google-käännös ”mina ei menen kouluun, kuka mina olen tampere takaisin nyt ei aika menen kouluun myohassa” ei sen sijaan avaudu ihan ensi lukemalla. Asiaa auttoi, kun näin alkuperäisen espanjankielisen lauseen.

Kielitaidosta on muutenkin paljon hyötyä. Jos tietää opiskelijan käyttäneen englantia Google-kääntäjässä, on helppo ymmärtää, että ”kaipasin bussia” tarkoittaa itse asiassa ”myöhästyin bussista”.

Google-huumori kukkii myös toiseen suuntaan. Opiskelija ihmetteli kerran Googlen antamaa englantilaista lausetta ”shark’s food from the store” – no sehän on tietysti suora käännös harjoituksen kohteena olleesta suomenkielisestä lauseesta ”hain ruokaa kaupasta”.

Jotenkin tuntuu, että se vanha kunnon pehmeäkantinen, koirankorville selattu taskusanakirja, jota tässä iässä saa jo tihrustaa suurennuslasilla, on sittenkin parempi konsti kuin pussillinen Google-sovelluksia.

Mutta kielistudiosta emme luovu!

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Työelämäyhteistyö osana aikuiskoulutusta

Matkaoppaat ovat tuttuja televisiosta ja ulkomaanmatkoilta. He toimivat seurueen johtajina, opastavat ryhmiä ja hauskuuttavat asiakkaita. Heiltä saa neuvoja ja apua tilanteessa kuin tilanteessa. Täällä Suomessa oppaat ovat useimmiten paikallisoppaita, jotka kierrättävät matkailijaryhmiä kävellen, kohteissa tai linja-autoilla. Opas tietää opastettavan kohteen, kaupungin tai alueen historiasta, nykyajasta ja tapahtumista. Hän kertoo paitsi totuuksia myös tarinoita ja jättää matkailijalle positiivisen muistijäljen opastettavasta kohteesta.

Opas tekee myös paljon taustatyötä: hän huomioi asiakasryhmän toiveet ja tarpeet, räätälöi tavanomaista opastusta niiden mukaan, opastaa eri kielellä tai suunnittelee joskus kokonaan uuden opastuksen. Opas päivittää tietojaan ja taitojaan, pysyy ajan tasalla ja kouluttautuu. Niin kävi tälläkin kertaa: 20 oppaan ryhmä aloitti täydennyskoulutuksena matkaoppaan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa viime vuoden tammikuussa. Tämän vuoden helmikuussa vietettiin päätöstilaisuutta Käsityöläismuseossa mitenkäs muutenkaan kuin opastetulla kierroksella.

Matkalle mahtui uutta ja varmasti vanhan kertaustakin, mutta erityisen hienoa on se, että koulutuksen tuloksena saatiin uusia opastustuotteita Turun alueelle. Koulutuksen voi tietenkin käydä koulutuksen takia, mutta minusta parasta on se, kun siitä hyötyvät sekä opiskelijat että työelämä. Niinpä tämän koulutuksen alkuvaiheessa marssin opastuspalveluita välittävien tahojen pakeille ja kyselin mitä tarvitaan. Millaisille uusille opastustuotteille olisi kysyntää, tulisiko joitakin olemassa olevia tuotteita päivittää? Ehdotuksia, toiveita ja tarpeita tuli esille ja niitä käsiteltiin lähitapaamisella yhdessä opiskelijoiden kanssa. Näistä ehdotuksista jalostui vajaan vuoden aikana huima määrä hienoja ja mielenkiintoisia opastuksia, joista suuri osa on myynnissä tai menossa myyntiin. Työelämälähtöisyys ja –yhteistyö on suuri osa aikuiskoulutuksen maailmaa ja tällaiset mallikkaat esimerkit ovat erinomaisia todisteita niiden toteutumisesta.

Kirjoittanut Niina Aitamurto

Apua - en ymmärrä mitään!

Syys-lokakuun vaihteessa alkoi jälleen kaksi uutta kotoutumiskoulutusta. Nelisenkymmentä opiskelijaa eri puolilta maailmaa kerääntyi ihmettelemään uuden kouluarjen alkamista. On opiskelijan äidinkieli sitten englanti, arabia tai vaikkapa urdu, me opettajat puhumme hänelle ensimmäisestä tervehdyksestä alkaen suomea. Toisin kuin lukion kielikursseilla, koto-koulutuksessa ei ole apukieltä – opetuskieli ja kaikkien yhteinen kieli on suomi.

Kuvittelepa joku kieli, jota et osaa sanaakaan tai korkeintaan esitellä itsesi ja tilata oluen. Tämä kieli mielessäsi tee pieni mielikuvaharjoitus:

Lähde: www.imgur.com

Muutat maahan, jossa tätä kieltä puhutaan ja pääset maahanmuuttajille tarkoitetulle kurssille. Ensimmäisenä päivänä koulussa uudet opettajat esittelevät itsensä, pyytävät sinuakin esittäytymään vieraalla kielellä kaikkien kuunnellessa. Opettajat puhuvat paljon, antavat jonkin paperin, piirtelevät taululle jotain, kirjoittavat erilaisia päivämääriä, puhuvat sekavia moduuleista ja moduulitesteistä, demonstroivat potkua ovesta ulos… Hmmm… okei… Jos et pärjää, sinut potkaistaan kurssilta? Niinkö? Milloin se testi sitten on?! Ja seuraavaksi lähdette ulos luokasta ja kiertämään koulua. Taas tulee paljon puhetta ja viittomista sinne ja tänne…

Moni opiskelija pystyy selvittämään tuota alkukaaosta englannin avulla. Kursseille tulee kuitenkin myös opiskelijoita, jotka eivät osaa englantia tai sen osaaminen ei ole sujuvaa. Mutta kaikkihan osaavat englantia! Vaan eivätpä osaa. Nekin opiskelijat, jotka osaavat englantia, tuudittautuisivat helposti sen käyttämiseen, jos vain saisivat mahdollisuuden.

Kaikille opiskelijoille yritämme kuitenkin selvittää asiat suomeksi. Apuna käytetään kuvia, sanakirjaa, vähän englantia, kaveria tai ehkä asia jää sillä kertaa ymmärtämättä. Itse pusken opiskelijani kysymään kysymyksensä suomeksi aina, kun tiedän, että hänellä on siihen mahdollisuus. Vaadin vastaukset suomeksi, enkä suostu kuuntelemaan englantia, kun vastauksen mallin voi tarkastaa kirjasta. Kieltä oppii vain käyttämällä sitä!

Kielitaidon kehittyminen vaatii opiskelijalta paljon toleranssia ja tahdonvoimaa. Ensimmäisillä tunneilla opiskelu on paljon kuvien, oppikirjan ja sanakirjan varassa. Myös meidän opettajien täytyy uskoa etenemiseen, vaikka puhuminen saattaa alussa vaikuttaa epätoivoiselta muutaman sanan toistelulta. Muistelen yleensä kurssin lopussa hyvin suomea puhuvien opiskelijoideni kanssa heidän ensimmäisiä kurssipäiviä ja sitä tunnetta, kun kukaan ei ymmärtänyt mistään mitään.

Mutta.... pikkuhiljaa!

Kirjoittanut Sanna Kylander