Kirjoittaminen - lempilapseni

Opetan Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa pääosin markkinointiviestinnän opiskelijoita. Jokaisen ryhmän kanssa aloitan viestinnän opinnot käymällä läpi viestinnän peruskaaviot. Varmaan joka ainoana opetuspäivänä ja joka aiheessa esiin nousevat ne kaksi tärkeintä asiaa: tavoite ja kohderyhmä.

Lisäksi käyn läpi viestinnän perusteitä, ylipäätään yritysviestintää, mainostekstejä, suoramainontaa, uutiskirjemarkkinointia, tarjouksia, tilausvahvistuksia, muistioita, lehdistötiedotteita, kriisiviestintää, Facebook-markkinointia, hakukoneystävällistä kirjoittamista, Google-markkinointia ja vaikka mitä.

Opiskelijat haastavat ja keventävät

Opiskelijat ovat mukavia. He haastavat, puurtavat ja keventävät. Kaikkea tätä yleensä vähän samaan aikaan. Harva asia voidaan käydä läpi ilman, että se herättää keskustelua. Välillä juttu lähtee lapasesta ja opettajakin löytää itsensä keskustelemasta asiasta, jolla ei alkuperäisen aiheen kanssa ole paljon tekemistä. Paitsi että se jollakin tavalla nivoutuu viestintään.

Vertaispalaute kunniaan!

Ja se kirjoittaminen, lempilapseni!

Olen huomannut, että moni opiskelija automaattisesti luokittelee itsensä huonoksi kirjoittajaksi – ja aivan turhaan. Jokainen, joka siihen on hiukankin opintojen aikana panostanut, on ottanut aimo harppauksia, ja se motivoi jatkamaan. Markkinointiviestinnän opiskelijoiden tavoitteena työelämässä on tietysti saada kättensä jälki mahdollisimman monen nähtäville ja sitä pitääkin harjoitella.

Minut tunnetaan siitä, että patistan kirjoittamaan, kirjoittamaan ja vielä kirjoittamaan. Korostan aina, että opintojen aikana tehtävien harjoitusten yksi etu on se, että lähin palautteen antaja istuu siinä vieressä. Omia kirjoituksia kannattaa antaa luettavaksi opettajan lisäksi myös vierustoverille.

Menestystarinoita

Koska paasaan kirjoittamisen puolesta ehtimiseen, teen jatkossa tuntiopettajan tehtävien lisäksi juttuja Turun Aikuiskoulutuskeskuksen moniin julkaisuihin mm. hyvin menestyneistä opiskelijoista ja eri koulutusalojen tapahtumista. Koulutusaloilta löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista suuri yleisö ei tiedä mitään. Opiskelijat myös työllistyvät mielenkiintoisiin paikkoihin.

Tarinoita on siis tulossa paljon!

Vapaa-ajalla harrastan monenlaista kulttuuria. Lukeminen on aina ollut tärkeimpiä harrastuksiani ja olen usean vuoden ajan pitänyt musiikinopettajapuolisoni kanssa Kirjallisia-blogia, johon kirjoittelemme säännöllisesti kirjoista ja teatterista. Lukeminen kannattaa aina. Ja kirjoittaminen se vasta hauskaa onkin!

Kirjoittanut Taina Euro

Oppiminen vaikeaa?

Kun aikuinen lähtee opiskelemaan, edellisistä opinnoista voi olla pitkä aika - vuosia, jopa vuosikymmeniä. Mielikuvissa saattaa siintää peruskoulun pulpetti, tylsä oppitunti, kiusaava luokkakaveri ja laulukoe luokan edessä. Tai muistot voivat olla ruusuisia, mukavaa yhdessäoloa, rentoja opettajia, oppimisen iloa. Yhtä kaikki, vanhat oppimiskokemukset muovaavat suhtautumista uusiin opintoihin.

Moni kantaa mukanaan vanhoja rasitteita. Koulukiusaamisen jäljet kestävät pitkään ja saattavat olla jopa esteenä sille, että uskaltautuu enää koskaan opiskelemaan. Oppimisvaikeudet voivat tuntua mielessä ylipääsemättömiltä.

Opintojen alussa me opot pidämme Oppistartti-päivän, jonka tarkoituksena on orientoida opintoihin ja herättää ajatuksia siitä, miten itse kukin meistä oppii parhaiten. Jokainen on erilainen myös oppijana. Yksi oppii kuuntelemalla, toinen tekemällä, joku tarvitsee työrauhan, toinen keskittyy vain taustamusiikin avulla. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole olemassa, täytyy vain löytää se itselle sopiva.

Oppistartissa mitataan opiskelijoiden oppimisvalmiuksia, hahmotuskykyä, luetun ymmärtämistä, matematiikan taitoja ja tarvittaessa soveltuvuutta alalle. Tehtävien perusteella arvioidaan, tarvitseeko opiskelija oppimiseen lisätukea ja ohjausta.

Oppimisvaikeudet eivät ole este oppimiselle. Opiskelijan kanssa mietitään ja harjoitellaan, miten tehostan muistiani, miten keskityn paremmin, miten löydän olennaisen asian. Jo oman oppimistyylin oivaltaminen voi olla iso asia, mutta ennen kaikkea se, että oppii.

Aikuisena voi aloittaa tyhjältä pöydältä ja löytää uudelleen oppimisen ilo. Aikuiskoulutus ei ole tenttikirjojen pänttäämistä vaan tekemistä, oivaltamista, oman kehityksen arviointia, vertaisoppimista. Opettaja tukee ja ohjaa, ei nolaa tai kurita.

Opiskelu ei ole koko ajan helppoa tai mukavaa, päivät vaihtelevat kuten elämässä yleensä. Tavoitteen saavuttaminen tuntuu kuitenkin sitä paremmalta, mitä enemmän sen eteen on tehnyt töitä.

-Ei enää koskaan opiskelemaan, huudahtaa moni viimeisenä koulupäivänä. Mutta kun kipinä on syttynyt, mieli muuttuu helposti. Opiskelukin voi koukuttaa.

Pirkko Kuhmonen

Maailma on totta

Pariisin tiedekeskuksessa ottamani kuva, joka havainnollistaa
maailman vilkasta lentoliikennettä.

"Maailman ääni liian voimakas on. Olen levoton." Niin lauloi Pelle Miljoona ensimmäistä kertaa aika kauan sitten. Itse kuuntelin kyseistä biisiä ja muutakin Pellen tuotantoa toimittaessani yläkoulun lehteä 90-luvun alussa. Meitä oli kaksi "päätoimittajaa"- minä ja kaverini-, ja olimme kovin kiinnostuneita maailmasta ja siitä raportoimisesta. Ihan viime vuosina ja näinä aikoina maailman ääni on ollut pauhaavan kova. Muistamme hyvin Arabikevään ja sitä seuranneet pakolaisvirrat. Nyt meillä on käsillä muun muassa Trump-ilmiö ja ankara nälänhätä osissa Afrikkaa.

Niin sitä voikin täältä näppäimistön takaa päivitellä miten elämme keskellä konflikteja, mutta onneksi myös keskellä kompromisseja. Kompromissien realisoitumisen havaitsen päivittäin luokassa. Konfliktin keskeltä paenneet opiskelijat ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan kotikonnuiltaan Turkuun. He eivät varmaankaan elä unelmaansa, vaan jonkinmoista suurta kompromissia. Moni heistä on menettänyt perheensä ja terveytensä. Osa ei saa nukuttua, muutamat eivät meinaa millään oppia lukemaan. Uusi kotimaa kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Heidän elämänsä on realisoitunutta arkipäivän draamaa.

Kuten me hyvin tiedämme, monet fiktiiviset draamat saavat karmaisevan lopun. Tämän tosielämän draaman toivon opiskelijoideni kohdalta kääntyvän hyvään elämään. Silloin kun motivaatio opetustyöhön alkaa lurahtamaan, terästänkin itseäni ajatuksella siitä, että saan edes yrittää auttaa opiskelijoitani löytämään hyvän elämän uudessa kotimaassaan.

Saara Linnatsalo

Pit stop!

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus alkaa olla viittä vaille valmis. Eduskunta käsittelee pian hallituksen esitystä ammatillisen koulutuksen reformista. Jos hallituspuolueiden rivit pysyvät kohdillaan, reformi etenee vauhdilla, ja 2018 meillä on jo käytössä uusi ammatillisen koulutuksen laki sekä rahoitus- ja ohjausjärjestelmät.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat varautuneet muutokseen kukin omalla tavallaan. Meillä on käytetty useita pit stoppeja matkan varrella. Vain siten pystymme kohdistamaan toimemme olennaiseen ja valmistautumaan tulevaan laadukkaasti.

Lyhyt pysähdys, kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat avain menestymiselle. Yhdessä tekemisen ja suunnittelemisen kulttuurin kasvattaminen vaatii aikaa. Minä-ajattelusta me-ajatteluun ei aina ole niin lyhyt matka kuin voisi kuvitella.

Organisaation, strategian ja pedagogiikan justeeraaminen kohti reformia on täydessä vauhdissa. Pienet yksityiskohdat ja suuret linjat ratkaisevat uudessa toimintaympäristössä onnistumisen. Haluamme saada tähän muutokseen kaikki mukaan.

Työyhteisömme koostuu raudanlujista ammattilaisista: meillä on osaavat opettajat, taitavat koulutusassistentit, tarkka taloushallinto ja yhdessä eteenpäin joukkojaan luotsaavat esimiehet. Avainasemassa tulevaisuudessakin on asiakas ja hänen tarpeensa. Meidän on viritettävä koulutusmoottorimme tätä varten.

Prosessien hiominen ei ole vain lähtökiihdytys tai loppusuora - se vaatii kaikki kierrokset ja täyden ajan. Sillä matkalla tarvitsemme pit stoppeja. Meidän on maltettava pysähtyä, kohdata toinen, antaa tilaa vuorovaikutukselle, kuunnella ja yrittää ymmärtää toista.

Näillä nuoteilla on hyvä jatkaa matkaa kohti ruutulippua.

Osku Laukkanen, pedagoginen rehtori

Saitko palautetta?

TV-kokki on tehnyt huutamisesta ja huonosti käyttäytymisestä brändin. Kameroiden edessä vastapuolella ei ole mahdollisuutta puolustautua ja katsojalle jää mielikuva, että huuto oli ansaittua ja dramaattinen tilanne hauska.

Tosielämässä öykkäröinti voi tehdä pahaa jälkeä. Uraohjauksessa olen kuullut tarinoita siitä, miten esimieheltä tai asiakkaalta saatu huutopalaute on johtanut jopa alan vaihtoon. Valitettavasti, sillä palaute kertoo enemmän antajastaan kuin palautteen saajasta.

Arviointi, palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat tärkeä osa opiskelua ja työelämää. Ilman palautetta emme voi kehittyä. Omaa toimintaamme arvioimalla opimme näkemään omat vahvuutemme ja heikkoutemme.

Se, miten palautetta annetaan, onkin jo taitolaji. Arviointitilanne on herkkä: opiskelija, joka on pitkään valmistautunut näyttöön, kuulee tarkasti jokaisen sanan ja äänensävyn. Virheistä on voitava sanoa, mutta huonosti annettu palaute voi viedä motivaation, itseluottamuksen, aiheuttaa jopa traumoja. Hyvin annettu palaute, kriittinenkin, kannustaa ja auttaa näkemään kehittämisen kohteet, luo luottamusta omiin kykyihin ja mikä tärkeintä, kasvattaa työn iloa.

Ammatillisen kasvun ydintä on se, että oppii antamaan palautetta rakentavasti – niin alaiselle, työtoverille kuin esimiehelle. On osattava erottaa, mikä on korjattavissa olevaa käytöstä ja toimintaa, mikä taas persoonallinen ominaisuus, jota ei ole oikeus kommentoida.

Kiitos kantaa pitkälle. Jokainen, joka on kasvattanut lapsia, on sen nähnyt. Ilo on suuri, kun onnistut, ja muut sen huomaavat. Silti täytyy olla myös realistinen ja aito: kehutaan oikeista asioista, korjaamisen kohteet kerrotaan asiallisesti perustellen. Näin palautetta oppii myös ottamaan vastaan.

Ammatillisen koulutuksen arvioinnin ja palautteen antamisen tavoite on, että työelämään tulee ammattilaisia, jotka ammattiosaamisen lisäksi osaavat antaa ja ottaa vastaan palautetta, arvioida rakentavasti sekä omaa että muiden toimintaa. Tunnistavat, milloin oma ja muiden käyttäytyminen ei ole asiallista tai toiminta ammattimaista, kykenevät korjaamaan toimintaansa palautteen pohjalta. Ennen kaikkea - uskaltavat ottaa asioita kasvokkain asiallisesti puheeksi.

Hyvinvoiva työyhteisö ei ole Hell´s Kitchen. Työhyvinvointi rakentuu oikeudenmukaisesti, rakentavasti ja avoimesti toimivan palautejärjestelmän kautta.

Pirkko Kuhmonen

Katse peräpeiliin - vain tämän kerran

Vuosi 2016 alkaa olla päätöksessään. Millainen vuosi se olikaan!

Jouduimme hyvästelemään suuren joukon valovoimaisia taiteilijoita ja näyttelijöitä. Englanti äänesti itsensä ulos EU:sta ja USA halusi diilimiehen tulevaksi presidentikseen. Kaikenlaisia kahnauksia – suuria ja pieniä – uutisoitiin tapahtuvan siellä täällä. Poliittinen ilmapiiri taantui kylmän sodan tasolle. Humanitaariset katastrofit vyöryivät uutisina olohuoneisiimme ja älylaitteisiin, terroriteot Euroopassa kylvivät pelkoa. Maa järisi ympäri maailmaa.

Suomessa puhuttivat edellä mainittujen lisäksi sananvapaus, soteuudistus ja Turun AKK:takin koskeva koulutusuudistus. Pokemonijahdista oltiin montaa mieltä, samoin pääministerin Terrafame-pipo-gatesta ja kauppojen aukiolojen vapautuksesta.

Turun AKK:n vuosi oli vauhdikas.

Tammikuussa juhlittiin Turun Aikuiskoulutuskeskuksen 40-vuotista ja Turun kesäyliopiston 80-vuotista taivalta yhteisessä juhlassa.

Maaliskuussa avasimme pohjoismaiden ensimmäisen Grohe Akatemian Artukaisten toimipaikkaan. Akatemian avasi Grohen Pohjois- ja Itä-Euroopan johtaja Jonas Brennwald. Kyseessä on Grohen hanoilla ja suihkuilla varustettu harjoitustila tuleville LVI-alan ammattilaisille.

Toukokuussa erä- ja luonto-opasopiskelijamme ahkeroivat Kurjenrahkalla valtakunnallisen kansallispuistopäivän merkeissä yhdessä Metsähallituksen edustajien kanssa. Kuun vaihteessa hikoilimme ensimmäisessä The Shift –tapahtumassa Turun linnassa. Samassa tapahtumassa arvokasta kokemusta keräsivät turvallisuusalan perustutkinto-opiskelijamme, joiden työpanos keräsi kehuja joka taholta.

Kesäkuussa isännöimme koulutusreformityöpajaa pitkäaikaisen rehtorimme Harri Seikolan johdolla, joka saman kuun lopulla jäi eläkkeelle.

Kesätauon jälkeen osallistuimme erinäisille koulutusmessuille, annoimme muutamille opiskelijoillemme Instagram-tilimme päivitysoikeudet, vietimme upeaa monikansallista YK:n päivää ja pikkujoulujuhlia sekä päivitimme toimintasuunnitelmaa haastavalle vuodelle 2017.

Tulevana vuonna haasteita riittää. Koulutusuudistus on tosiasia ja se tulee väistämättä vaikuttamaan toimintaamme jollakin tasolla. Miten, se jää nähtäväksi.

Mutta on ensi vuonna odotettavissa hyviäkin asioita. Suomi nimittäin täyttää 100 vuotta ja se, jos mikä, on juhlan arvoista.

Tämän kirjoituksen myötä blogi jää tauolle. Palaamme linjoille tammikuussa, toivottavasti uusien nettisivujen myötä, jonne tämä blogikin siirtyy.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

toivottaa Taru Lehtonen

Työssä oppien

Näyttötutkintojärjestelmässä osoitetaan työelämässä tarvittavaa osaamista, ja sen perusteella ansaitaan tutkintotodistus. Vaadittu osaaminen määritellään tutkinnon perusteissa työelämän työprosessien osaamisen kautta. Oppiminen on siis osaamisen kasvattamista. Oppimista tapahtuu monella tavalla. Tarjolla on lähiopetusta, itsenäistä työskentelyä, projekteja, verkko-oppimista ja työssäoppimista.

Reformi, eli ammatillisen koulutuksen uudistaminen on edennyt jo siihen vaiheeseen, että hallituksen laatima esitys on lausuntokierroksella ennen alkukeväistä eduskunnan käsittelyä. Reformissa työssäoppiminen paketoidaan oppisopimuksen ja koulutussopimuksen malleihin.

Oppisopimus pohjaa aina työsopimukseen, ja se takaa opiskelijalle myös sopimuksen mukaisen palkan. Koulutussopimus taas perustuu perinteiseen työharjoittelumalliin, jossa yhteistyö perustuu hyvään tahtoon ja yhteistyön luomaan win-win tilanteeseen.

Oppisopimus syntyy, kun työnantaja valitsee työsuhteen rinnalle oppimisopimusmallin. Koulutussopimuksessa tilanne on toinen. Siinä vasta tavoitellaan tulevaa työsuhdetta ja kaikki perustuu mahdollisuuteen oppia työssä ja mahdollisuuteen näyttää osaamistaan.

Työ- ja elinkeinoelämän innostaminen tähän prosessiin vaatii meiltä entistäkin enemmän. Suhteet ja hyvät kokemukset konkretisoituvat laadukkaana yhteistyönä tutkinnon suorittajan työssäoppimisen ja yhteistyöyritysten välillä. Opettajiemme verkostot ja työelämäosaaminen ratkaisevat sen, miten jouhevasti meidän opiskelijamme saavat hyviä työssäoppimisen mahdollisuuksia.

Opiskelijan ottaminen tuo aina mukanaan työyhteisöön tuoretta alan tieto-taitoa. Työpaikkaohjaajat oppivat ohjatessaan opiskelijoita taatusti uusia taitoja itsestään ja myös työprosesseistaan. Työnantajat saavat myös mahdollisuuden nähdä potentiaalisen työntekijän työssäoppijan roolissa ihan oikeissa töissä.

Haasteitakin tässä riittää, kuten miten suunnittelemme yhteisen ohjaamisen työpaikan ohjaajan ja harjoittelusta vastaavan opettajan välillä? Ja miten sitoutamme työpaikan ihmiset yhteiseen tavoitteeseen?

Työssä oppien, yhteistyössä!

Kirjoittanut Osku Laukkanen

Tuhat tarinaa - 1000. kasvot

Neljä vuotta sitten aloitimme ensimmäisten uravalmennettavien kanssa uuden ajan: ohjaavat koulutukset muuttuivat uravalmennuksiksi. Taustalla oli lainsäädännölliset uudistukset. Saimme opetella uudet termit: enää ei saanut puhua koulutuksesta, vaan valmennuksesta, opettajasta tuli uravalmentaja ja opiskelijasta valmennettava.

Uravalmennuksen ideana on ohjata, tukea ja opastaa työttömiä tai pian työttömäksi jäämässä olevia ihmisiä työn tai opiskelun pariin. Asiakkaat ohjataan valmennukseen suoraan TE-palveluista. Uravalmennuksiin ei siis haeta kuten koulutuksiin: kyse on palvelusta, johon tullaan te-palveluissa käydyn yhteisen neuvottelun jälkeen. Usein varsinkin uravalmennusten alkuaikoina aloitteen eli ehdotuksen uravalmennuksesta teki viranomainen. Nykyisin yhä useammin ihmiset itse ovat löytäneet uravalmennuksen ja kyselevät meiltä mahdollisuutta päästä ko. valmennukseen. Ohje on pähkinänkuoressa seuraava: Ota yhteyttä te-palveluihin ja kerro, miksi haluat uravalmennukseen. Pyydä päästä seuraavaksi alkavan uravalmennuksen ilmoittautumislistalle.

Mitä uravalmennukset ovat merkinneet meille Turun AKK:ssa? Niiden myötä monet ammattiopettajamme ovat kohdanneet seuraavaa ura-askeltaan suunnittelevia ihmisiä. Kukin opettajista on oman alansa asiantuntijana voinut kertoa oman ammattialansa realiteeteista, koskevat kysymykset sitten koulutuksia tai alan töitä. Valmennettavat ovat yhä useammin myös mukana ammattiopetusta seuraamassa tai heille on toteutettu omia työpajapäiviä. Tämän seurauksena uravalmennettavista on löytynyt paljon hyviä opiskelijoita ammatillisiin koulutuksiin ja onpa osa työllistynyt suoraan työelämäänkin.

Mitä uravalmennus on saanut yksilötasolla aikaan? Onko valmennettavien tilanne muuttunut merkittävästi valmennuksen jälkeen?
Jokaisen valmennettavan kanssa käymme valmennuksen alussa niin sanotun tavoitekeskustelun, jossa yhdessä mietimme hänen omaa tilannettaan ja siihen liittyviä tavoitteita. Keskimäärin noin kuuden uravalmennusviikon mittaisen matkan aikana tapahtuu paljon. Jokaisesta ryhmästä yleensä muutama saa hankittua työpaikan, toiset löytävät itselleen sopivan ammatillisen koulutuksen, muutamat lähtevät rohkeasti selvittämään omaa todellista työkykyään ja melkein poikkeuksetta kaikki ainakin aktivoituvat omassa työ- tai opiskelupaikan haussaan.

Kulkiessamme luokissa, käytävillä, työsaleissa ja erilaisilla työpaikoilla me uravalmentajat törmäämme usein tuttuihin kasvoihin. Nimet tuppaavat unohtua, mutta onneksi kasvot eivät niin helposti. Vaikeaa se silti on, sillä nyt - neljä vuotta ensimmäisen uravalmennun jälkeen - olemme saavuttaneet jälleen uuden rajapyykin: marraskuussa 2017 saimme valmennettavaksemme Turun AKK:n 1000. uravalmennettavan henkilön!

Kirjoittanut Janette Broberg

Arjen kielioppia, vai miten se nyt oli?

Yksinkertaiset asiat muuttuvat joskus monimutkaisiksi, kun niitä yrittää selittää järkeenkäyvästi.

Ope: Kirja on pöydällä, kirjat ovat pöydällä.
(Kirjoitan sen myös taululle ja alleviivaan ’on’ ja ’t + ovat’ yksikön ja monikon erottamiseksi.)

Opiskelija: OK. ’Kirja’ on yksi ja ’kirjat’ on monta?

Ope: Just niin.

Opiskelija: Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjat ovat pöydällä?

Ope: Ei. ’Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjaa on pöydällä’.

Opiskelija: Mutta ’viisi’ on monta! Yksi on, viisi ovat.

Ope: Niin on, mutta jos sinä sanot, että ’viisi’, niin sitten ei tule monikko ’t’ eikä ’ovat’.

Opiskelija: ?????

Ope: Jos on numero 2, 3, 4, 5, tai 100 tai vaikka 1000, niin ei tule monikko ’t’, vaan ’a’ ja verbi ei ole ’ovat’, vaan ’on’.

Opiskelija: Miksi ei ’ovat’?

Ope: Jos sinä sanot ’kirjat’, niin tulee ’ovat’. Mutta jos sina sanot numeron, ei tule ’ovat’, vaan ’on’. Ja se ei ole ’kirjat’, vaan ’kirjaa’.

(Samalla alan miettiä, miten pitkälle uskallan mennä. Voinko selittää, että ’viisi’ on yksikön perusmuoto, ja koska se on lauseen subjekti, verbin täytyy olla yksikössä? Itsestään selväähän on, että ’viisi kirjaa on pöydällä’, mutta ’viidet sakset ovat pöydällä’. En voi kuitenkaan edellyttää, että opiskelijat ymmärtävät kieliopin teoriaa. Se ei ole kurssin sisältö eikä päämäärä. Tarkoitus on oppia kommukoimaan suomeksi. Palaan siis lähtöruutuun.)

Ope: ’Kirja on’, ’kirjat ovat’, ’viisi kirjaa on’. Tämä on systeemi. Täytyy muistaa.

(Opiskelijan ilme kuvastaa ihmetystä, epätoivoa, kiinnostusta, oivallusta ja paria muutakin tunnetilaa. Julistan varmuuden vuoksi kahvitauon. 20 minuuttia.)

Ja lopuksi yksi professori Googlen antama apu opiskelijalle:
Kollegani vastaanotti opiskelijoiden kirjoitustehtäviä. ”Minä asun tasangossa”, kirjoitti yksi opiskelija.
Mitä hän tarkoitti, ja mikä oli Googlen logiikka – jätän sen lukijan mietittäväksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Turun AKK:n TAPAHTUMATUOTTAJAT nyt ja 2017

Turussa järjestetään mahtavia ja mielenkiintoisia tapahtumia vuonna 2017. Turun Aikuiskoulutuskeskus tarttui haasteeseen ja ryhtyi kouluttamaan tapahtumatuotannon ammattilaisia yhteistyössä tulevien tapahtumien järjestäjien kanssa. Yhteistyö Reformaation juhlavuoden tapahtumien, Europa Nostran kongressin sekä Kirkkopäivien kanssa on ollut innostavaa ja työelämälähtöistä.

Tapahtuman tuottamisen tärkein ja haastavin vaihe on tapahtuman suunnittelu, joka on 75%(!) koko projektista. Tapahtuman suunnittelua selkeyttävät strategiset ja operatiiviset kysymykset. Tästä on hyvä laittaa prosessi käyntiin:

Strategiset kysymykset

• Miksi tapahtuma järjestetään?
• Kenelle tapahtuma järjestetään?
• Mitä, missä ja milloin tapahtuma järjestetään?

Operatiiviset kysymykset

• Miten tapahtuma järjestetään (tapahtumaprosessi)?
• Millainen on tapahtuman ohjelma ja sisältö?
• Kuka toimii vastuuhenkilönä, isäntänä?

Opiskelijoiden on tärkeää ymmärtää, että hyvin suunniteltu tapahtuma kulkee omalla painollaan ja tapahtuma tehdään ihmisille.

Olemme nyt ryhmän kanssa sukeltaneet sisälle tapahtumiin. Oppimista tapahtuu rinnakkain sekä opiskelun että tapahtumien suunnittelun myötä. Kaikkien tapahtumien tavoitteena on ylittää osallistujien odotukset, jättää osallistujille positiivinen muistijälki. Toivottavasti näin käy meidänkin tulevissa tapahtumissa.

Anna-Mia Rinne-Saarinen

Lapsi- ja aikuisopiskelua

Tarjoillaan heti alkuun tiukka fakta: tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Ikinä. Olen käynyt reilut kymmenen vuotta sitten vuoden kestävän opistotasoisen koulutuksen Helsingissä, HEO Mediapajassa, aiheena lehtijournalismi. Sen vuoden aikana tuli näpyteltyä jos jonkinlaisia tekstejä jos jonkinlaisista aiheista, muttei yhtään blogikirjoitusta. Joten te, jotka olette eksyneet lukemaan tätä, pääsette todistamaan eräänlaista neitsyyden menetystä. Olkaa armollisia.

Minulla on takana opintoja paitsi HEO:sta, myös Laurea-ammattikorkeakoulusta, jossa kokeilin vuoden verran, josko minusta olisi numeroniiloksi. Ei ollut. Tulin tässä päivänä eräänä ajatelleeksi, että nykyinen aikuisopiskeluryhmäni ei poikkea keski-iältään juurikaan Laurean aikojen porukasta. Ja vaikka kyseessä on aikuiskoulutus, ei sitä huomaa ainakaan juttujen tasosta.

Yhtäläisyyksiä on monia. Molemmissa ryhmissä on lain silmin katsottuna pelkkiä aikuisia, kaikki saavat ostaa kaljansa ihan itse. Yhteistä on myös vastuu omista opinnoista. Jos opiskelu ei napostele, kukaan ei sido tuoliin ja sano että nyt opiskelet tai tulee tupen rapinat (siinä on muuten suhteellisen pelottava sanonta, kun oikein pysähtyy ajattelemaan).

Toki myös eroja löytyy. AKK:lla tehdään tehtäviä ja toisinaan ne käydään yhdessä läpi, toisinaan ei. Laureassa tehtiin tehtäviä ja niistä annettiin arvosana. Jos taso ei ollut riittävä, ei päässyt kurssista läpi ja se piti uusia. Ammattikorkeakouluopiskelu oli myös puuduttavan luentopainotteista Turun AKK:n Someguru–opintoihin verrattuna. Itse olen enemmän tekijä ja vähemmän lukija. Luentoja ei todellakaan ole ikävä. Olen myös kiitollinen, ettei minun tarvitse enää ryynätä haalarit päällä pitkin puistoja ja ojanpohjia – kosteita opiskelijajuhlia tuli amk-aikoina nähtyä ihan riittävästi.

Someguru 3/2016 ryhmässä väki on vähentynyt keväisestä noin puoleen. Eikä siinä mitään. Kuten mainittua, aikuisia tässä ollaan ja jokaisella on omat syynsä jatkaa tai olla jatkamatta koulutusta. Itse en aio lähteä kulumallakaan. Olen viihtynyt loistavasti ja tulevaa työssäoppimisjaksoa odotan kieli pitkällä.

Sitä ennen pitää toki löytää se harjoittelupaikka.

Kirjoittanut someguruopiskelijamme Ville

Viikolla 41 Ville päivittää myös Turun AKK:n Instagram-tiliä ja näin hän luonnehtii itseään:
"Moi! Opiskelen Turun AKK:lla Someguruksi ja päivittelen tämän viikon (41) AKK:n Instagramia. Taustani on asiakaspalvelussa ja olen kotoisin Helsingistä. Lapsia kolme, vaimoja yksi, harrastuksiin kuuluu mm. maalailu ja kuntonyrkkeily. Sydäntä lähellä Mac-merkkiset tietokoneet, Adidas Superstarit, tatuoinnit ja supersankarielokuvat. Instasta minut löytää käyttäjänimellä @na55ty."

Robotti ja minä

Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan aina vain uusia taitoja ja osaamista. Luova ja innovatiivinen tai verkostoituva ja vuorovaikutustaitoinen noin niin kuin esimerkiksi. Mutta miltäpä kuulostaisi väsymätön ja virheetön. Sellainen on robotti.

Teknologia ja tekniikka ovat korvanneet vuosien saatossa monta hyvää työnaista ja –miestä. Puhelinvaihteen sentraalisantrat ja huoltoasemien tuulilasinpesijät ovat muisto vain. Hurjimmat ennusteet uhoavat teknologian ja robotiikan korvaavan suuren tai jopa suurimman osan nykyisistä työpaikoista.

Robotit korvaavat tulevaisuudessa yksittäisiä työtehtäviä, eivät niinkään kokonaisia ammatteja, kerrotaan tuoreessa EVA:n (Elinkeinoelämän valtuuskunta) raportissa. Työelämän rutiinitehtävät voidaan raportin mukaan jättää robottien käsiin. Ihmistä ja ihmisen kykyä ja taitoa luovuuteen ja sosiaalisiin taitoihin ei kuitenkaan voida koneella korvata. Hurjimmat alan ihmiset tosin julistavat, että he eivät edes uskalla sanoa mitään sellaista, mihin robottiäly ei koskaan pystyisi.

Hyviä signaaleja robotin ja ihmisen yhteistyöstä on jo ilmassa, kuten esimerkiksi se, että Uudessakaupungissa uuteen nousuun lennähtänyt autotehdas käyttää työssään jo satoja robotteja. Myös sosiaali- ja terveysala näkee roboteille roolin.

Hoivateknologia tuo mukanaan innovaatioita, jotka antavat hoitoalan työntekijöille mahdollisuuksia keskittyä enemmän itse potilastyöhön. Robotti voi toimia seuralaisena, kuten hoivakodeista tuttu Lydia-hoivarobotti tekee, tai se voi kuljettaa tarvikkeita, annostella ja jakaa lääkkeitä tai seurata ja tallentaa potilaiden elintoimintojen seurantatietoja.

Oppilaitosjohtoa ei ainakaan vielä ole korvattu roboteilla, vaikka tekoälyn on jo todettu selviytyvän ihmistä tehokkaammin työvuorolistojen tekemisestä sekä työntekijöiden rutiininomaiseen ohjeistamiseen liittyvistä työtehtävistä. Teknologian ja robottien seurassa johtajien tehtäväksi jää vuorovaikutukseen perustuvan johtamisen ylläpitäminen, joka nojaa arvostamiseen, luottamiseen, innostamiseen ja yhdessä oppimiseen. Siihen ei robotti pysty.

Kirjoittanut Osku Laukkanen

Lisää omaa pääomaa

Omaa osaamistaan on hyvä kehittää, opettajankin. Viime viikolla osallistuin kahteen hyvin erilaiseen koulutukseen ja taas sain paljon eväitä omaan työhöni ja uusia näkökulmia tuttuihin aiheisiin. Keskiviikkona kävin päivittämässä asiakaspalveluasioita kolmen tunnin tehoherätyksessä ja torstaina kuulemassa matkailualan ajankohtaisia kuulumisia erityisesti tulevien lakimuutosten näkökulmasta.

Koulutuksiin osallistuminen avaa lähes aina jonkun uuden kulman lähestyä aihetta tai tavan katsoa sitä. En ole tähän päivään mennessä ollut sellaisessa koulutustilaisuudessa, josta ei olisi ollut mitään hyötyä. Jopa omana opiskeluaikana, sen yhden kerran, kun lähes koko ryhmä äänesti jaloillaan erästä videoluennoitsijaa kohtaan, oli päivän opetus: älä tee noin.

Nykyään puhutaan itseohjautuvuudesta, aktiivisuudesta ja itseopiskelusta ja jokaisen omasta vastuusta oppimisen edistymisessä. Niin kai sitä voisi oman itsensä kehittäjää kuvailla myös työpaikalla. Ei kukaan tule tarjoamaan vaihtoehtoja, vaan useimmiten on itse aktiivisesti etsittävä sopivia koulutuksia tai muita tilaisuuksia kehittään itseään ja sitten ehdottaa, josko se esimiehelle sopisi. Yleensä onneksi sopii ja pääsee kehittymään.

Kehittävää syksyä kaikille!

Kirjoittanut Niina Aitamurto

Ennustamisen sietämätön vaikeus

Kulunut sanonta toteaa, että ennustaminen – varsinkin tulevaisuuden – on vaikeaa. Kyseinen fakta käväisi monesti mielessä, kun 40 opiskelijaa aloitti muutama viikko sitten kotoutumiskoulutuksensa. Ikähaitari yhdeksästätoista viiteenkymmeneenkolmeen sen paremmin kuin äidinkielivalikoima arameasta vietnamiin ei paljon anna apua, kun pitää tehdä kaksi 20:n opiskelijan ryhmää. Kun vielä erilaiset aloitusviikon kartoitukset ja pikku testit antavat lähes poikkeuksetta vasta-alkajan tasoisia tuloksia, tulee väistämättä mieleen, että jospa vain heittäisi paperit ilmaan ja katsoisi, mitkä putoavat oikeinpäin. Ja niistä tehdään se ”nopeasti etenevä” porukka.

Yksi oivalliseksi osoittautunut vertailukriteeri on sijoittaa opiskelijat Suomeen tulon ajankohdan mukaiseen järjestykseen ja verrata sitä heidän tämänhetkiseen suomen kielen taitoonsa. Tulokset ovat joskus mielenkiintoisia ja ennustavat erittäin hyvällä korrelaatiolla tulevassa kotoutumiskoulutuksessa saavutettavaa kielitaitoa.

Jos henkilö, joka on ollut Suomessa viisi vuotta ja suorittanut korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon englanninkielisen opiskeluohjelman puitteissa, joutuu nyt alkeiskurssille, koska hän ei osaa käytännössä lainkaan suomea, pitää pohtia opiskelumotivaation riittävyyttä. Opiskelu (englanniksi), sosiaaliset suhteet (englanniksi), ja mahdollisesti vielä perhe-elämä (englanniksi) muodostavat muutamassa vuodessa niin laajan turvaverkon, että tässä maassa on mahdollista elää puhumatta sanaakaan suomea. Kunnes tulee aika mennä työhön… Mutta riittääkö haluja opiskella suomea, kun englanniksikin pärjää jokapäiväisessä elämässä?

Jonon toisessa päässä on opiskelija, joka on tullut Suomeen kaksi kuukautta sitten, mutta osaa jo kertoa itsestään suomeksi muutamilla lauseilla, tuntee numerot ja viikonpäivät ja on kirjoittanut vihkoonsa sanoja sekä ostanut sanakirjan. Vaikka hänen koulusivistyksensä saattaa rajoittua kesken jääneeseen peruskouluun kotimaassa, on ennuste kuitenkin paljon parempi kuin tietotekniikkainsinöörillä, joka tuntee tulevansa mainiosti toimeen englannilla.

Nähtäväksi jää, joutuuko ATK-inssi edelleenkin tyytymään hanttihommiin, joissa ei vaadita kielitaitoa ja pääseekö uunituore turkulainen ensi vuonna toivomalleen ammattikurssille näyttämään osaamistaan talonrakennuksessa tai metallitöissä. Kummankin kohdalla tulevaisuus joka tapauksessa toteuttaa itsensä.

Esa Laukkanen

Jos metsään haluat mennä nyt

Kesä kääntyy kohden syksyä, ja metsässä sienet odottavat keräilijöitään. Vielä ei ole ollut yöpakkasia, ja sateiden ansiosta sieniä on runsaasti tarjolla. Sienimetsään menijän on hyvä muistaa kertoa läheisilleen, minne aikoo mennä, kauanko aikoo viipyä, ja kännykkä on hyvä ottaa mukaan. Sitten ei muuta kuin sään mukainen pukeutuminen, hyvät jalkineet, kori tai ämpäri sekä sienten puhdistustarvikkeet mukaan ja menoksi, mieluusti tuttuun maastoon.

Vasta-alkajan on kuitenkin hyvä opetella etukäteen tunnistamaan muutama sieni ennen tosi koitosta.

Helpoiten tunnistettava itiöemälajike lienee kanttarelli eli keltavahvero. Useasti sen löytää sekametsästä, vähän varjoisesta ja kosteahkosta maastosta. Hyvällä tuurilla niitä on maa keltaisenaan. Sekoittamisen vaaraa ei ole oikeastaan muuhun kuin keltavahakkaaseen, joka sekään ei ole myrkyllinen sieni, vain mauton.

Herkkutatti on metsien ehdotonta sieniaatelia. Sen tunnistaa helposti tukevasta jalastaan, kuperasta lakista sekä valkoisesta pillistöstä joka vanhetessaan muuttuu kellertävästä vihertäväksi. Tatit ovat myös toukkien herkkua. Sienestä veistetään maistellut osat pois, ja loput sitten omaan koriin. Tatit sopivat erinomaisen hyvin siivuitettuna kuivattavaksi vaikkapa talven risottoa maustamaan.

Syksyn ehdoton suosikkilajike on suppilovahvero. Vahverokausi on vasta aluillaan. Yleensä vahvero vaatii vähän kylmeneviä öitä kasvaakseen, mutta sitten satoa riittääkin aina lumen tuloon saakka. Lumettomana talvena metsistä voi löytyä hyväkuntoisia suppilovahveroita vielä joulukuussakin.

Tarja Stanley

Loppu on uuden alku

Koulutuksen päättyminen on aina uuden ajanjakson alku. Opiskelijoiden kehittämisehdotukset ovat kullanarvoista tietoa koulutuksen kehittämisessä. Myös opettajien havaitsemat kehittämistarpeet ovat tärkeitä. Niin koulutuksen kuin matkailun kehittäminen tulee olla jatkuvaa. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Ihminen – kuluttaja, asiakas – on matkailualan tärkein muutoksen moottori. Yksi ja sama tuote tai palvelu ei sovi kaikille.

Green Care -koulutus vastaa matkailun uusia trendejä. Luontomatkailun kohderyhmää ovat transmodernit matkailijat, jotka arvostavat kokemuksia, yhteisöllisyyttä ja luontoa.  Green Care -koulutuksessa suunnitellaan luontoavusteisia tuotteita niitä kaipaaville. Luontomatkailupalvelujen tuottamisen olennaisia tekijöitä ovat ympäristöarvot, paikallisuus sekä elämyksellisyys.

Ulkomaiset matkailijat odottavat suomalaiselta luontomatkailulta erityisesti turvallisuutta, puhdasta luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta. Myös erilaiset liikunta-ja toimintamahdollisuudet ovat tärkeitä. Luontomatkailulla on muuta matkailua vahvempi yhteys ja vaikutus paikalliseen talouteen ja kulttuuriin. Siitä on tullut yhä selkeämmin aluekehityksen väline. Luontomatkailun kehittämisellä voidaan edistää myös syrjäisten maaseutualueiden säilymistä elinvoimaisena.

Etenkin saaristossa luonnon merkitys matkailussa korostuu. Hyvinvointimatkailussa haetaan laadukkaita, kokonaisvaltaisia elämyspalveluita, jotka tuottavat sekä fyysistä että psyykkistä mielihyvää.

Vietimme Green Care -ryhmän kanssa päättäjäispäivää Vehmaalla. Tutustuimme Tummamäen entisen graniittilouhoksen ympäristössä kulkevaan luontopolkuun, joka on persoonallinen ja valloittava. Ryhmämme luontopolulle houkutteli opiskelijamme Teija, joka paikallisena natiivina tuntee alueen hyvin. Luontopolku kiertää syviä, ajan myötä pohja- ja sadevedellä täyttyneitä monttuja. Vesi näytti niin houkuttelevalta, että osa meistä olisi mielellään pulahtanut uimaan.

Leiriydyimme piknikille polun päässä sijaitsevalle laavulle. Keitimme nokipannukahvia ja paistoimme makkaraa, höysteeksi kauden kasviksia, kotimaisia juustoja, itsetehtyjä hortanäkkileipiä, hilloja ja suklaita. Voi sitä autuutta: aurinko lämmitti syksyistä luontoiluamme, ja nyyttärieväät maistuvat aina ihan parhailta ulkosalla!

Keskustelumme olivat antoisia ja rakentavia, niin kuin yleensä aina luontoympäristössä. Tavoitteena koulutukselle on, että opiskelija saa sitä, mitä on lähtenyt hakemaan ja hänen tavoitteensa täyttyy.

Haikein mielin alan kirjoittaa loppuraporttia Green Care painotteisesta matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkintoon valmistavasta koulutuksesta. Mieltä piristää, että seuraava koulutus on suunniteltu alkavaksi lokakuussa, ja siihen on haku meneillään. Lue lisää: Green Care -koulutus 3.10.2016 alkaen

Anna-Mia Rinne-Saarinen

Huolehdi kilpailukyvystäsi työmarkkinoilla!

Osaamisen kehittäminen ei ole vain yrityksen asia. Jokaisen tulee myös henkilökohtaisesti ylläpitää osaamistaan ja seurata kehitystä paitsi omalla alallaan, myös yleisesti. 

Yhä törmää henkilöihin, jotka pitävät sosiaalista mediaa peikkona tai turhakkeena. Vähän vastaavaa oli aikanaan 80-luvulla, kun mikrot ja videot yleistyivät: muistelen, miten isoäitini oli sitä mieltä, ettei moisia ikinä mihinkään tarvitse… Pari vuotta meni ja nämäkin laitteet löytyivät lähes joka kodista, myös isoäidiltäni.

Maailma muuttuu ja tekniikka ja toimintatavat sen mukana. Siksi on tärkeää pysyä kehityksessä mukana. Meitä suomalaisia pidetään tekniikan ihmelapsina, otamme innolla käyttöön uudet laitteet ja sovellukset. Siirryimme kiltisti verkkopankkien asiakkaiksi ja teemme jopa veroilmoitukset sähköisesti…

Työpaikoilla kehitetään systemaattisesti toimintatapoja. Tieto liikkuu automaattisesti eri ohjelmistojen välillä ja jatkuvasti mietitään, miten rutiinitöitä voidaan hoitaa entistä tehokkaammin. Vastarannan kiiskeksi ei kannata heittäytyä, vaan hyväksyä kehityksen tuomat uutuudet. Ikävä seuraamus automaatiosta on ollut työvoiman vähennystarve, joka on viime aikoina kohdannut myös aloja, joiden kuviteltiin olevan ns. varmoja työpaikkoja. Moni löytää itsensä uudesta tilanteesta, työnhakijana.

Olethan siis huolehtinut osaamisestasi ajoissa? Osaat oman alasi spesialiteetit ja lisäksi viestintätaitosi, työyhteisötaitosi, kielitaitosi, paineensietokykysi ja asenteesi uuden oppimiseen ovat kunnossa? Moniosaaminen on kova juttu työmarkkinoilla ja henkilökohtaisen osaamisen kehittäminen jatkuvaa. Suosittelen puntaroimaan, millä osaamisaloilla sinulla on kehitettävää. Mitä asioita sinun ammatissasi tarvitaan ja mistä niihin saa oppia?

Pidetään huolta osaamisestamme.

Kirjoittanut Kirsi Haltia

Mutta kun...

"Mutta kun olen jo niin vanha."
Tämän lauseen kuulee uraohjauksessa yhä nuorempien suusta. Ikä on este oppimiselle, uralla etenemiselle, työllistymiselle tai muutoksille. Mille tahansa.

Ikäajattelua vahvistavat monet asiat, koulu on siitä hyvä esimerkki. Lapset etenevät ikänsä mukaan luokittain. Näin, vaikka tiedämme, että yksilölliset erot kypsyydessä ja oppimisessa ovat suuria.

On totta, että ikä asettaa rajoituksia. Usein ne liittyvät fyysisiin toimintoihin. Naiset eivät voi saada lapsia loputtomiin (tosin tässäkin ikärajat paukkuvat) tai lihasvoimaa vaativat urheilusuoritukset eivät parane seniori-iässä. Järkytys sekin, kun huomaa, että elastisuus on kadonnut kropasta tai että vuodenaika täytyy tarkistaa aamulla ikkunasta.

Mutta onko ikä todella este oppimiselle? Siis kehittymiselle ja henkiselle kasvulle?

Ikä – tai paremminkin kokemus - on monessa asiassa etu. Kokemus kertoo, millaiseen työhön tai ammattiin ei ainakaan kannata hakeutua. Kokemuksen myötä työelämätaidot ovat hanskassa, on ne sitten opittu tekemällä oikein tai mokailemalla. Pinna ei pala niin herkästi kuin nuorena, pettymyksiä sietää paremmin. Ja mikä tärkeintä, oppiminen on helpompaa ja syvällisempää, kun on sitä vuosien myötä kertynyttä pohjatietoa.

Ikä sinällään ei tee kenestäkään viisaampaa. Joku ei opi koskaan hallitsemaan tunteitaan, ymmärtämään rajojaan, tai sitä, että muutoksen eteen täytyy tehdä töitä. Joku ei vain koskaan halua oppia uutta.

Ei sekään hyvä, jos kokemuksen rintaäänellä tyrmää kaikki uudistukset tai luulee olevansa aina oikeassa. Viisaus ei kasva vuosissa vaan päässä, sanoo sananlasku.

Mutta vakavasti ottaen: esteitä omalle tielleen voi rakentaa mistä vain. Aina löytyy syy, miksi haaveita tai asioita ei voi toteuttaa. "Mutta kun…" 

Elämä on jossain kohti väistämättä ohi, iästä riippumatta. Siksi ei kannatta itse rakentaa esteitä elämälleen. Ikä on se mikä on; anna sen olla aina paras ikä itsellesi. 

Uskalla ottaa se askel, joka vie eteenpäin – niin kauan kuin nivelet taipuvat.

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen

Kansainvälinen viljelypalsta

Vuokrasin toukokuussa maahanmuuttajien lukutaito-ryhmien opiskelijoiden käyttöön viljelypalstan aivan Turun AKK:n Kärsämäen toimipaikan kupeesta. Ajattelin, että palstalla puuhastelu olisi mukavaa ja elämänmakuista Suomen luontoon ja puutarhanhoitoon perehtymistä.

Luokassa tutustuimme kevään aikana kuvien välityksellä palstaviljelyyn ja niihin kasveihin, joiden taimet ja siemenet myöhemmin oikeasti istutimme palstalle. Tutuksi kävivät monet viljelyyn liittyvät verbit sekä yrttien, kasvisten ja juuresten nimet, maut ja ominaisuudet. Ja mikä hienointa, verbit ja substantiivit yms. heräsivät eloon, kun upotimme kädet multaan kevään ja alkukesän raikkaina päivinä palstallamme.

Ramadanin alkaessa monen opiskelijan mielenkiinto palstaa kohtaan laski huomattavasti, mutta tuossa vaiheessa uhrasin itse hiukan enemmän aikaa ja vaivaa palstan elinvoimaisuuden eteen. Ja palatessani kesälomalta töihin sain ilokseni havaita, etteivät opiskelijat olleet kesän aikana unohtaneet palstaamme. Pikku taimista oli kasvanut isoja ja ne olivat tuottaneet jo muhkeita kesäkurpitsoja ja pieniä punaisia tomaatteja. Osan sadosta olemme jo ehtineet keräämäänkin, mutta vielä tulossa olevaa pääsadonkorjuuta aiomme juhlistaa syksyisillä sadonkorjuujuhlilla.

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Veturilla eteenpäin

Perinteisesti oppiminen on mielletty opettajan työksi, jonka avulla opiskelija oppii. Tässä mallissa oppiminen oli sidottu tiukasti opettajan luentomaiseen toteuttamistapaan. Oppijan rooliksi jäi toimia pääosin vain passiivisena kuulijana.

Nykyisin oppiminen mielletään entistä enemmän opiskelijan omaksi tehtäväksi. Aktiivinen, yhteisöllinen ja digitaalinen oppiminen mahdollistavat innostavan oppimisen mallin, jossa oppiminen voidaan luovuttaa opiskelijalle. Tämän edellytyksenä ovat hyvät pedagogiset mallit ja rakenteet.

Mietimme Turun AKK:ssa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia toteuttaa tehtäväämme. Olemme viime aikoina rakentaneet kiivaasti uutta mallia, jolla muutamme yhtäältä koulutuksen suunnittelun ja toteuttamisen tapaa ja toisaalta oppimisen mallia.

Veturi-malli ymmärtää oppimisen ja sen rakenteet laajempina kokonaisuuksina. Se liittää eri koulutusalojen osaamista ja asiantuntijuutta yhteen sekä hyödyntää sitä koko talon käytettäväksi. Se laajentaa myös oppimisen viiteryhmää, välillä opitaan isossa ryhmässä ja välillä vain oman tutkintoryhmän kesken.

Veturi-malli tarjoaa meille uuden tavan suunnitella työtämme. Rakennamme talon sisälle koulutustarjotinmallin, joka antaa meille mahdollisuuden toimia joustavammin ja kustannustehokkaammin huomioiden samalla asiakkaidemme yksilölliset tarpeet.

Omat opintopolut rakentuvat aiemman osaamisen hyväksi lukemisen ja tarvittavan osaamisen tavoitteiden lopputuloksena. Oppimista tukevat työssä oppiminen, digitalisaatio ja erilaiset verkostot. Hyvän oppimisen takeena on, että oppimisen edellytyksiä ja tarpeita seurataan jatkuvasti, ja tehdään tarvittavia korjausliikkeitä.

Mallin ääripäinä ovat isot monimuotoiset ja yhteisölliset massaluennot ja toisaalta kahden keskiset henkilökohtaiset ohjaustilanteet. Näiden väliin mahtuu paljon muuta arkista oppimista, joka rakentuu henkilökohtaistamisen prosessissa yksilöllisten tavoitteiden ja tarpeiden mukaan.

Eri sovellukset ja sosiaalinen media mahdollistavat aiheiden kokoamisen, kommentoimisen ja käsittelemisen, on kyse sitten työssä oppimisesta, verkosto-oppimisesta tai itsenäisestä oppimisesta. Oppilashallintojärjestelmän ja pilvipalveluiden hyödyntäminen tehostavat toimintaamme ja terävöittävät oppimisen rakenteitamme.

Veturista näkee myös sen, että oppimista tapahtuu jatkuvasti ja kaikkialla. Me tarjoamme sille hyvät puitteet.

Kirjoittanut Osku Laukkanen, pedagoginen koulutuspäällikkö