Olen insinööri, mikä selittää aika paljon. Olen tottunut painiskelemaan teknisten ongelmien ja niitä ymmärtävien esimiesten ja alaisten kanssa. Tekniset ongelmat selviävät yleensä ilman tunteiden purkausta, vaikka selvittäjät saattavat käyttäytyä toisinaan hyvinkin värikkäästi.
Ammatilliseen erityisopettajakoulutukseeni kuului kuitenkin myös portfolion tekeminen. Opiskelujen alkaessa muistutin onkilieron ja kysymysmerkin risteytystä. Ryhmänohjaajamme Annikki kuitenkin tuuppasi minua oikeaan suuntaan, jonka ansiosta portfolion aihe oli lopulta helppo keksiä. Päätin siinä keskittyä erityisen tuen tarpeeseen ja sen kehittämiseen oppilaitoksessamme.
Jo ammatilliseksi opettajaksi opiskellessani huomasin, että oppilaat eivät ole koneita; heillä on arkisia huolia, sairaita lapsia, ongelmia ymmärtämisessä tai muita henkilökohtaisia haasteita. Nuorisotakuun myötä törmäsimme meille entistä haastavampiin opiskelijoihin, jollaisista meillä ei ollut aiempaa kokemusta. Heillä ei ollut työkokemusta ja moni asia oli elämässä jäänyt vähän kesken. Alkuaikojen hankaluuksista huolimatta opimme ymmärtämään näiden opiskelijoiden taustoja ja usein niistä sekä epävarmuudesta johtuvaa hieman uhmakasta käytöstä. Opiskelijat puolestaan ymmärsivät, että työllistyäkseen he tarvitsevat koulutusta – motivaatio kasvoi kuin itsestään.
Kaikesta edellä mainitusta johtuen takana on mieleenpainuvat puolitoista vuotta opintojen parissa. Tärkeintä ja parasta on ollut omalta ryhmältäni sekä ryhmäohjaajaltamme Annikilta saatu tuki ja voima. Tammikuussa olin tukehtua työtaakan alle, mutta onnistuin kuitenkin ponnistelemaan mahtavien kanssaopiskelijoideni ansiosta.
Opintojen myötä uskon kehittyneeni sekä ihmisenä että opettajana. Kulkemani tien ansiosta koen kehittäväni Turun AKK:n opetusta omalta osaltani. Uskon osaavani huomioida erilaisten opiskelijoiden tarpeet näiden lähtökohdista riippumatta sekä kohtaamaan heidät entistä positiivisemmin.
Kirjoittanut Markus Mansikka
