Kuvan voimalla

Satutteko tietämään, mitä ovat ”veržliaraktis”, ”atsuktuvas”, ”matuoti” ja ”plaktukas”. Voin kertoa, että ne ovat kaikille tuttuja työkaluja, jotka voi nähdä millä tahansa liettualaisella työpajalla. Mutta jos olette itse kyseisellä verstaalla töissä, ja pomo pyytää hakemaan nuo yllämainitut kapineet työkalupakista, osaatteko etsiä asianmukaiset välineet? Tuskinpa.

Tekniikan alojen koulutuksiin hakeutuu paljon maahanmuuttajia, joiden suomen kielen taito on hädin tuskin välttävällä perustasolla. Heidän on kuitenkin heti ensimmäisistä koulutuspäivistä alkaen tiedettävä työsalissa käytettävien tärkeimpien koneiden ja työkalujen nimet. Myös työturvallisuuden kannalta on oleellista, että koneita osataan käyttää asianmukaisesti ja että koneen käyttäjällä on asialliset turvavarusteet.

Asioitten kirjallinen selvittäminen on paitsi hidasta myös tarpeettoman teoreettista. Avuksi onkin otettu kuvat ja video. Metallimiehen työkalupakki levälleen pöydälle ja kamera käyntiin. Opettaja voi kertoa videokameralle eri työkalujen nimet (myös puhekieliset termit), ja yksinkertaisen editointiohjelman avulla tehdään video, jossa kunkin työkalun kuvan alle saadaan työkalun nimi kirjoitettuna samalla kun opiskelija kuulee sen kuulokkeistaan puhuttuna.

Näppärimmät alkavat heti kirjoittaa itselleen sanastoa, jossa on sinänsä tuttujen työkalujen nimet suomeksi ja opiskelijan omalla kielellä. Seuraavassa harjoituksessa tehtävänä onkin sitten yhdistää työkalun kuva ja sen nimi puhuttuna. Eli opiskelijaa pyydetään suullisesti etsimään eri työkaluja. Näin asiat jäävät mieleen suullisesti ja itse oikeinkirjoitukseen ei tarvitse niinkään puuttua. Pääasia, että opiskelija osaa ojentaa pyydetyn työkalun. Kirjoittaminen tulee tärkeäksi vasta tuonnempana.

Opiskelijat tekevät itselleen listan työkalujen nimistä tietokoneen ja kuvien avulla itsenäisesti paljon tehokkaammin kuin opettajan käskyttämänä taululta käsin. Jokainen saa myös edetä omaan tahtiinsa.

Niin – ne alussa mainitut työkalut ovat jakoavain, ruuvimeisseli, mitta ja vasara. Liettuaksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Harjoitus tekee mestarin

Suoritin teininä tet-jakson vanhassa alakoulussani. Työelämässä riitti tutustuttavaa: kopiointia, kaappien siivoamista, pullakahvia opettajien huoneessa ja sen sellaista. Pääsimme kuitenkin kaverin kanssa myös valvomaan tunteja. Kutosten luokassa tämä teini tunsi itsensä melkoiseksi järjestyksenvalvonnan amatööriksi.

Toisen vuoden yliopisto-opiskelijana taisin jo näyttää enemmän aikuiselta, koska ysit lukivat lukukirjojansa nätisti, kun kävin heittämässä sijaisuuden yläkoulussa - aivan pihalla todellisesta opetustyöstä. Viime syksynä fiilistelin vierellä niitä harjoittelijan tunnelmia, kun astutaan ensimmäistä kertaa uuden eteen.

Sain ennen joululomaa luokkaan avukseni maisteriopintojen harjoittelua tekevän opiskelijan. Häntä ohjatessa, seuratessa ja hänen rinnallaan sain mahtavan tilaisuuden peilailla omaa työtäni. Työ vie mukanaan, ja meiltä kaikilta varmasti unohtuu päivien päätteeksi, että omalta polulta voisi hetkeksi astua pois ja katsoa, miten muut kulkevat sitä samaa polkua – opetella itse uusi tapa askeltaa tai ylittää este.

Kuljin pari kuukautta vanhaa tuttua polkua uuden seuralaisen kanssa. Hänen kanssaan tuli arvioitua omaa työtä, hänen työtään sekä omaa ohjaamista. Toista kannustaessa tulee kannustettua myös itseä; kukaan ei ole seppä syntyessään. Itsekin peittosin alkuvuosien epävarmuutta sillä ajatuksella, että opettajan ei tarvitse tietää kaikkea – riittää kun tiedän, mistä löydän vastauksen ja osaan siirtää tiedon eteenpäin.

Kevät tuo aina jotain uutta mukanaan. Annetaan itsellemme uuden edessä lupa opetella, oppia ja harjoitella. Nyt, huomenna ja vuosien päästä.