Blogin kirjoittajat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarina. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. toukokuuta 2016

Arki on tarinoita

Opinto-ohjaajana kuulen paljon tarinoita. Ihmiset kertovat, miten heistä tuli se, mitä he ovat tänään. Ohjauksessa mietimme, miten tarina voisi jatkua, mitä tulee vastaan huomenna, tulevina vuosina.

Elämä voi kuljettaa arvaamattomasti.  Joku on päätynyt jo nuorena työelämään, toiset eivät koskaan. On rakastuttu, erottu, muutettu paikkakuntaa tai maata, tehty lapsia, hoidettu omaisia, sairastuttu, saatu unelmatyö, jääty työttömäksi.

Kaikille elämä ei ole menestystarina. Haaveet eivät toteudu, lujakaan tahto ei vie sinne, minne haluaisi. Silti taaksepäin katsottuna eletty elämä, hyvä tai huono, on tarina. Ikävät asiat voivat muuttua vahvistaviksi kokemuksiksi, kun aikaa on kulunut.  Myös ankea arki on arvotavaraa, kun kerromme siitä muille.  – Arvaa, ottiko silloin päähän…  Siitäkin selvittiin. Tunne välittyy, pääset osaksi toisen kokemusta. Elettyä elämää, wau.

Ohjauksessa yksi keino ottaa etäisyyttä omaan arkeen on tulevaisuuden muistelu, pohdinta siitä, miltä tämä hetki näyttä vuoden tai vaikkapa viiden vuoden kuluttua.  Mitä minulle tapahtui, entä tunteilleni? Miten elämä eteni? Mitä tein? Keneltä sain tukea ja apua? Mitä pelkäsin tai mistä olin huolissani? Muistanko tämän arjen ikävänä vai osana elettyä elämää?
Viikonlopun, loman, koulutuksen, työpaikan tai eläkkeen toivossa pitää nauttia niistä pienistä asioista, jotka tekevät arjesta jälkikäteen tarinan. Rämäkkä nauru kahvihuoneessa, pukuhuoneessa käyty keskustelu työkaverin kanssa, opiskelijan hymy ja nyökkäys käytävällä, oven sulkeminen työpäivän jälkeen. Näistä se syntyy.
Elämä voi nyt tuntua ankealta, mutta jo huomenna se on tarina. Eletään siinä.

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Enemmän sisältöä, kiitos!

Olen lapsesta asti ollut kova lukemaan. Uppouduin tunti- ja yökausiksi Pepin, ponihullun Jutan, Pekka Töpöhännän, Viisikon ja Neiti Etsivän tarinoihin ja seikkailuihin. Myöhemmin kirjat vaihtuivat erityisesti jännäreihin ja dekkareihin. Lukiessani maalailin mielessäni kädessä olevan kirjan maisemat ja henkilöt. En tiedä teistä, mutta Viisikkoa lukiessa tuli aina nälkä - niin herkullisilta Enid Blyton sai seikkailijoiden eväät kuulostamaan!

Lukemisen lisäksi pidin myös kirjoittamisesta. Hyvä mielikuvitukseni takasi värikkäät kouluaineet. Halusin itsekin olla seikkailija ja kokea jotain jännää. Haaveeni oli tulla salapoliisiksi ja ratkoa viheliäisiä arvoituksia. Siinä olen osittain onnistunut, sillä on tässä elämässä tullut ratkottua yhtä sun toista mysteeriä ja ongelmaa.

Hieman vanhenpana ymmärsin, että kyse on ihmisten kiinnostuksesta ja janosta tarinoihin, saagoihin, mielikuvamatkoihin. Meillä on tarve kirjojen ja elokuvien avulla siirtyä hetkeksi johonkin muualle, unohtaa arki tai vaihtoehtoisesti ammentaa elokuvasta tai kirjasta jotain omiin elämiimme.

Parhaat mainokset ovat aina myös erinomaisia tarinoita, varsinkin TV-sellaiset. Miettikääpä vaikka Pirkan viimeisintä joulumainosta - harva sitä kuivin silmin katsoi. Tai legendaariset Saarioisten "Meidän äiti tekee parempaa ruokaa" tai Osuuskaupan "Tule joulu kultainen" -mainokset. Eräs suosikeistani on edelleen Telen mainos, jossa Tapio Liinoja seisoo keskellä kiinalaismuseota rikkinäisen vaasin äärellä matkapuhelin korvalla. Vartijoiden rynnätessä huoneeseen Liinoja kysyy "miten sanotaan kiinaksi 'tullessani huoneeseen se oli jo rikki'". Muistatteko?

Jokin aika sitten luin artikkelin tutkimuksesta, jonka perusteella valtaosa kuluttajista haluaa enemmän tarinoita ja sisältöä myös markkinointiin. Pelkkä omakehu on "so last season".

Allekirjoitan tämän, sillä esimerkiksi Facebookissa julkaistuista kuvistamme suurimmat huomioarvot saavat valmistuneista opiskelijoista julkaistut kuvat. Koulusta valmistuminen on edelleen Suomessa suuri asia, saavutus, jota arvostetaan ja josta onnitellaan. Jokainen ymmärtää, että sen eteen on tehty erilaisia uhrauksia ja käytetty aikaa, varsinkin aikuisena, kun elämäntilanne voi olla hyvinkin haastava. Kyse on menestystarinasta, josta jokainen tekee omannäköisen taustoistaan ja lähtötilanteestaan riippuen. Tavallisiin ihmisiin meistä jokainen voi samaistua ja kenties innostuakin: kyllä minäkin vielä...

Mekin keräsimme omien opiskelijoidemme menestystarinoita vuodelta 2015 yhteen. Sama homma jatkuu tänäkin vuonna, ja niitä myös nostamme esiin sosiaalisessa mediassa printin ohella.
Miten on, innostavatko vastaavat tarinat sinuakin?

Kirjoittanut Taru Lehtonen