Ennustamisen sietämätön vaikeus

Kulunut sanonta toteaa, että ennustaminen – varsinkin tulevaisuuden – on vaikeaa. Kyseinen fakta käväisi monesti mielessä, kun 40 opiskelijaa aloitti muutama viikko sitten kotoutumiskoulutuksensa. Ikähaitari yhdeksästätoista viiteenkymmeneenkolmeen sen paremmin kuin äidinkielivalikoima arameasta vietnamiin ei paljon anna apua, kun pitää tehdä kaksi 20:n opiskelijan ryhmää. Kun vielä erilaiset aloitusviikon kartoitukset ja pikku testit antavat lähes poikkeuksetta vasta-alkajan tasoisia tuloksia, tulee väistämättä mieleen, että jospa vain heittäisi paperit ilmaan ja katsoisi, mitkä putoavat oikeinpäin. Ja niistä tehdään se ”nopeasti etenevä” porukka.

Yksi oivalliseksi osoittautunut vertailukriteeri on sijoittaa opiskelijat Suomeen tulon ajankohdan mukaiseen järjestykseen ja verrata sitä heidän tämänhetkiseen suomen kielen taitoonsa. Tulokset ovat joskus mielenkiintoisia ja ennustavat erittäin hyvällä korrelaatiolla tulevassa kotoutumiskoulutuksessa saavutettavaa kielitaitoa.

Jos henkilö, joka on ollut Suomessa viisi vuotta ja suorittanut korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon englanninkielisen opiskeluohjelman puitteissa, joutuu nyt alkeiskurssille, koska hän ei osaa käytännössä lainkaan suomea, pitää pohtia opiskelumotivaation riittävyyttä. Opiskelu (englanniksi), sosiaaliset suhteet (englanniksi), ja mahdollisesti vielä perhe-elämä (englanniksi) muodostavat muutamassa vuodessa niin laajan turvaverkon, että tässä maassa on mahdollista elää puhumatta sanaakaan suomea. Kunnes tulee aika mennä työhön… Mutta riittääkö haluja opiskella suomea, kun englanniksikin pärjää jokapäiväisessä elämässä?

Jonon toisessa päässä on opiskelija, joka on tullut Suomeen kaksi kuukautta sitten, mutta osaa jo kertoa itsestään suomeksi muutamilla lauseilla, tuntee numerot ja viikonpäivät ja on kirjoittanut vihkoonsa sanoja sekä ostanut sanakirjan. Vaikka hänen koulusivistyksensä saattaa rajoittua kesken jääneeseen peruskouluun kotimaassa, on ennuste kuitenkin paljon parempi kuin tietotekniikkainsinöörillä, joka tuntee tulevansa mainiosti toimeen englannilla.

Nähtäväksi jää, joutuuko ATK-inssi edelleenkin tyytymään hanttihommiin, joissa ei vaadita kielitaitoa ja pääseekö uunituore turkulainen ensi vuonna toivomalleen ammattikurssille näyttämään osaamistaan talonrakennuksessa tai metallitöissä. Kummankin kohdalla tulevaisuus joka tapauksessa toteuttaa itsensä.

Esa Laukkanen

Opettajan matka erityisopettajaksi

Olen insinööri, mikä selittää aika paljon. Olen tottunut painiskelemaan teknisten ongelmien ja niitä ymmärtävien esimiesten ja alaisten kanssa. Tekniset ongelmat selviävät yleensä ilman tunteiden purkausta, vaikka selvittäjät saattavat käyttäytyä toisinaan hyvinkin värikkäästi.

Ammatilliseen erityisopettajakoulutukseeni kuului kuitenkin myös portfolion tekeminen. Opiskelujen alkaessa muistutin onkilieron ja kysymysmerkin risteytystä. Ryhmänohjaajamme Annikki kuitenkin tuuppasi minua oikeaan suuntaan, jonka ansiosta portfolion aihe oli lopulta helppo keksiä. Päätin siinä keskittyä erityisen tuen tarpeeseen ja sen kehittämiseen oppilaitoksessamme.

Jo ammatilliseksi opettajaksi opiskellessani huomasin, että oppilaat eivät ole koneita; heillä on arkisia huolia, sairaita lapsia, ongelmia ymmärtämisessä tai muita henkilökohtaisia haasteita. Nuorisotakuun myötä törmäsimme meille entistä haastavampiin opiskelijoihin, jollaisista meillä ei ollut aiempaa kokemusta. Heillä ei ollut työkokemusta ja moni asia oli elämässä jäänyt vähän kesken. Alkuaikojen hankaluuksista huolimatta opimme ymmärtämään näiden opiskelijoiden taustoja ja usein niistä sekä epävarmuudesta johtuvaa hieman uhmakasta käytöstä. Opiskelijat puolestaan ymmärsivät, että työllistyäkseen he tarvitsevat koulutusta – motivaatio kasvoi kuin itsestään.

Kaikesta edellä mainitusta johtuen takana on mieleenpainuvat puolitoista vuotta opintojen parissa. Tärkeintä ja parasta on ollut omalta ryhmältäni sekä ryhmäohjaajaltamme Annikilta saatu tuki ja voima. Tammikuussa olin tukehtua työtaakan alle, mutta onnistuin kuitenkin ponnistelemaan mahtavien kanssaopiskelijoideni ansiosta.

Opintojen myötä uskon kehittyneeni sekä ihmisenä että opettajana. Kulkemani tien ansiosta koen kehittäväni Turun AKK:n opetusta omalta osaltani. Uskon osaavani huomioida erilaisten opiskelijoiden tarpeet näiden lähtökohdista riippumatta sekä kohtaamaan heidät entistä positiivisemmin.

Kirjoittanut Markus Mansikka