Maailma on totta

Pariisin tiedekeskuksessa ottamani kuva, joka havainnollistaa
maailman vilkasta lentoliikennettä.

"Maailman ääni liian voimakas on. Olen levoton." Niin lauloi Pelle Miljoona ensimmäistä kertaa aika kauan sitten. Itse kuuntelin kyseistä biisiä ja muutakin Pellen tuotantoa toimittaessani yläkoulun lehteä 90-luvun alussa. Meitä oli kaksi "päätoimittajaa"- minä ja kaverini-, ja olimme kovin kiinnostuneita maailmasta ja siitä raportoimisesta. Ihan viime vuosina ja näinä aikoina maailman ääni on ollut pauhaavan kova. Muistamme hyvin Arabikevään ja sitä seuranneet pakolaisvirrat. Nyt meillä on käsillä muun muassa Trump-ilmiö ja ankara nälänhätä osissa Afrikkaa.

Niin sitä voikin täältä näppäimistön takaa päivitellä miten elämme keskellä konflikteja, mutta onneksi myös keskellä kompromisseja. Kompromissien realisoitumisen havaitsen päivittäin luokassa. Konfliktin keskeltä paenneet opiskelijat ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan kotikonnuiltaan Turkuun. He eivät varmaankaan elä unelmaansa, vaan jonkinmoista suurta kompromissia. Moni heistä on menettänyt perheensä ja terveytensä. Osa ei saa nukuttua, muutamat eivät meinaa millään oppia lukemaan. Uusi kotimaa kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Heidän elämänsä on realisoitunutta arkipäivän draamaa.

Kuten me hyvin tiedämme, monet fiktiiviset draamat saavat karmaisevan lopun. Tämän tosielämän draaman toivon opiskelijoideni kohdalta kääntyvän hyvään elämään. Silloin kun motivaatio opetustyöhön alkaa lurahtamaan, terästänkin itseäni ajatuksella siitä, että saan edes yrittää auttaa opiskelijoitani löytämään hyvän elämän uudessa kotimaassaan.

Saara Linnatsalo

Kukin tavallaan, kuha rentoutuu

Källskär, Kökar

Tämän blogkirjoituksen myötä siirrymme pikkuhiljaa kesälomille. Vaikka Turun AKK:ssa on joitakin opiskelijaryhmiä läpi kesän, on heinäkuu kuitenkin selvästi hiljaisin kuukausi. Artukainen sulkee ovensa kahdeksi viikoksi, Kärsämäessä on infopäivystys läpi kesän. Lähihoitajaopiskelijoidemme voimainponnistus Auringonkukkaprojekti työllistää heidät ja osan opettajista 24/7 Ruisrock-viikonlopun ajan.

Kahvipöytäkeskusteluissa henkilökuntamme siirtyy kuka mökille, kuka vesille, kuka kaukomaille. Ohjelmassa on lukemista, käsitöitä, maakuntamatkailua, festareita, reppureissaamista, retkeilyä ja vaikka mitä. Toiset vannovat pelkän löhöilyn ja lepäämisen nimiin. Oli keino mikä tahansa, pääasia, että ladataan akkuja ja kerätään voimia syksyn koitoksiin. Koulutuskentässä ajat ovat kovat, edessä on vaikeita päätöksiä.

Turussa ja lähiseudulla piisaa tapahtumia siihen malliin, että kalenterikin kauhistelee. Varsinkin heinäkuun viimeinen nk. superviikonloppu tulee täyttämään Turun hotellit, kadut ja ravintolat ääriään myöten. Positiivista Turun matkailulle, ja toivottavasti myös maineelle!

Itselleni tämä on juhlavuosi muutoinkin kuin pyöreiden vuosien täytyttyä. Heinäkuussa suuntaan 10. kertaa pyörällä viikoksi Ahvenanmaalle. Ensimmäinen tehtiin elokuun puolessa välissä, sen jälkeen ajankohta on aina osunut heinäkuulle. Vieläkin löytyy saaresta tutkimisen arvoisia paikkoja ja kohteita. Tähän asti mieleenpainuvin on ollut pikkuruinen Källskärin saari Kökarin eteläpuolella. Siellä olen napannut myös oheisen kuvan. Tänä vuonna toivon näkeväni Apolloperhosia, joita lähden bongaamaan Föglön saarelle. Lähes nenäliinankokoisen, upean perhosen näkeminen ja ikuistaminen kruunaisi juhlavuoden!

Toivottavasti myös sinun kesääsi kuuluu paljon mukavia ja rentouttavia asioita ja tapahtumia - sellaisia, joista syntyy kivoja muistoja. Säätilalle emme mitään voi, mutta toivoa sopii, että lämpötila pysyttelisi mieluummin 20 asteen ylä- kuin alapuolella. Mielellään vaikka joka päivä.

Tämän myötä toivotan kaikille hyvää juhannusta ja ihania, aurinkoisia kesäpäiviä! Seuraava blogi julkaistaan elokuussa.

Kirjoittanut Taru Lehtonen

Arki on tarinoita

Opinto-ohjaajana kuulen paljon tarinoita. Ihmiset kertovat, miten heistä tuli se, mitä he ovat tänään. Ohjauksessa mietimme, miten tarina voisi jatkua, mitä tulee vastaan huomenna, tulevina vuosina.

Elämä voi kuljettaa arvaamattomasti.  Joku on päätynyt jo nuorena työelämään, toiset eivät koskaan. On rakastuttu, erottu, muutettu paikkakuntaa tai maata, tehty lapsia, hoidettu omaisia, sairastuttu, saatu unelmatyö, jääty työttömäksi.

Kaikille elämä ei ole menestystarina. Haaveet eivät toteudu, lujakaan tahto ei vie sinne, minne haluaisi. Silti taaksepäin katsottuna eletty elämä, hyvä tai huono, on tarina. Ikävät asiat voivat muuttua vahvistaviksi kokemuksiksi, kun aikaa on kulunut.  Myös ankea arki on arvotavaraa, kun kerromme siitä muille.  – Arvaa, ottiko silloin päähän…  Siitäkin selvittiin. Tunne välittyy, pääset osaksi toisen kokemusta. Elettyä elämää, wau.

Ohjauksessa yksi keino ottaa etäisyyttä omaan arkeen on tulevaisuuden muistelu, pohdinta siitä, miltä tämä hetki näyttä vuoden tai vaikkapa viiden vuoden kuluttua.  Mitä minulle tapahtui, entä tunteilleni? Miten elämä eteni? Mitä tein? Keneltä sain tukea ja apua? Mitä pelkäsin tai mistä olin huolissani? Muistanko tämän arjen ikävänä vai osana elettyä elämää?

Viikonlopun, loman, koulutuksen, työpaikan tai eläkkeen toivossa pitää nauttia niistä pienistä asioista, jotka tekevät arjesta jälkikäteen tarinan. Rämäkkä nauru kahvihuoneessa, pukuhuoneessa käyty keskustelu työkaverin kanssa, opiskelijan hymy ja nyökkäys käytävällä, oven sulkeminen työpäivän jälkeen. Näistä se syntyy.

Elämä voi nyt tuntua ankealta, mutta jo huomenna se on tarina. Eletään siinä.

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen