Blogin kirjoittajat

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Enemmän sisältöä, kiitos!

Olen lapsesta asti ollut kova lukemaan. Uppouduin tunti- ja yökausiksi Pepin, ponihullun Jutan, Pekka Töpöhännän, Viisikon ja Neiti Etsivän tarinoihin ja seikkailuihin. Myöhemmin kirjat vaihtuivat erityisesti jännäreihin ja dekkareihin. Lukiessani maalailin mielessäni kädessä olevan kirjan maisemat ja henkilöt. En tiedä teistä, mutta Viisikkoa lukiessa tuli aina nälkä - niin herkullisilta Enid Blyton sai seikkailijoiden eväät kuulostamaan!

Lukemisen lisäksi pidin myös kirjoittamisesta. Hyvä mielikuvitukseni takasi värikkäät kouluaineet. Halusin itsekin olla seikkailija ja kokea jotain jännää. Haaveeni oli tulla salapoliisiksi ja ratkoa viheliäisiä arvoituksia. Siinä olen osittain onnistunut, sillä on tässä elämässä tullut ratkottua yhtä sun toista mysteeriä ja ongelmaa.

Hieman vanhenpana ymmärsin, että kyse on ihmisten kiinnostuksesta ja janosta tarinoihin, saagoihin, mielikuvamatkoihin. Meillä on tarve kirjojen ja elokuvien avulla siirtyä hetkeksi johonkin muualle, unohtaa arki tai vaihtoehtoisesti ammentaa elokuvasta tai kirjasta jotain omiin elämiimme.

Parhaat mainokset ovat aina myös erinomaisia tarinoita, varsinkin TV-sellaiset. Miettikääpä vaikka Pirkan viimeisintä joulumainosta - harva sitä kuivin silmin katsoi. Tai legendaariset Saarioisten "Meidän äiti tekee parempaa ruokaa" tai Osuuskaupan "Tule joulu kultainen" -mainokset. Eräs suosikeistani on edelleen Telen mainos, jossa Tapio Liinoja seisoo keskellä kiinalaismuseota rikkinäisen vaasin äärellä matkapuhelin korvalla. Vartijoiden rynnätessä huoneeseen Liinoja kysyy "miten sanotaan kiinaksi 'tullessani huoneeseen se oli jo rikki'". Muistatteko?

Jokin aika sitten luin artikkelin tutkimuksesta, jonka perusteella valtaosa kuluttajista haluaa enemmän tarinoita ja sisältöä myös markkinointiin. Pelkkä omakehu on "so last season".

Allekirjoitan tämän, sillä esimerkiksi Facebookissa julkaistuista kuvistamme suurimmat huomioarvot saavat valmistuneista opiskelijoista julkaistut kuvat. Koulusta valmistuminen on edelleen Suomessa suuri asia, saavutus, jota arvostetaan ja josta onnitellaan. Jokainen ymmärtää, että sen eteen on tehty erilaisia uhrauksia ja käytetty aikaa, varsinkin aikuisena, kun elämäntilanne voi olla hyvinkin haastava. Kyse on menestystarinasta, josta jokainen tekee omannäköisen taustoistaan ja lähtötilanteestaan riippuen. Tavallisiin ihmisiin meistä jokainen voi samaistua ja kenties innostuakin: kyllä minäkin vielä...

Mekin keräsimme omien opiskelijoidemme menestystarinoita vuodelta 2015 yhteen. Sama homma jatkuu tänäkin vuonna, ja niitä myös nostamme esiin sosiaalisessa mediassa printin ohella.
Miten on, innostavatko vastaavat tarinat sinuakin?

Kirjoittanut Taru Lehtonen

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Yhdessä työelämän ja yritysten kanssa

Tutkinnon suorittaminen ja ammattitaidon hankkiminen on yhteistyötä yli rajojen 

Näyttötutkintojärjestelmä perustuu jatkuvaan yhteistyöhön Turun AKK:n ja työelämän sekä yritysten kanssa. Tutkinnon suorittaminen ilman työelämää on täysin mahdotonta. Tarvittavan ammattitaidon hankkiminen ja tutkinnon suorittaminen tapahtuu aina yhteistyössä työelämän ja yritysten kanssa.
Koulutamme jatkuvasti työelämän arvioijia. Perehdytämme myös työpaikan ohjaajia ohjaamaan työssäoppimista kohti yhdessä asetettuja tavoitteita. Teemme päivittäin yhteistyötä alueemme yritysten kanssa. Olemme tottuneita yhteistyökumppaneita niin yksityisen, julkisen kuin kolmannenkin sektorin toimijoiden kanssa.

On hyvinkin tavallista kuulla yrityksen mielipiteenä, että mekin opimme paljon tämän työssäoppimisen aikana! Tietoa ja osaamista siirtyy aina molempiin suuntiin. Yhteistyö on aina tavoitteellista ja se hyödyntää kaikkia osapuolia. Päämääränämme ovat pitkäkestoiset yhteistyön suhteet, jotka palkitsevat osapuolet käytännöllisyydellä ja hyvällä lopputuloksella.

Yhteistyössä on voimaa, ilman sitä emme voi onnistua. Haluamme rohkaista opettajiamme sekä yhteistyöyrityksiämme kokeilemaan uusia toimintamalleja. Parhaimmillaan yhteistyö tuottaa sekä osaajia työelämään että uusia toimintamalleja.

Viime päivinä olemme kehitelleet uusia mahdollisuuksia työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja tutkintojen suorittamisen tukemiseksi. Mobiililaitteiden ja tarkoitukseen räätälöityjen palauteympäristöjen kehittäminen tuo mukanaan aivan uusia yhteistyön malleja ohjaamisen, tutkinnon arvioinnin ja yhteydenpidon toteuttamiseen.

Kirjoittanut Osku Laukkanen, pedagoginen koulutuspäällikkö

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

ABC ja kiitos!

Ajatellaanpa tilanne, jossa yhteiskunnassa selvitäksesi sinun pitäisi aikuisena opetalla jokin sellainen taito, jonka oppimiseen joudut näkemään rutosti vaivaa ja uhraamaan paljon aikaa. Sellainen tilanne on luku- ja kirjoitustaidottomien kurssin aloittavilla aikuisilla. Tällaisen ryhmän opettamista varmaan kukaan ei kehtaa arvuutella jonkun lähestyvän lukion tai edes yläasteen vieraan kielen opettamisen kautta. Tällaisen opettamisen käytänteet lähestyvät enemmänkin esi- ja alkuopetuksen didaktiikkaa, paitsi, että opiskelijat eivät osaa puhua sitä kieltä, jonka lukemista ja kirjoittamista heille pyritään opettamaan.

Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien opettaminen tarjoaa opettajalle paljon haasteita. Pitää olla malttia edetä todella hitaasti yrittäen samalla pitää luokan tunneilmasto turvallisena opiskella uusia, vaikeita taitoja nolostumatta omista virheistä ja osaamattomuudesta. Toisaalta, vaikka opetus etenee hitaasti, opettaja on intensiivisessä opetuskontaktissa opiskelijoihin opetustuokiot läpensä.

Työ luku-ja kirjoitustaidottomien aikuisten opetuksessa vaatii opettajalta monipuolista pedagogista osaamista ja pitkää pinnaa, mutta samalla sama työ myös palkitsee ja tuo hyvää mieltä. Onko mahtavampaa, kuin huomata miten aikuiset lanka langalta punovat itselleen luku- ja kirjoitustaidon. Siinä sivussa he muistavat myös jokaisen päivän jälkeen kiittää opettajaa; aluksi hyväksyvällä hymyllä, mutta hyvin pian jo tärkeän suomalaisen sanan sanoen: KIITOS!

Kirjoittanut Saara Linnatsalo