Mikä sinua motivoi?

Missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Kysymys on varmasti monelle tuttu työhaastatteluista. Mutta mitä sillä oikein haetaan?

Tulevaisuuteen katsominen on tavoitteiden asettamista. Ihminen, jolla ei ole tavoitteita, ei näe tulevaisuutta edes mielikuvissaan. Olin mukana opiskelijavalinnoissa, jossa pitkään työttömänä ollut nuori näki itsensä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin nyt. ”Kaikki on hyvin näin.” – Tarvetta muutokseen ja koulutukseen ei siis ollut.

Tavoitteet luovat motivaatiota, motivaatio tavoitteita. Motivaation avulla etenet opinnoissa, jaksat työelämässä, harrastat, teet asioita, joita haluat tehdä.

Steven Reiss on määritellyt kuusitoista eri ihmisillä eri tavoin ilmenevää perusmotiivia: valta, riippumattomuus, uteliaisuus, hyväksyntä, järjestys, säästäminen/keräily, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen, esteettisyys, syöminen, ruumiillinen aktiivisuus ja mielenrauha. Esimerkiksi valta, halu vaikuttaa muihin voi näkyä pyrkimyksenä esimiestehtäviin tai vaikkapa opettajaksi; vähäinen vallan tarve saattaa ohjata ammattiin, jossa voi palvella muita. Järjestyksen ylläpitäminen on motiivi, joka sopii palkanlaskijalle, farmaseutille tai siivoojalle, kun taas vähäinen järjestyksen tarve motivoi spontaaneihin, jatkuvasti muuttuviin tehtäviin. Nämä esimerkit kuvaavat stereotypioita, mutta antavat ajatuksen siitä, miten motiivit voivat meitä ohjata.

Omia motiiveitaan tunnistamalla voi pohtia ammatinvalintaa, mutta yhtä lailla hakea motivaatiota jo olemassa olevaan ammattiin ja työhön. Jos sinua motivoi ruumiillinen aktiivisuus, voit muokata työtäsi niin, että pääset liikkumaan vaikka jaloittelutauoilla. Jos taas kotisohva kutsuu enemmän kuin lenkkipolut, pyri hakemaan mahdollisimman mukava ja pysyvä työpiste. Syömisestä nautinnon saava ruokkii työmotivaatiota rauhallisella lounastauolla, kun taas henkilö, jolle ruoka on vain välttämättömyys käyttää myös ruokatauot johonkin muuhun.

Kun omat motiivit on tunnistettu, voi asettaa itselleen realistisia tavoitteita. Tavoitteen pitää olla selkeä ja mahdollinen saavuttaa. Tavoitteen pitää olla myös jonkin verran haastava – kun sen eteen joutuu tekemään töitä, tietää, että tavoite on arvokas. Lottovoitto on siis haave, ei tavoite.

Mitä siis pitäisi vastata alussa esitettyyn kysymykseen? Totuudessa on hyvä pysyä, mutta sen voi muotoilla tilanteeseen sopivaksi. Eräs työnantaja kertoi, että hänelle paras vastaus on, että työnhakija kertoo tavoitteekseen olla viiden vuoden päästä taitava ammatissaan ja arvostettu työntekijä yrityksessä. Liian suuria tavoitteleva ei jäisi tehtävään, johon häntä oltiin palkkaamassa.

Joskus voi olla hyvä pitää lopulliset tavoitteet omana tietonaan.

Lisää motivaatioteoriasta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/27/rmp-profiili-paljastaa-motiivit

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen

Maailma on totta

Pariisin tiedekeskuksessa ottamani kuva, joka havainnollistaa
maailman vilkasta lentoliikennettä.

"Maailman ääni liian voimakas on. Olen levoton." Niin lauloi Pelle Miljoona ensimmäistä kertaa aika kauan sitten. Itse kuuntelin kyseistä biisiä ja muutakin Pellen tuotantoa toimittaessani yläkoulun lehteä 90-luvun alussa. Meitä oli kaksi "päätoimittajaa"- minä ja kaverini-, ja olimme kovin kiinnostuneita maailmasta ja siitä raportoimisesta. Ihan viime vuosina ja näinä aikoina maailman ääni on ollut pauhaavan kova. Muistamme hyvin Arabikevään ja sitä seuranneet pakolaisvirrat. Nyt meillä on käsillä muun muassa Trump-ilmiö ja ankara nälänhätä osissa Afrikkaa.

Niin sitä voikin täältä näppäimistön takaa päivitellä miten elämme keskellä konflikteja, mutta onneksi myös keskellä kompromisseja. Kompromissien realisoitumisen havaitsen päivittäin luokassa. Konfliktin keskeltä paenneet opiskelijat ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan kotikonnuiltaan Turkuun. He eivät varmaankaan elä unelmaansa, vaan jonkinmoista suurta kompromissia. Moni heistä on menettänyt perheensä ja terveytensä. Osa ei saa nukuttua, muutamat eivät meinaa millään oppia lukemaan. Uusi kotimaa kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Heidän elämänsä on realisoitunutta arkipäivän draamaa.

Kuten me hyvin tiedämme, monet fiktiiviset draamat saavat karmaisevan lopun. Tämän tosielämän draaman toivon opiskelijoideni kohdalta kääntyvän hyvään elämään. Silloin kun motivaatio opetustyöhön alkaa lurahtamaan, terästänkin itseäni ajatuksella siitä, että saan edes yrittää auttaa opiskelijoitani löytämään hyvän elämän uudessa kotimaassaan.

Saara Linnatsalo

Enemmän sisältöä, kiitos!

Olen lapsesta asti ollut kova lukemaan. Uppouduin tunti- ja yökausiksi Pepin, ponihullun Jutan, Pekka Töpöhännän, Viisikon ja Neiti Etsivän tarinoihin ja seikkailuihin. Myöhemmin kirjat vaihtuivat erityisesti jännäreihin ja dekkareihin. Lukiessani maalailin mielessäni kädessä olevan kirjan maisemat ja henkilöt. En tiedä teistä, mutta Viisikkoa lukiessa tuli aina nälkä - niin herkullisilta Enid Blyton sai seikkailijoiden eväät kuulostamaan!

Lukemisen lisäksi pidin myös kirjoittamisesta. Hyvä mielikuvitukseni takasi värikkäät kouluaineet. Halusin itsekin olla seikkailija ja kokea jotain jännää. Haaveeni oli tulla salapoliisiksi ja ratkoa viheliäisiä arvoituksia. Siinä olen osittain onnistunut, sillä on tässä elämässä tullut ratkottua yhtä sun toista mysteeriä ja ongelmaa.

Hieman vanhenpana ymmärsin, että kyse on ihmisten kiinnostuksesta ja janosta tarinoihin, saagoihin, mielikuvamatkoihin. Meillä on tarve kirjojen ja elokuvien avulla siirtyä hetkeksi johonkin muualle, unohtaa arki tai vaihtoehtoisesti ammentaa elokuvasta tai kirjasta jotain omiin elämiimme.

Parhaat mainokset ovat aina myös erinomaisia tarinoita, varsinkin TV-sellaiset. Miettikääpä vaikka Pirkan viimeisintä joulumainosta - harva sitä kuivin silmin katsoi. Tai legendaariset Saarioisten "Meidän äiti tekee parempaa ruokaa" tai Osuuskaupan "Tule joulu kultainen" -mainokset. Eräs suosikeistani on edelleen Telen mainos, jossa Tapio Liinoja seisoo keskellä kiinalaismuseota rikkinäisen vaasin äärellä matkapuhelin korvalla. Vartijoiden rynnätessä huoneeseen Liinoja kysyy "miten sanotaan kiinaksi 'tullessani huoneeseen se oli jo rikki'". Muistatteko?

Jokin aika sitten luin artikkelin tutkimuksesta, jonka perusteella valtaosa kuluttajista haluaa enemmän tarinoita ja sisältöä myös markkinointiin. Pelkkä omakehu on "so last season".

Allekirjoitan tämän, sillä esimerkiksi Facebookissa julkaistuista kuvistamme suurimmat huomioarvot saavat valmistuneista opiskelijoista julkaistut kuvat. Koulusta valmistuminen on edelleen Suomessa suuri asia, saavutus, jota arvostetaan ja josta onnitellaan. Jokainen ymmärtää, että sen eteen on tehty erilaisia uhrauksia ja käytetty aikaa, varsinkin aikuisena, kun elämäntilanne voi olla hyvinkin haastava. Kyse on menestystarinasta, josta jokainen tekee omannäköisen taustoistaan ja lähtötilanteestaan riippuen. Tavallisiin ihmisiin meistä jokainen voi samaistua ja kenties innostuakin: kyllä minäkin vielä...

Mekin keräsimme omien opiskelijoidemme menestystarinoita vuodelta 2015 yhteen. Sama homma jatkuu tänäkin vuonna, ja niitä myös nostamme esiin sosiaalisessa mediassa printin ohella.
Miten on, innostavatko vastaavat tarinat sinuakin?

Kirjoittanut Taru Lehtonen