Kansainvälinen naistenpäivä

Blogikirjoitusvuoroni osuu sopivasti mainioon päivään, kansainväliseen naistenpäivään, joten käsittelenkin päivän aihetta hieman tarkemmin.

Kansainvälinen naistenpäivä on kansainvälinen vuosipäivä, jota on vietetty 8. maaliskuuta 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Vuonna 1975 YK vahvisti päivän vieton, ja päivä sai nimekseen ”Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä”.

Kansainvälinen naistenpäivä on virallinen juhlapäivä useissa maissa. Perinteen mukaan miehet kunnioittavat vaimojaan, äitejään, tyttöystäviään, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kukilla tai muilla pienillä lahjoilla. Joissakin maissa päivällä on yhtä vankka asema kuin äitienpäivällä. Joissakin maissa kansainvälinen naistenpäivä oli kansallinen vapaapäivä.

Myös Suomessa naistenpäivän tarkoitus on juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia ja nostaa esiin asianyhteyksiä, joissa edistystä edelleen tarvitaan.

Suomessa alansa uranuurtajia ovat olleet mm. 1800-luvulla ensimmäinen naispuolinen ylioppilas Maria Tschetschulin, maisteri Emma Åström sekä lääketieteen ja kirurgian tohtori Karolina Eskelin. Minna Canth oli merkittävä mielipidevaikuttaja ja eurooppalaisten aatteiden välittäjä. Canth edisti naisten asemaa muun muassa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Hän toimi kirjailijana ja mm. ensimmäisenä itsenäisenä suomenkielisenä naistoimittajana.

1900-luvulle tultaessa naisia nähtiin agronomeina, lääkäreinä, insinööreinä ja juristeina. Vuonna 1988 vihittiin ensimmäiset naispapit ja piispaksi valittiin Irja Eskola vuonna 2010.

Yhteiskunnan vaikuttajina tulivat tutuiksi niin ensimmäinen naisministerimme Miina Sillanpää kuin ensimmäinen naispresidenttimme Tarja Halonen.

Nämä naiset ovat omalla esimerkillään, rohkeudellaan ja periksi antamattomuudellaan avanneet väyliä seuraaville sukupolville.

Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa opiskelee tällä hetkellä päivittäin 2152 opiskelijaa. Artukaisten toimipaikassa opiskelee 1085 opiskelijaa ja Kärsämäen toimipaikassa 1067 opiskelijaa. Artukaisissa naisopiskelijoita on 15 %, kun vastaava luku Kärsämäessä on 73 %. Mies-/naisvaltaisuus näkyy siis selkeästi toimipaikkojen välillä. Kokonaisuudessaan naisopiskelijoita on 44 % ja miesopiskelijoita 56 %.

Ottakaamme siis esimerkkiä uranuurtajanaisista ja valloittakaamme uusia polkuja rohkeasti niin opiskelu-kuin työelämässä! Näillä sanoilla toivotan oikein mainiota naistenpäivää kaikille!

Terhi Rummukainen

Arjen kielioppia, vai miten se nyt oli?

Yksinkertaiset asiat muuttuvat joskus monimutkaisiksi, kun niitä yrittää selittää järkeenkäyvästi.

Ope: Kirja on pöydällä, kirjat ovat pöydällä.
(Kirjoitan sen myös taululle ja alleviivaan ’on’ ja ’t + ovat’ yksikön ja monikon erottamiseksi.)

Opiskelija: OK. ’Kirja’ on yksi ja ’kirjat’ on monta?

Ope: Just niin.

Opiskelija: Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjat ovat pöydällä?

Ope: Ei. ’Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjaa on pöydällä’.

Opiskelija: Mutta ’viisi’ on monta! Yksi on, viisi ovat.

Ope: Niin on, mutta jos sinä sanot, että ’viisi’, niin sitten ei tule monikko ’t’ eikä ’ovat’.

Opiskelija: ?????

Ope: Jos on numero 2, 3, 4, 5, tai 100 tai vaikka 1000, niin ei tule monikko ’t’, vaan ’a’ ja verbi ei ole ’ovat’, vaan ’on’.

Opiskelija: Miksi ei ’ovat’?

Ope: Jos sinä sanot ’kirjat’, niin tulee ’ovat’. Mutta jos sina sanot numeron, ei tule ’ovat’, vaan ’on’. Ja se ei ole ’kirjat’, vaan ’kirjaa’.

(Samalla alan miettiä, miten pitkälle uskallan mennä. Voinko selittää, että ’viisi’ on yksikön perusmuoto, ja koska se on lauseen subjekti, verbin täytyy olla yksikössä? Itsestään selväähän on, että ’viisi kirjaa on pöydällä’, mutta ’viidet sakset ovat pöydällä’. En voi kuitenkaan edellyttää, että opiskelijat ymmärtävät kieliopin teoriaa. Se ei ole kurssin sisältö eikä päämäärä. Tarkoitus on oppia kommukoimaan suomeksi. Palaan siis lähtöruutuun.)

Ope: ’Kirja on’, ’kirjat ovat’, ’viisi kirjaa on’. Tämä on systeemi. Täytyy muistaa.

(Opiskelijan ilme kuvastaa ihmetystä, epätoivoa, kiinnostusta, oivallusta ja paria muutakin tunnetilaa. Julistan varmuuden vuoksi kahvitauon. 20 minuuttia.)

Ja lopuksi yksi professori Googlen antama apu opiskelijalle:
Kollegani vastaanotti opiskelijoiden kirjoitustehtäviä. ”Minä asun tasangossa”, kirjoitti yksi opiskelija.
Mitä hän tarkoitti, ja mikä oli Googlen logiikka – jätän sen lukijan mietittäväksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Lapsi- ja aikuisopiskelua

Tarjoillaan heti alkuun tiukka fakta: tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Ikinä. Olen käynyt reilut kymmenen vuotta sitten vuoden kestävän opistotasoisen koulutuksen Helsingissä, HEO Mediapajassa, aiheena lehtijournalismi. Sen vuoden aikana tuli näpyteltyä jos jonkinlaisia tekstejä jos jonkinlaisista aiheista, muttei yhtään blogikirjoitusta. Joten te, jotka olette eksyneet lukemaan tätä, pääsette todistamaan eräänlaista neitsyyden menetystä. Olkaa armollisia.

Minulla on takana opintoja paitsi HEO:sta, myös Laurea-ammattikorkeakoulusta, jossa kokeilin vuoden verran, josko minusta olisi numeroniiloksi. Ei ollut. Tulin tässä päivänä eräänä ajatelleeksi, että nykyinen aikuisopiskeluryhmäni ei poikkea keski-iältään juurikaan Laurean aikojen porukasta. Ja vaikka kyseessä on aikuiskoulutus, ei sitä huomaa ainakaan juttujen tasosta.

Yhtäläisyyksiä on monia. Molemmissa ryhmissä on lain silmin katsottuna pelkkiä aikuisia, kaikki saavat ostaa kaljansa ihan itse. Yhteistä on myös vastuu omista opinnoista. Jos opiskelu ei napostele, kukaan ei sido tuoliin ja sano että nyt opiskelet tai tulee tupen rapinat (siinä on muuten suhteellisen pelottava sanonta, kun oikein pysähtyy ajattelemaan).

Toki myös eroja löytyy. AKK:lla tehdään tehtäviä ja toisinaan ne käydään yhdessä läpi, toisinaan ei. Laureassa tehtiin tehtäviä ja niistä annettiin arvosana. Jos taso ei ollut riittävä, ei päässyt kurssista läpi ja se piti uusia. Ammattikorkeakouluopiskelu oli myös puuduttavan luentopainotteista Turun AKK:n Someguru–opintoihin verrattuna. Itse olen enemmän tekijä ja vähemmän lukija. Luentoja ei todellakaan ole ikävä. Olen myös kiitollinen, ettei minun tarvitse enää ryynätä haalarit päällä pitkin puistoja ja ojanpohjia – kosteita opiskelijajuhlia tuli amk-aikoina nähtyä ihan riittävästi.

Someguru 3/2016 ryhmässä väki on vähentynyt keväisestä noin puoleen. Eikä siinä mitään. Kuten mainittua, aikuisia tässä ollaan ja jokaisella on omat syynsä jatkaa tai olla jatkamatta koulutusta. Itse en aio lähteä kulumallakaan. Olen viihtynyt loistavasti ja tulevaa työssäoppimisjaksoa odotan kieli pitkällä.

Sitä ennen pitää toki löytää se harjoittelupaikka.

Kirjoittanut someguruopiskelijamme Ville

Viikolla 41 Ville päivittää myös Turun AKK:n Instagram-tiliä ja näin hän luonnehtii itseään:
"Moi! Opiskelen Turun AKK:lla Someguruksi ja päivittelen tämän viikon (41) AKK:n Instagramia. Taustani on asiakaspalvelussa ja olen kotoisin Helsingistä. Lapsia kolme, vaimoja yksi, harrastuksiin kuuluu mm. maalailu ja kuntonyrkkeily. Sydäntä lähellä Mac-merkkiset tietokoneet, Adidas Superstarit, tatuoinnit ja supersankarielokuvat. Instasta minut löytää käyttäjänimellä @na55ty."

ABC ja kiitos!

Ajatellaanpa tilanne, jossa yhteiskunnassa selvitäksesi sinun pitäisi aikuisena opetalla jokin sellainen taito, jonka oppimiseen joudut näkemään rutosti vaivaa ja uhraamaan paljon aikaa. Sellainen tilanne on luku- ja kirjoitustaidottomien kurssin aloittavilla aikuisilla. Tällaisen ryhmän opettamista varmaan kukaan ei kehtaa arvuutella jonkun lähestyvän lukion tai edes yläasteen vieraan kielen opettamisen kautta. Tällaisen opettamisen käytänteet lähestyvät enemmänkin esi- ja alkuopetuksen didaktiikkaa, paitsi, että opiskelijat eivät osaa puhua sitä kieltä, jonka lukemista ja kirjoittamista heille pyritään opettamaan.

Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien opettaminen tarjoaa opettajalle paljon haasteita. Pitää olla malttia edetä todella hitaasti yrittäen samalla pitää luokan tunneilmasto turvallisena opiskella uusia, vaikeita taitoja nolostumatta omista virheistä ja osaamattomuudesta. Toisaalta, vaikka opetus etenee hitaasti, opettaja on intensiivisessä opetuskontaktissa opiskelijoihin opetustuokiot läpensä.

Työ luku-ja kirjoitustaidottomien aikuisten opetuksessa vaatii opettajalta monipuolista pedagogista osaamista ja pitkää pinnaa, mutta samalla sama työ myös palkitsee ja tuo hyvää mieltä. Onko mahtavampaa, kuin huomata miten aikuiset lanka langalta punovat itselleen luku- ja kirjoitustaidon. Siinä sivussa he muistavat myös jokaisen päivän jälkeen kiittää opettajaa; aluksi hyväksyvällä hymyllä, mutta hyvin pian jo tärkeän suomalaisen sanan sanoen: KIITOS!

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Elämysten tarpeellisuus

Ensinnäkin anteeksi, että blogin kirjoittamisessa on ollut taukoa. On ollut allekirjoittaneen vuoro, mutta suoraan sanoen en ole ehtinyt. Muutimme kollegoiden kanssa uuteen tilaan reilut viikko sitten, mutta edelleen osa tavaroista, papereista ja mapeista etsii paikkaansa uudessa huoneessamme.

Muutos oli kuitenkin hyvästä. Uudessa huoneessamme on runsaasti ikkunoita, joista viime päivinä paistanut auringonvalo on päässyt loistamaan sisään kaikessa kauneudessaan. Luovassa työssä tällaisilla, sinänsä arkipäiväisillä asioilla, on suuri merkitys.

Vietimme maanantaina eli karkauspäivänä sunnuntaina virallisesti ollutta Kalevalan päivää. Tapahtumien keskiössä olivat maahanmuuttajaopiskelijamme, joille halusimme kertoa kulttuuristamme ja kansalliseepoksestamme hieman toisenlaisin keinoin. Aamusta tarjoiltiin lämpimiä karjalanpiirakoita munavoin kera, myöhemmin Turun kansantanssin ystävät esiintyi kahdesti ja yksi blogikirjoittajistamme Esa Laukkanen esiintyi Väinämöisenä kanteletta soittaen ja lauluja laulellen. Myös suuri osa henkilökunnastamme oli pukeutunut kansallispukuihin.

Päivä oli menestys. Opin itsekin paljon juuri kansallispuvuista, niiden alueellisuudesta, napeista, pitseistä, kankaista ja koristeita. Oman esiintymisensä lisäksi tanhuajat - joista osa muuten on harrastanut tanhua jopa 40 vuotta - halusivat opettaa tanhukuvioita myös opiskelijoille. Iloiset ilmeet ja nauru kertoivat, että kaikki nauttivat suunnattomasti. Opiskelijat myös ymmärsivät, että tanhu on meille paitsi liikuntaa ja osa kulttuuriamme, myös tapa ilmaista itseämme hieman kevyemmällä tavalla.

Itse olin taas, kuten usein tällaisissa tilaisuuksissa, lievästi liikuttunut kaikesta tästä. Olin ylpeä opettajistamme, että he haluavat ja jaksavat järjestää tällaisia tempauksia ja osallistaa myös opiskelijat. Ei opettamisen tarvitse aina olla ryppyotsaista ja luokkaan sidottua, kaavamaista toimintaa. Tällaisella tavalla saa tietoja ja taitoja varmasti helpommin läpi, tarjoamalla siihen kylkeen pienen elämyksen. Yhteisen asian, jota voi muistella ja johon voi palata.

Juhlan yhteydessä otimme myös käyttöön Periscope-livestriimauspalvelun. Uusi kanava tuo jälleen haasteita markkinointiimme, mutta suunnittelu sen käytöstä on jo täydessä käynnissä. Muutamassa koulutustilaisuudessa istuneena olen ymmärtänyt, että ko. palvelussa on tilaa hyvälle ja asialliselle sisällölle. Toivottavasti harjoittelu tekee tässäkin välineessä mestarin.

Kirjoittanut Taru Lehtonen

Aina sitä sattuu ja tapahtuu!

Päivääkään en vaihtaisi pois. Vanha sanonta pitää hyvin paikkaansa kohdallani.
Vai vaihtaisinko sittenkin...., vuosien takaa mieleeni palaa tapaus, joka jo naurattaa:

Vastikään koulutuksensa aloittaneen ryhmän kouluttaja pyysi minua soittamaan opiskelijalle ja tiedustelemaan syytä poissaoloon. Elettiin lankapuhelinaikaa, ja soitin opiskelijan kotinumeroon. Puhelimeen vastannut vaimo kertoi ”Matin” tulevan koulusta tunnin kuluttua. Kuultuaan ”Matin” poissaolosta vaimo hämmentyneenä äimistelemään, että ”Mattihan” tekee joka ilta tehtäviään, pakkaa reppunsa ja lähtee aamulla innostuneena kouluun. Anteeksi pyydellen lopetin puhelun.

Aikansa mietittyään ja ihmeteltyään kouluttaja huomasi sekoittaneensa kahden henkilön nimet keskenään. Olin siis soittanut aivan väärään perheeseen ja suotta hermostuttanut vaimon! Puolijuoksua riensin puhelimeen ja onneksi tavoitin vaimon ennen ”Matin” kotiinpaluuta. Kerroin sekaannuksesta ja taas anteeksi pyydellen lopetin puhelun.

Enpä ollut ihan parhaalla huumorilla varustettuna, kun kengänkannat kopisten marssin kouluttajan luo ja ilmoitin hänelle soiton olleen sitten viimeinen, jonka soitan hänen oppilaidensa perään! Toivottavasti Matin perheessä tapahtuneeseen suhtauduttiin huumorilla!

Kirjoittanut Tarja Stanley