Mikä sinua motivoi?

Missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Kysymys on varmasti monelle tuttu työhaastatteluista. Mutta mitä sillä oikein haetaan?

Tulevaisuuteen katsominen on tavoitteiden asettamista. Ihminen, jolla ei ole tavoitteita, ei näe tulevaisuutta edes mielikuvissaan. Olin mukana opiskelijavalinnoissa, jossa pitkään työttömänä ollut nuori näki itsensä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin nyt. ”Kaikki on hyvin näin.” – Tarvetta muutokseen ja koulutukseen ei siis ollut.

Tavoitteet luovat motivaatiota, motivaatio tavoitteita. Motivaation avulla etenet opinnoissa, jaksat työelämässä, harrastat, teet asioita, joita haluat tehdä.

Steven Reiss on määritellyt kuusitoista eri ihmisillä eri tavoin ilmenevää perusmotiivia: valta, riippumattomuus, uteliaisuus, hyväksyntä, järjestys, säästäminen/keräily, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen, esteettisyys, syöminen, ruumiillinen aktiivisuus ja mielenrauha. Esimerkiksi valta, halu vaikuttaa muihin voi näkyä pyrkimyksenä esimiestehtäviin tai vaikkapa opettajaksi; vähäinen vallan tarve saattaa ohjata ammattiin, jossa voi palvella muita. Järjestyksen ylläpitäminen on motiivi, joka sopii palkanlaskijalle, farmaseutille tai siivoojalle, kun taas vähäinen järjestyksen tarve motivoi spontaaneihin, jatkuvasti muuttuviin tehtäviin. Nämä esimerkit kuvaavat stereotypioita, mutta antavat ajatuksen siitä, miten motiivit voivat meitä ohjata.

Omia motiiveitaan tunnistamalla voi pohtia ammatinvalintaa, mutta yhtä lailla hakea motivaatiota jo olemassa olevaan ammattiin ja työhön. Jos sinua motivoi ruumiillinen aktiivisuus, voit muokata työtäsi niin, että pääset liikkumaan vaikka jaloittelutauoilla. Jos taas kotisohva kutsuu enemmän kuin lenkkipolut, pyri hakemaan mahdollisimman mukava ja pysyvä työpiste. Syömisestä nautinnon saava ruokkii työmotivaatiota rauhallisella lounastauolla, kun taas henkilö, jolle ruoka on vain välttämättömyys käyttää myös ruokatauot johonkin muuhun.

Kun omat motiivit on tunnistettu, voi asettaa itselleen realistisia tavoitteita. Tavoitteen pitää olla selkeä ja mahdollinen saavuttaa. Tavoitteen pitää olla myös jonkin verran haastava – kun sen eteen joutuu tekemään töitä, tietää, että tavoite on arvokas. Lottovoitto on siis haave, ei tavoite.

Mitä siis pitäisi vastata alussa esitettyyn kysymykseen? Totuudessa on hyvä pysyä, mutta sen voi muotoilla tilanteeseen sopivaksi. Eräs työnantaja kertoi, että hänelle paras vastaus on, että työnhakija kertoo tavoitteekseen olla viiden vuoden päästä taitava ammatissaan ja arvostettu työntekijä yrityksessä. Liian suuria tavoitteleva ei jäisi tehtävään, johon häntä oltiin palkkaamassa.

Joskus voi olla hyvä pitää lopulliset tavoitteet omana tietonaan.

Lisää motivaatioteoriasta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/27/rmp-profiili-paljastaa-motiivit

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen

Saitko palautetta?

TV-kokki on tehnyt huutamisesta ja huonosti käyttäytymisestä brändin. Kameroiden edessä vastapuolella ei ole mahdollisuutta puolustautua ja katsojalle jää mielikuva, että huuto oli ansaittua ja dramaattinen tilanne hauska.

Tosielämässä öykkäröinti voi tehdä pahaa jälkeä. Uraohjauksessa olen kuullut tarinoita siitä, miten esimieheltä tai asiakkaalta saatu huutopalaute on johtanut jopa alan vaihtoon. Valitettavasti, sillä palaute kertoo enemmän antajastaan kuin palautteen saajasta.

Arviointi, palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat tärkeä osa opiskelua ja työelämää. Ilman palautetta emme voi kehittyä. Omaa toimintaamme arvioimalla opimme näkemään omat vahvuutemme ja heikkoutemme.

Se, miten palautetta annetaan, onkin jo taitolaji. Arviointitilanne on herkkä: opiskelija, joka on pitkään valmistautunut näyttöön, kuulee tarkasti jokaisen sanan ja äänensävyn. Virheistä on voitava sanoa, mutta huonosti annettu palaute voi viedä motivaation, itseluottamuksen, aiheuttaa jopa traumoja. Hyvin annettu palaute, kriittinenkin, kannustaa ja auttaa näkemään kehittämisen kohteet, luo luottamusta omiin kykyihin ja mikä tärkeintä, kasvattaa työn iloa.

Ammatillisen kasvun ydintä on se, että oppii antamaan palautetta rakentavasti – niin alaiselle, työtoverille kuin esimiehelle. On osattava erottaa, mikä on korjattavissa olevaa käytöstä ja toimintaa, mikä taas persoonallinen ominaisuus, jota ei ole oikeus kommentoida.

Kiitos kantaa pitkälle. Jokainen, joka on kasvattanut lapsia, on sen nähnyt. Ilo on suuri, kun onnistut, ja muut sen huomaavat. Silti täytyy olla myös realistinen ja aito: kehutaan oikeista asioista, korjaamisen kohteet kerrotaan asiallisesti perustellen. Näin palautetta oppii myös ottamaan vastaan.

Ammatillisen koulutuksen arvioinnin ja palautteen antamisen tavoite on, että työelämään tulee ammattilaisia, jotka ammattiosaamisen lisäksi osaavat antaa ja ottaa vastaan palautetta, arvioida rakentavasti sekä omaa että muiden toimintaa. Tunnistavat, milloin oma ja muiden käyttäytyminen ei ole asiallista tai toiminta ammattimaista, kykenevät korjaamaan toimintaansa palautteen pohjalta. Ennen kaikkea - uskaltavat ottaa asioita kasvokkain asiallisesti puheeksi.

Hyvinvoiva työyhteisö ei ole Hell´s Kitchen. Työhyvinvointi rakentuu oikeudenmukaisesti, rakentavasti ja avoimesti toimivan palautejärjestelmän kautta.

Pirkko Kuhmonen