Mikä sinua motivoi?

Missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Kysymys on varmasti monelle tuttu työhaastatteluista. Mutta mitä sillä oikein haetaan?

Tulevaisuuteen katsominen on tavoitteiden asettamista. Ihminen, jolla ei ole tavoitteita, ei näe tulevaisuutta edes mielikuvissaan. Olin mukana opiskelijavalinnoissa, jossa pitkään työttömänä ollut nuori näki itsensä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin nyt. ”Kaikki on hyvin näin.” – Tarvetta muutokseen ja koulutukseen ei siis ollut.

Tavoitteet luovat motivaatiota, motivaatio tavoitteita. Motivaation avulla etenet opinnoissa, jaksat työelämässä, harrastat, teet asioita, joita haluat tehdä.

Steven Reiss on määritellyt kuusitoista eri ihmisillä eri tavoin ilmenevää perusmotiivia: valta, riippumattomuus, uteliaisuus, hyväksyntä, järjestys, säästäminen/keräily, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen, esteettisyys, syöminen, ruumiillinen aktiivisuus ja mielenrauha. Esimerkiksi valta, halu vaikuttaa muihin voi näkyä pyrkimyksenä esimiestehtäviin tai vaikkapa opettajaksi; vähäinen vallan tarve saattaa ohjata ammattiin, jossa voi palvella muita. Järjestyksen ylläpitäminen on motiivi, joka sopii palkanlaskijalle, farmaseutille tai siivoojalle, kun taas vähäinen järjestyksen tarve motivoi spontaaneihin, jatkuvasti muuttuviin tehtäviin. Nämä esimerkit kuvaavat stereotypioita, mutta antavat ajatuksen siitä, miten motiivit voivat meitä ohjata.

Omia motiiveitaan tunnistamalla voi pohtia ammatinvalintaa, mutta yhtä lailla hakea motivaatiota jo olemassa olevaan ammattiin ja työhön. Jos sinua motivoi ruumiillinen aktiivisuus, voit muokata työtäsi niin, että pääset liikkumaan vaikka jaloittelutauoilla. Jos taas kotisohva kutsuu enemmän kuin lenkkipolut, pyri hakemaan mahdollisimman mukava ja pysyvä työpiste. Syömisestä nautinnon saava ruokkii työmotivaatiota rauhallisella lounastauolla, kun taas henkilö, jolle ruoka on vain välttämättömyys käyttää myös ruokatauot johonkin muuhun.

Kun omat motiivit on tunnistettu, voi asettaa itselleen realistisia tavoitteita. Tavoitteen pitää olla selkeä ja mahdollinen saavuttaa. Tavoitteen pitää olla myös jonkin verran haastava – kun sen eteen joutuu tekemään töitä, tietää, että tavoite on arvokas. Lottovoitto on siis haave, ei tavoite.

Mitä siis pitäisi vastata alussa esitettyyn kysymykseen? Totuudessa on hyvä pysyä, mutta sen voi muotoilla tilanteeseen sopivaksi. Eräs työnantaja kertoi, että hänelle paras vastaus on, että työnhakija kertoo tavoitteekseen olla viiden vuoden päästä taitava ammatissaan ja arvostettu työntekijä yrityksessä. Liian suuria tavoitteleva ei jäisi tehtävään, johon häntä oltiin palkkaamassa.

Joskus voi olla hyvä pitää lopulliset tavoitteet omana tietonaan.

Lisää motivaatioteoriasta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/27/rmp-profiili-paljastaa-motiivit

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen

Työssäoppiminen avaa ovia työelämään

Matkailun moniosaaja –ryhmä aloitti työssäoppimisjakson, jossa on tavoitteena saada työkokemusta matkailualasta sekä työllistyä kesäksi. Opiskelijat pohtivat omia tavoitteitaaan työjaksolle etukäteen. Työssäoppimisen jälkeen on hyvä tehdä yhteenveto jakson tavoitteiden toteutumisesta ja suunnitelma siitä, miten voisi jatkaa omaa polkuaan matkailualalla. Joskus voi käydä niin, että työjakso osoittaa opiskelijalle, että tämä ala ei sovikaan hänelle. Siinäkin tapauksessa hän on päässyt eteenpäin askeleen.

Koulutukseen kuuluvat työssäoppimisjaksot valmistavat työelämään, mutta samalla myös tarjoavat monenlaisia elämyksiä. Työjakson tavoitteiden asettelua pohdittiin asiakaspalvelun (mitä vahvuuksia opiskelijalla on ja miten hän haluaa kehittyä asiakaspalvelijana), työvuorojen (millaisia haasteita vuorotyö saattaa aiheuttaa), suhteiden luomisen (onko mahdollisuus työllistyä), kielitaidon (mitä osaamista ja tavoitteita opiskelijalla on kielitaidon suhteen) sekä työtehtäväkokonaisuuksien hallinnan näkökulmasta.

Hyvää työssäoppimisessa on se, että opiskelija saa kontakteja eri ihmisiin sekä yrittäjiin ja työnantajat näkevät vastaavasti, jos sinussa on ainesta alan työtehtäviin.

Työssäoppiminen on loistava ponnistuslauta työelämään. Koska työssäoppimisjakson pystyy muokkaamaan itselleen mieleiseksi, opiskelija voi hakeutua tehtäviin, jotka vastaavat hänen henkilökohtaisia intressejään. Tällä tavalla pääsee monipuolistamaan osaamistaan ja luomaan hyvää pohjaa jatko-opintoihin tai työuralle. Opiskelijat, joilla on aiempaa työkokemusta, ovat usein etulyöntiasemaassa kesätyöpaikkoja täytettäessä.

Parhaimmissa tapauksissa työssäoppiminen on johtanut vakituisen työpaikan saantiin.

Kirjoittanut Anna-Mia Rinne-Saarinen.

Maailma on totta

Pariisin tiedekeskuksessa ottamani kuva, joka havainnollistaa
maailman vilkasta lentoliikennettä.

"Maailman ääni liian voimakas on. Olen levoton." Niin lauloi Pelle Miljoona ensimmäistä kertaa aika kauan sitten. Itse kuuntelin kyseistä biisiä ja muutakin Pellen tuotantoa toimittaessani yläkoulun lehteä 90-luvun alussa. Meitä oli kaksi "päätoimittajaa"- minä ja kaverini-, ja olimme kovin kiinnostuneita maailmasta ja siitä raportoimisesta. Ihan viime vuosina ja näinä aikoina maailman ääni on ollut pauhaavan kova. Muistamme hyvin Arabikevään ja sitä seuranneet pakolaisvirrat. Nyt meillä on käsillä muun muassa Trump-ilmiö ja ankara nälänhätä osissa Afrikkaa.

Niin sitä voikin täältä näppäimistön takaa päivitellä miten elämme keskellä konflikteja, mutta onneksi myös keskellä kompromisseja. Kompromissien realisoitumisen havaitsen päivittäin luokassa. Konfliktin keskeltä paenneet opiskelijat ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan kotikonnuiltaan Turkuun. He eivät varmaankaan elä unelmaansa, vaan jonkinmoista suurta kompromissia. Moni heistä on menettänyt perheensä ja terveytensä. Osa ei saa nukuttua, muutamat eivät meinaa millään oppia lukemaan. Uusi kotimaa kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Heidän elämänsä on realisoitunutta arkipäivän draamaa.

Kuten me hyvin tiedämme, monet fiktiiviset draamat saavat karmaisevan lopun. Tämän tosielämän draaman toivon opiskelijoideni kohdalta kääntyvän hyvään elämään. Silloin kun motivaatio opetustyöhön alkaa lurahtamaan, terästänkin itseäni ajatuksella siitä, että saan edes yrittää auttaa opiskelijoitani löytämään hyvän elämän uudessa kotimaassaan.

Saara Linnatsalo

Työssä oppien

Näyttötutkintojärjestelmässä osoitetaan työelämässä tarvittavaa osaamista, ja sen perusteella ansaitaan tutkintotodistus. Vaadittu osaaminen määritellään tutkinnon perusteissa työelämän työprosessien osaamisen kautta. Oppiminen on siis osaamisen kasvattamista. Oppimista tapahtuu monella tavalla. Tarjolla on lähiopetusta, itsenäistä työskentelyä, projekteja, verkko-oppimista ja työssäoppimista.

Reformi, eli ammatillisen koulutuksen uudistaminen on edennyt jo siihen vaiheeseen, että hallituksen laatima esitys on lausuntokierroksella ennen alkukeväistä eduskunnan käsittelyä. Reformissa työssäoppiminen paketoidaan oppisopimuksen ja koulutussopimuksen malleihin.

Oppisopimus pohjaa aina työsopimukseen, ja se takaa opiskelijalle myös sopimuksen mukaisen palkan. Koulutussopimus taas perustuu perinteiseen työharjoittelumalliin, jossa yhteistyö perustuu hyvään tahtoon ja yhteistyön luomaan win-win tilanteeseen.

Oppisopimus syntyy, kun työnantaja valitsee työsuhteen rinnalle oppimisopimusmallin. Koulutussopimuksessa tilanne on toinen. Siinä vasta tavoitellaan tulevaa työsuhdetta ja kaikki perustuu mahdollisuuteen oppia työssä ja mahdollisuuteen näyttää osaamistaan.

Työ- ja elinkeinoelämän innostaminen tähän prosessiin vaatii meiltä entistäkin enemmän. Suhteet ja hyvät kokemukset konkretisoituvat laadukkaana yhteistyönä tutkinnon suorittajan työssäoppimisen ja yhteistyöyritysten välillä. Opettajiemme verkostot ja työelämäosaaminen ratkaisevat sen, miten jouhevasti meidän opiskelijamme saavat hyviä työssäoppimisen mahdollisuuksia.

Opiskelijan ottaminen tuo aina mukanaan työyhteisöön tuoretta alan tieto-taitoa. Työpaikkaohjaajat oppivat ohjatessaan opiskelijoita taatusti uusia taitoja itsestään ja myös työprosesseistaan. Työnantajat saavat myös mahdollisuuden nähdä potentiaalisen työntekijän työssäoppijan roolissa ihan oikeissa töissä.

Haasteitakin tässä riittää, kuten miten suunnittelemme yhteisen ohjaamisen työpaikan ohjaajan ja harjoittelusta vastaavan opettajan välillä? Ja miten sitoutamme työpaikan ihmiset yhteiseen tavoitteeseen?

Työssä oppien, yhteistyössä!

Kirjoittanut Osku Laukkanen

Tuhat tarinaa - 1000. kasvot

Neljä vuotta sitten aloitimme ensimmäisten uravalmennettavien kanssa uuden ajan: ohjaavat koulutukset muuttuivat uravalmennuksiksi. Taustalla oli lainsäädännölliset uudistukset. Saimme opetella uudet termit: enää ei saanut puhua koulutuksesta, vaan valmennuksesta, opettajasta tuli uravalmentaja ja opiskelijasta valmennettava.

Uravalmennuksen ideana on ohjata, tukea ja opastaa työttömiä tai pian työttömäksi jäämässä olevia ihmisiä työn tai opiskelun pariin. Asiakkaat ohjataan valmennukseen suoraan TE-palveluista. Uravalmennuksiin ei siis haeta kuten koulutuksiin: kyse on palvelusta, johon tullaan te-palveluissa käydyn yhteisen neuvottelun jälkeen. Usein varsinkin uravalmennusten alkuaikoina aloitteen eli ehdotuksen uravalmennuksesta teki viranomainen. Nykyisin yhä useammin ihmiset itse ovat löytäneet uravalmennuksen ja kyselevät meiltä mahdollisuutta päästä ko. valmennukseen. Ohje on pähkinänkuoressa seuraava: Ota yhteyttä te-palveluihin ja kerro, miksi haluat uravalmennukseen. Pyydä päästä seuraavaksi alkavan uravalmennuksen ilmoittautumislistalle.

Mitä uravalmennukset ovat merkinneet meille Turun AKK:ssa? Niiden myötä monet ammattiopettajamme ovat kohdanneet seuraavaa ura-askeltaan suunnittelevia ihmisiä. Kukin opettajista on oman alansa asiantuntijana voinut kertoa oman ammattialansa realiteeteista, koskevat kysymykset sitten koulutuksia tai alan töitä. Valmennettavat ovat yhä useammin myös mukana ammattiopetusta seuraamassa tai heille on toteutettu omia työpajapäiviä. Tämän seurauksena uravalmennettavista on löytynyt paljon hyviä opiskelijoita ammatillisiin koulutuksiin ja onpa osa työllistynyt suoraan työelämäänkin.

Mitä uravalmennus on saanut yksilötasolla aikaan? Onko valmennettavien tilanne muuttunut merkittävästi valmennuksen jälkeen?
Jokaisen valmennettavan kanssa käymme valmennuksen alussa niin sanotun tavoitekeskustelun, jossa yhdessä mietimme hänen omaa tilannettaan ja siihen liittyviä tavoitteita. Keskimäärin noin kuuden uravalmennusviikon mittaisen matkan aikana tapahtuu paljon. Jokaisesta ryhmästä yleensä muutama saa hankittua työpaikan, toiset löytävät itselleen sopivan ammatillisen koulutuksen, muutamat lähtevät rohkeasti selvittämään omaa todellista työkykyään ja melkein poikkeuksetta kaikki ainakin aktivoituvat omassa työ- tai opiskelupaikan haussaan.

Kulkiessamme luokissa, käytävillä, työsaleissa ja erilaisilla työpaikoilla me uravalmentajat törmäämme usein tuttuihin kasvoihin. Nimet tuppaavat unohtua, mutta onneksi kasvot eivät niin helposti. Vaikeaa se silti on, sillä nyt - neljä vuotta ensimmäisen uravalmennun jälkeen - olemme saavuttaneet jälleen uuden rajapyykin: marraskuussa 2017 saimme valmennettavaksemme Turun AKK:n 1000. uravalmennettavan henkilön!

Kirjoittanut Janette Broberg

Leipää ja intohimoa - ammatinvalintaa pohtimassa

"Mihin mun kannattaisi kouluttautua? Millä alalla olis töitä?"

Opolla ei ole ennustajan palloa ja vakavasti otettavat ennakointityökalut tuntuvat menettäneen uskottavuutensa, kun pienet ja isot kriisit heiluttavat koko maailmaa. Vielä muutamia vuosia sitten ennakointi oli helppoa: oli aloja, joilla työllisyys oli vakaata, ja aloja, joilla suhdanteet heilahtelivat aaltomaisesti. Työvoima siirtyi aaltojen mukana, metallikourista koulutettiin hoiva-alan pehmoja ja taas hetken päästä naisia houkuteltiin metallialan töihin.

Epävakaan työmarkkinatilanteen lisäksi ammatinvalintaa pohtivia ahdistetaan visioilla muuttuvista ja katoavista ammateista - eihän kohta enää tarvita ketään, kun robotit siivoavat, hoivaavat, hitsaavat. Ehkä, mutta ei nyt vielä. Kädentaitoa vaativille osaajille on jatkuvasti kysyntää, jopa pulaa.

Työllistyminen on tärkeä kriteeri, kun miettii uutta ammattia. Se ei ole kuitenkaan ainoa. Omat taipumukset, toiveet, kyvyt ja osaaminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä. On selvä, että kaikista ei ole hoitoalalle tai tarttumaan hitsauspuikkoihin. Korkeita paikkoja pelkäävällä ei ole asiaa rakennustyömaalle, verta kammoksuva selviää ehkä tv-sarjan tohtorina, mutta ei todellisessa hoitotyössä.

Joka alalla tarvitaan soveltuvuutta, kiinnostusta ja kyvykkyyttä. Ne ovat voimavaroja, jotka kantavat eteenpäin myös silloin, kun ammatti tai työ näyttää nurjimmat puolensa. Jokainen joutuu työelämässä ennemmin tai myöhemmin siihen tilanteeseen, että punnitsee ainakin hetkittäin työnsä mielekkyyttä - onko tämä nyt sittenkään mun juttuni. Ammattiinsa sitoutunut ihminen ei anna periksi ihan helposti.

Toki intohimo ammattiin voi syttyä myös työssä, jota on ensin pitänyt itselleen epäsopivana. Ja monet käyvät työssä vain leivän, ei intohimon vuoksi; itseään voi toteuttaa vaikka harrastusten parissa.

Ammatinvalinnassa kannattaa kuunnella omaa sisintään. Jos sisäistä ääntä ei löydy, ohjausalan ammattilainen tukee ja selkiinnyttää ajatuksia. Ammattibarometria, tilastoja tai työnhakusivustoja tutkimalla syntyy kuva, millä aloilla työvoimalle on kysyntää nyt ja lähitulevaisuudessa.

Tuleva ammatti voi olla turvallinen jatkumo aiemmalle osaamiselle. Se voi olla myös hyppy aivan uuteen. Oli miten oli, selkeä tavoite vie aina eteenpäin. Maailman kaaos ei haittaa, kun oma tie on kirkas.

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen