Muutama sana rohkeudesta

Me kaikki ihailemme ihmisiä, jotka uskaltavat toteuttaa unelmiaan. Heitä, jotka myyvät omaisuutensa ja lähtevät maailmanympäripurjehdukselle. Tai heitä, jotka jättävät oravanpyörän ja muuttavat Intiaan meditoimaan. Tai heitä, jotka uskaltavat vielä kerran lähteä opiskelemaan sitä lapsuuden unelma-ammattia, jonka jostain syystä aikanaan unohtivat. Lista on loputon.

Kuva: fromhollandtofinlandwithlove.blogspot.fi

Rohkeus ei ole pelkkä asenne, se vaatii tekoja. Siksi se lienee melko vaikeaa paitsi yksilöille, myös yrityksille. Entisessä elämässä telealalla mainostoimisto ehdotti 1990-luvun lopulla lankapuhelinhintojen havainnollistamiseksi mm. siittiöitä lehtimainoksiin. Tyrmäsimme ajatuksen mauttomana ja liian kaukaa haettuna, vaikkakin henkilökohtaisesti asia kutkutti. Oltais kerrankin repäisty! Mutta maailma muuttuu, Eskoseni - tälläkin viikolla olen monta kertaa nähnyt erään silmälasiliikkeen mainoksen, jossa siittiö huristelee munasolun ohi näkemättä maaliaan. Mielestäni loistavaa ja rohkeaa mainontaa tässä mielensäpahottajien luvatussa maassa.

Muutama viikko sitten osallistuin seminaaripäivään, jossa yksi puhujista oli Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila. Esityksen otsikko oli Paskaa tuulettimeen. Jukka on aiemmin mainosmaailmassa kannuksensa hakenut rohkea uudistaja, jota edes tappouhkaukset tuotteiden pois vetämisestä Magneettimediaan yhdistetystä tavarataloketju Kärkkäisestä eivät hetkauttaneet. Rohkea veto oli myös lanseerata Tom of Finland –mallisto, joka jakoi paitsi kuluttajien, myös Finlaysonin omien myymälänvetäjien mielipiteet. Kaikesta huolimatta mallisto on ollut menestys. Jukka ja Finlayson eivät luovuttaneet.

Sain myös kuulla, ettei Finlaysonilla markkinointisuunnitelmaa vaan yritys elää adhokratiassa. Ja että Jukka ei tuijottele yhtään exceliä, mistä näkyisi yrityksen tuloskunto ja tila. Rohkeaa toimintaa toimitusjohtajalta. Luonnollisesti kyseinen malli ja toimintatapa poikivat rohkeutta ja innovatiivisuutta läpi organisaation. Nyt yritys ostaa meidän vanhat pussilakanamme ja tekee niistä räsymattoja. Yksinkertaista, mutta nerokasta!

En nyt tarkoita, että meidän kaikkien tarvitsisi alkaa elämään erityisen rohkeasti, turhia riskejä ottaen. Monille suurta rohkeutta saattaa olla jo se, että hymyilee kadulla tuntemattomalle tai tervehtii iloisesti bussikuskia. Tai että alkaa keskustelemaan kaupassa tuntemattoman kanssa vaikka omenoiden laadusta tai säätilasta. Itseäni olen usein viihdyttänyt juuri tällä tavalla.

Rohkeus kasvaa, kun sitä käytetään. Ja mitä enemmän sitä käyttää epäonnistumisista tai haukuista huolimatta, sitä mahdollisemmalta tuntuu tavoitteiden saavuttaminen, olivatpa ne minkä kokoisia tahansa.

Kirjoittanut Taru Lehtonen

Enemmän sisältöä, kiitos!

Olen lapsesta asti ollut kova lukemaan. Uppouduin tunti- ja yökausiksi Pepin, ponihullun Jutan, Pekka Töpöhännän, Viisikon ja Neiti Etsivän tarinoihin ja seikkailuihin. Myöhemmin kirjat vaihtuivat erityisesti jännäreihin ja dekkareihin. Lukiessani maalailin mielessäni kädessä olevan kirjan maisemat ja henkilöt. En tiedä teistä, mutta Viisikkoa lukiessa tuli aina nälkä - niin herkullisilta Enid Blyton sai seikkailijoiden eväät kuulostamaan!

Lukemisen lisäksi pidin myös kirjoittamisesta. Hyvä mielikuvitukseni takasi värikkäät kouluaineet. Halusin itsekin olla seikkailija ja kokea jotain jännää. Haaveeni oli tulla salapoliisiksi ja ratkoa viheliäisiä arvoituksia. Siinä olen osittain onnistunut, sillä on tässä elämässä tullut ratkottua yhtä sun toista mysteeriä ja ongelmaa.

Hieman vanhenpana ymmärsin, että kyse on ihmisten kiinnostuksesta ja janosta tarinoihin, saagoihin, mielikuvamatkoihin. Meillä on tarve kirjojen ja elokuvien avulla siirtyä hetkeksi johonkin muualle, unohtaa arki tai vaihtoehtoisesti ammentaa elokuvasta tai kirjasta jotain omiin elämiimme.

Parhaat mainokset ovat aina myös erinomaisia tarinoita, varsinkin TV-sellaiset. Miettikääpä vaikka Pirkan viimeisintä joulumainosta - harva sitä kuivin silmin katsoi. Tai legendaariset Saarioisten "Meidän äiti tekee parempaa ruokaa" tai Osuuskaupan "Tule joulu kultainen" -mainokset. Eräs suosikeistani on edelleen Telen mainos, jossa Tapio Liinoja seisoo keskellä kiinalaismuseota rikkinäisen vaasin äärellä matkapuhelin korvalla. Vartijoiden rynnätessä huoneeseen Liinoja kysyy "miten sanotaan kiinaksi 'tullessani huoneeseen se oli jo rikki'". Muistatteko?

Jokin aika sitten luin artikkelin tutkimuksesta, jonka perusteella valtaosa kuluttajista haluaa enemmän tarinoita ja sisältöä myös markkinointiin. Pelkkä omakehu on "so last season".

Allekirjoitan tämän, sillä esimerkiksi Facebookissa julkaistuista kuvistamme suurimmat huomioarvot saavat valmistuneista opiskelijoista julkaistut kuvat. Koulusta valmistuminen on edelleen Suomessa suuri asia, saavutus, jota arvostetaan ja josta onnitellaan. Jokainen ymmärtää, että sen eteen on tehty erilaisia uhrauksia ja käytetty aikaa, varsinkin aikuisena, kun elämäntilanne voi olla hyvinkin haastava. Kyse on menestystarinasta, josta jokainen tekee omannäköisen taustoistaan ja lähtötilanteestaan riippuen. Tavallisiin ihmisiin meistä jokainen voi samaistua ja kenties innostuakin: kyllä minäkin vielä...

Mekin keräsimme omien opiskelijoidemme menestystarinoita vuodelta 2015 yhteen. Sama homma jatkuu tänäkin vuonna, ja niitä myös nostamme esiin sosiaalisessa mediassa printin ohella.
Miten on, innostavatko vastaavat tarinat sinuakin?

Kirjoittanut Taru Lehtonen

Aikuisopiskelijana some-maailmassa

Sosiaalinen media - kaiken pahan alku ja juuri? Ajankohtaisuudessaan aihe hakee vertaistaan. Hienoja lauseita, suuria tavoitteita, viestintää, ihmissuhteita… Kaikki tuo kuuluu someen ja voikin kysyä, tarvitseeko ihminen enää muuta kuin somen? Kauppaostokset hoituvat verkossa, paketti tulee Smartpost-automaattiin, tykkäyksiä satelee päivityksille ja uusille hienoille sovelluksille. Jopa ulkona käymisen saattaa unohtaa pitkäksi aikaa, jos niin haluaa. Huolet pois ja lisää aikaa elämään, kun ei tarvitse tukkaa kammata eikä vaatteita silitellä.

Miten tämä kaikki liittyy aikuisopiskelijoihin? Vielä 1970-luvulla syntyneissä saattaa olla ihmisiä, jotka yrittävät enemmän ja vähemmän aktiivisesti pysyä kaukana somesta ja muusta hypetyksestä, mikä liittyy tietoverkkoihin ja tietokoneisiin. Yläasteen tietotekniikkatunnit kertoivat karua kertomaa Commodore 64:sten vallatessa luokat, jossa opettaja opiskeli laitteita yhdessä oppilaittensa kanssa. Luokassa kaikuivat vain opettajan karjaisut "Mikä maksaa? Mikä maksaa!!" kun vekotin ei toiminut toivotulla tavalla. Onhan niin, että mikään ei toimi, jos ei osaa käyttää.

Kuvatun kaltaisista tietotekniikan tunneistani on jo liki 30 vuotta, mutta tuntien ahdistavuus on jättänyt jälkensä ainakin minuun. Enkä ole ainoa. Tunneista jäi syvät muistijäljet kaikkiin aisteihin. Tietokoneluokan hajut, vääntyvät "lerput", helmeilevät tuskanhikipisarat opettajan kasvoilla. Ykkösten ja nollien esiinmarssi: ne täyttivät tietokoneruudut ja vilistivät silmissä. Mikä sitten on muuttunut? Näenkö edelleenkin vain numeroita ja onko oma käsitys vuosikymmenien takaisesta "tumpuloinnista" tietokoneitten parissa voitettavissa?

Onneksi on paikkoja, joissa aikuisopiskelija voi tuntea oppimisen riemua ja onnistumista. Turun Aikuiskoulutuskeskus järjestää Someguru-koulutusta, jossa pääkouluttaja Tommi Ranta on luonut hienon ja lämpimän oppimisympäristön. Twitter, Facebook, LinkedIn, Instagram, Snapchat - vain muutamia sovelluksia mainitakseni - ovat avanneet aivan uuden maailman. On mahtavaa huomata, miten vanhat käsitykset tietokoneista ja erilaisista ohjelmista murtuvat rytinällä!

Jo nyt osa suurista työkaluista, ohjelmista ja niiden mahdollistamista sisällöistä ovat meidän kaikkien ulottuvilla. Jopa piintyneimmät käsitykset omista harmaista aivosoluista saavat kyytiä. Lähes kaikki, mitä voi somesta ja tietokoneista ajatella ovat saaneet aivan uuden ulottuvuuden. Yksi hauska ajatus on, että some on hyvä renki, mutta myös hyvä isäntä. Seuraava haaste on, miten saada muu elämä sovitettua tähän virtuaalimaailmaan. Aikakäsitys voi helposti hämärtyä internetissä surffatessa ja somettaessa. Onhan kuitenkin niin, että kaipaamme edelleen kasvotusten tapahtuvaa läsnäoloa ja kosketusta?


Kirjoittanut Liisa Kouvonen, someguru opiskelija Turun AKK:ssa

"Olen puheviestinnän kouluttaja ja klassinen laulaja. Uteliaana ja kokeilevana luonteena haluan laajentaa ammattitaitoani sosiaalisen median puolelle. Olen vaikuttunut Someguru-koulutuksen tuomista uusista mahdollisuuksista niin viestinnän kuin musiikin saralla."

Markkinointia ennen ja nyt

Olen työskennellyt markkinoinnin parissa jo 20 vuotta, joista viimeiset 10 vuotta Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa. Jotain työn ja aihealueen kiinnostavuudesta kertoo, etten vielä ole kyllästynyt tähän – päinvastoin. Nythän tämä vasta mielenkiintoiseksi on käynyt!
 

Maybelline-mainos v. 1938

Markkinointihommia aloittaessani aikataulut olivat todella pitkiä – briiffistä ensimmäiseen presentaatioon, siitä layoutiin ja edelleen valmiiseen painotuotteeseen saattoi kulua toistakin kuukautta. Markkinointitoimenpiteitä suunniteltiin vuositasolla. Personointi ja etunimellä puhuttelu oli tavallista. Asiakasrekistereitä demografisine taustatietoineen ostettiin kalliilla hinnalla tarkoitusta varten erikseen perustetuista yrityksistä. Suoramarkkinoinnin ohella (suuret) printtimainokset olivat arvossaan paitsi brändin kasvattajina, myös sen aikaisissa Suomen markoissa mitattuna.

Sosiaalinen media, blogit, google, videot sekä hakukone- ja -sanaoptimointi – digitaalinen markkinointi ylipäätään - on mullistanut markkinoinnin. Tänä päivänä on oltava on-line lähes vuorokauden ympäri, hieman toimialasta riippuen. Muutoksista huolimatta yritämme väkisin siirtää oppimamme vanhan tiedon uusiin välineisiin, vaikka pelisäännöt, kenttä ja ostajat ovat totaalisesti muuttuneet. 

Internet ja some ovat pienentäneet maailmaamme, globalisaatio on täyttä totta. Tiedonkulku on nopeaa: kun joku jenkeissä twiittaa, istuu uneton suomalainen juuri silloin koneen ääressä jakaen tiedon omille verkostoilleen saman tien, ja niin edelleen. Myös työn määrä on suhteellisesti lisääntynyt, sillä vaikka ne perinteiset markkinointitoimenpiteet ovat vähentyneet, eivät ne ole mihinkään kadonneet. 

Muodissa oleva kaiken visualisointi aiheuttaa koulutusten markkinoinnissa omat haasteensa. Koulutus kun ei ole konkretiaa, vaan jokaisen henkilökohtainen kokemus, johon vaikuttavat tausta, työkokemus, aiempi koulutus, elämäntilanne ja oma asenne. Emme voi luvata, että opiskelija oppii jotain uutta ja olennaista, jos hän ei itse niin koe tai edes halua. Siitäkin huolimatta on yritettävä luoda mielikuvia siitä, mihin opiskelija voi koulutuksen avulla päästä ja mitä saavuttaa.

Juuri nämä haasteet inspiroivat minua päivittäin, pakottavat miettimään asioita monelta kantilta. Olen lapsellisen utelias ja rohkea uusia työkaluja ja sovelluksia kohtaan, haluan heti päästä testaamaan niitä käytännössä. Puhelimeni pursuaa erilaisia appseja, joista osaa olen kokeillut kerran, toiset jäävät päivittäin käytettäviksi työkaluiksi. 

Muutokset ovat paitsi tarpeen myös mahdollisuuksia - huomenna vastaan voi tulla jotain vieläkin mielenkiintoisempaa ja jännempää!

Kirjoittanut Taru Lehtonen