Luisteluiloa Parkissa

Meitä turkulaisia hellitään talvisin kahdella tekojäällä, joilla passaa luistella vaikka rapsakassa vesisateessa. Pakkasimme viime perjantaina lukutaitoryhmien kanssa luistimet kassiin ja suuntasimme Parkin tekojäälle. Ilma oli hyvä ja jää liukas! Niinpä kykenimme hyvin opettamaan opiskelijoille luistelun alkeita sekä talviliikuntasanastoa. – Potku sivulle ja liuku!

Opiskelijoille perjantain opetustuokio luistimilla oli varmasti jännittävä. Osaa hirvitti niin paljon, että he laittoivat kyllä luistimet jalkaan, mutta kokivat sitten jääkauhun, kun olisi pitänyt ottaa ensipotkut jäällä. Vaikka kaikki eivät uskaltaneetkaan kokeilla kiiltävän jään tenhoa, kaikki herkuttelivat vuoden ensimmäisillä laskiaispullilla!

Luistelu oli valtaosalle opiskelijoista mukava kokemus. Luulenkin, että toteutamme tänä talvena useamman opetustuokion luistimilla.

Kuvassa opettajat Noora (vas.) ja Hannamari opettavat Stefania luistelemaan.

Saara Linnatsalo

Google-suomea

Elettiin 90-luvun alkua, ja tietotekniikka teki tuloaan myös maahanmuuttajien suomen kielen opetukseen (ja opiskeluun). Ajattelin pysyä ajan hermolla ja esitin taloon hankittavaksi kielistudiota, joka olisi varustettu myös tietokoneilla ja muulla modernilla tarpeistolla. Johtoportaassa oltiin tuolloin vähän sitä mieltä, että ”nythän on olemassa sellaisia elektronisia taskusanakirjoja, jotka tuntevat yli tuhat sanaa eri kielillä, mitäs me sellaisella isolla ja kalliilla studiolla…?”.

No, studio tuli, ja on ollut jo kohta 25 vuotta ankarassa käytössä. Eli tarvittu on. Hieman on laitteistoa päivitetty, mutta toimintaperiaate on alkuperäinen: antaa opiskelijalle tilaisuus tehdä harjoituksia ja kotoutumiseen liittyviä tehtäviä omaan tahtiin tarvitsematta hosua tai vastaavasti odottaa hitaampia.

Sen sijaan se elektroninen taskusanakirja, joka tuntee yli tuhat sanaa, on kokenut sangen mullistavan muutoksen. Muutoksen nimi on Google-kääntäjä – tuo virheellisten käännösten ehtymätön lähde. Kukapa ei olisi törmännyt jonkin kodinkoneen ”suomenkieliseen” käyttöohjeeseen, jota ei nauramatta voi lukea.

Jos opiskelija on sairas, tai hän ei muuten pääse tulemaan kouluun, hänen on ilmoitettava siitä. Soittamisen sijasta kehotamme lähettämään tekstiviestin, mieluummin suomeksi. Joskus pitää olla vähän mielikuvitusta, kun tulkitsee milloin mistäkin kielestä Googlella suomennettuja sanoja ja lauseita. Muutamia esimerkkejä (jokainen voi itse muistella lisää, niitähän riittää):

Klassinen lause on ”minulla on sairas”, jota ei tarvinne sen enempää pohtia. Samaa tarkoittavat myös ”minun sairas”, ”tunsin huono, oli mennä sairaalaan”, ”minä on paha”, ”minä tunnen huono”, ”hänen sairas” ja ”koska on kipea” (pitänee mainita, että tekstiviestin kirjoittamista on kyllä harjoiteltu). Suora Google-käännös ”mina ei menen kouluun, kuka mina olen tampere takaisin nyt ei aika menen kouluun myohassa” ei sen sijaan avaudu ihan ensi lukemalla. Asiaa auttoi, kun näin alkuperäisen espanjankielisen lauseen.

Kielitaidosta on muutenkin paljon hyötyä. Jos tietää opiskelijan käyttäneen englantia Google-kääntäjässä, on helppo ymmärtää, että ”kaipasin bussia” tarkoittaa itse asiassa ”myöhästyin bussista”.

Google-huumori kukkii myös toiseen suuntaan. Opiskelija ihmetteli kerran Googlen antamaa englantilaista lausetta ”shark’s food from the store” – no sehän on tietysti suora käännös harjoituksen kohteena olleesta suomenkielisestä lauseesta ”hain ruokaa kaupasta”.

Jotenkin tuntuu, että se vanha kunnon pehmeäkantinen, koirankorville selattu taskusanakirja, jota tässä iässä saa jo tihrustaa suurennuslasilla, on sittenkin parempi konsti kuin pussillinen Google-sovelluksia.

Mutta kielistudiosta emme luovu!

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Apua - en ymmärrä mitään!

Syys-lokakuun vaihteessa alkoi jälleen kaksi uutta kotoutumiskoulutusta. Nelisenkymmentä opiskelijaa eri puolilta maailmaa kerääntyi ihmettelemään uuden kouluarjen alkamista. On opiskelijan äidinkieli sitten englanti, arabia tai vaikkapa urdu, me opettajat puhumme hänelle ensimmäisestä tervehdyksestä alkaen suomea. Toisin kuin lukion kielikursseilla, koto-koulutuksessa ei ole apukieltä – opetuskieli ja kaikkien yhteinen kieli on suomi.

Kuvittelepa joku kieli, jota et osaa sanaakaan tai korkeintaan esitellä itsesi ja tilata oluen. Tämä kieli mielessäsi tee pieni mielikuvaharjoitus:

Lähde: www.imgur.com

Muutat maahan, jossa tätä kieltä puhutaan ja pääset maahanmuuttajille tarkoitetulle kurssille. Ensimmäisenä päivänä koulussa uudet opettajat esittelevät itsensä, pyytävät sinuakin esittäytymään vieraalla kielellä kaikkien kuunnellessa. Opettajat puhuvat paljon, antavat jonkin paperin, piirtelevät taululle jotain, kirjoittavat erilaisia päivämääriä, puhuvat sekavia moduuleista ja moduulitesteistä, demonstroivat potkua ovesta ulos… Hmmm… okei… Jos et pärjää, sinut potkaistaan kurssilta? Niinkö? Milloin se testi sitten on?! Ja seuraavaksi lähdette ulos luokasta ja kiertämään koulua. Taas tulee paljon puhetta ja viittomista sinne ja tänne…

Moni opiskelija pystyy selvittämään tuota alkukaaosta englannin avulla. Kursseille tulee kuitenkin myös opiskelijoita, jotka eivät osaa englantia tai sen osaaminen ei ole sujuvaa. Mutta kaikkihan osaavat englantia! Vaan eivätpä osaa. Nekin opiskelijat, jotka osaavat englantia, tuudittautuisivat helposti sen käyttämiseen, jos vain saisivat mahdollisuuden.

Kaikille opiskelijoille yritämme kuitenkin selvittää asiat suomeksi. Apuna käytetään kuvia, sanakirjaa, vähän englantia, kaveria tai ehkä asia jää sillä kertaa ymmärtämättä. Itse pusken opiskelijani kysymään kysymyksensä suomeksi aina, kun tiedän, että hänellä on siihen mahdollisuus. Vaadin vastaukset suomeksi, enkä suostu kuuntelemaan englantia, kun vastauksen mallin voi tarkastaa kirjasta. Kieltä oppii vain käyttämällä sitä!

Kielitaidon kehittyminen vaatii opiskelijalta paljon toleranssia ja tahdonvoimaa. Ensimmäisillä tunneilla opiskelu on paljon kuvien, oppikirjan ja sanakirjan varassa. Myös meidän opettajien täytyy uskoa etenemiseen, vaikka puhuminen saattaa alussa vaikuttaa epätoivoiselta muutaman sanan toistelulta. Muistelen yleensä kurssin lopussa hyvin suomea puhuvien opiskelijoideni kanssa heidän ensimmäisiä kurssipäiviä ja sitä tunnetta, kun kukaan ei ymmärtänyt mistään mitään.

Mutta.... pikkuhiljaa!

Kirjoittanut Sanna Kylander

Ohjaavan opettajan merkintöjä

• 10 työharjoittelupaikkojen etsintäpuhelua.
• 2 tuntia työhönvalmennusta.
• Pari tuntia kulttuuriopetusta lounaan jälkeen.
• Päivän päätteeksi työharjoitteluvalvontakeikka toisella puolella kaupunkia.

Siinä ”to do”-lista yhdelle ohjaavan opettajan työpäivälle. Tehtävä valmentavan koulutuksen palveluksessa on vaihteleva ja joskus jopa jännittävä. Pestin etuoikeutena on nähdä edessään ihmiselämän monimuotoisuus mitä erilaisimpine käänteineen. Ohjaavan opettajan työ vaatii ajoittain henkisesti melko paljon, mutta se myös antaa tekijälleen sellaista inhimillistä pääomaa, jota ei voi rahassa mitata. (Tosin palkkapäivä on aina mukava kohta kuukaudessa.)

Useasti värikkäiden työpäivien jälkeen tuntuu siltä, että illalla nautiskeltava kaunokirjallisuus sepitettyine käänteineen vaikuttaa todella valjulta, kun sitä vertaa niiden ihmisten elämänkertoihin, joita on ollut etuoikeus kuulla päivän aikana. Opettaja Saaran roolissa saan myös ”viran puolesta” ohjata ja opastaa näitä hienoja ihmisiä kiinni elämään Suomessa ja Suomen Turussa.

Jatkossa avaan teille lisää työpäivieni tapahtumia tässä blogissa.

Pakkosuomea vapaaehtoisesti

Tulin silloiseen Turun ammatilliseen kurssikeskukseen suomen kielen opettajaksi vuonna 1988. Perimätiedon mukaan valintaperusteena oli esiintymiseni edellisellä viikolla paikallislehden lehtikuvassa. Toisen tarinan mukaan vaakakupissa painoi monen kesän kokemus leirikoulutyöstä Amerikassa. Tiedä sitten, kumpi on totta – jos kumpikaan – mutta koulutukseltani olen ns. pakkosuomen opettaja. Olen siis aikoinani opiskellut Åbo Akademissa finskaa.

Ehkä juuri koulutustaustani takia en ole koskaan oikein viihtynyt niissä satunnaisissa äidinkielenopettajan työtehtävissä, joita kohdalleni on määrätty. Sen sijaan suomen kielen kummallisuuksien opettaminen maahanmuuttajille on mielekästä ja mielenkiintoista ja ennen muuta palautteellista ja joskus toivottavasti tuloksellistakin. Sitä se on ollut kaikki 27 vuotta, jotka olen eritasoisia ja –taustaisia maahanmuuttajia päässyt opettamaan.

Aikuiskoulutuksessa opettaja väistämättä toistaa itseään tietyin väliajoin. Minun kohdallani uusi kurssi alkaa noin vuoden välein, ja aina samasta kohdasta mapin sivulta yksi: ”Minä olen Esa. Mikä sinun nimesi on?”
Siitä eteenpäin onkin jokainen kurssi tähän asti ollut erilainen, tuonut omat yllätyksensä, omat onnistumisensa, ja omat oivalluksensa. Vieläkin tulee myös uusia nuppineuloja oppilasmaailman kartalle, vaikka kaikki maanosat ovatkin olleet jo kauan edustettuina. Tänä kesänä ilmestyi listalle ensimmäinen barbadoslainen.

Tulevissa blogiteksteissä avaan lisää suomen kielen opettajan arkea.

Kirjoittanut Esa Laukkanen