Blogin kirjoittajat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Maailma on totta

Pariisin tiedekeskuksessa ottamani kuva, joka havainnollistaa
maailman vilkasta lentoliikennettä.
"Maailman ääni liian voimakas on. Olen levoton." Niin lauloi Pelle Miljoona ensimmäistä kertaa aika kauan sitten. Itse kuuntelin kyseistä biisiä ja muutakin Pellen tuotantoa toimittaessani yläkoulun lehteä 90-luvun alussa. Meitä oli kaksi "päätoimittajaa"- minä ja kaverini-, ja olimme kovin kiinnostuneita maailmasta ja siitä raportoimisesta. Ihan viime vuosina ja näinä aikoina maailman ääni on ollut pauhaavan kova. Muistamme hyvin Arabikevään ja sitä seuranneet pakolaisvirrat. Nyt meillä on käsillä muun muassa Trump-ilmiö ja ankara nälänhätä osissa Afrikkaa.

Niin sitä voikin täältä näppäimistön takaa päivitellä miten elämme keskellä konflikteja, mutta onneksi myös keskellä kompromisseja. Kompromissien realisoitumisen havaitsen päivittäin luokassa. Konfliktin keskeltä paenneet opiskelijat ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan kotikonnuiltaan Turkuun. He eivät varmaankaan elä unelmaansa, vaan jonkinmoista suurta kompromissia. Moni heistä on menettänyt perheensä ja terveytensä. Osa ei saa nukuttua, muutamat eivät meinaa millään oppia lukemaan. Uusi kotimaa kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Heidän elämänsä on realisoitunutta arkipäivän draamaa.

Kuten me hyvin tiedämme, monet fiktiiviset draamat saavat karmaisevan lopun. Tämän tosielämän draaman toivon opiskelijoideni kohdalta kääntyvän hyvään elämään. Silloin kun motivaatio opetustyöhön alkaa lurahtamaan, terästänkin itseäni ajatuksella siitä, että saan edes yrittää auttaa opiskelijoitani löytämään hyvän elämän uudessa kotimaassaan.

Saara Linnatsalo

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Apua - en ymmärrä mitään!

Syys-lokakuun vaihteessa alkoi jälleen kaksi uutta kotoutumiskoulutusta. Nelisenkymmentä opiskelijaa eri puolilta maailmaa kerääntyi ihmettelemään uuden kouluarjen alkamista. On opiskelijan äidinkieli sitten englanti, arabia tai vaikkapa urdu, me opettajat puhumme hänelle ensimmäisestä tervehdyksestä alkaen suomea. Toisin kuin lukion kielikursseilla, koto-koulutuksessa ei ole apukieltä – opetuskieli ja kaikkien yhteinen kieli on suomi.

Kuvittelepa joku kieli, jota et osaa sanaakaan tai korkeintaan esitellä itsesi ja tilata oluen. Tämä kieli mielessäsi tee pieni mielikuvaharjoitus:

Lähde: www.imgur.com
Muutat maahan, jossa tätä kieltä puhutaan ja pääset maahanmuuttajille tarkoitetulle kurssille. Ensimmäisenä päivänä koulussa uudet opettajat esittelevät itsensä, pyytävät sinuakin esittäytymään vieraalla kielellä kaikkien kuunnellessa. Opettajat puhuvat paljon, antavat jonkin paperin, piirtelevät taululle jotain, kirjoittavat erilaisia päivämääriä, puhuvat sekavia moduuleista ja moduulitesteistä, demonstroivat potkua ovesta ulos… Hmmm… okei… Jos et pärjää, sinut potkaistaan kurssilta? Niinkö? Milloin se testi sitten on?! Ja seuraavaksi lähdette ulos luokasta ja kiertämään koulua. Taas tulee paljon puhetta ja viittomista sinne ja tänne…
Moni opiskelija pystyy selvittämään tuota alkukaaosta englannin avulla. Kursseille tulee kuitenkin myös opiskelijoita, jotka eivät osaa englantia tai sen osaaminen ei ole sujuvaa. Mutta kaikkihan osaavat englantia! Vaan eivätpä osaa. Nekin opiskelijat, jotka osaavat englantia, tuudittautuisivat helposti sen käyttämiseen, jos vain saisivat mahdollisuuden.

Kaikille opiskelijoille yritämme kuitenkin selvittää asiat suomeksi. Apuna käytetään kuvia, sanakirjaa, vähän englantia, kaveria tai ehkä asia jää sillä kertaa ymmärtämättä. Itse pusken opiskelijani kysymään kysymyksensä suomeksi aina, kun tiedän, että hänellä on siihen mahdollisuus. Vaadin vastaukset suomeksi, enkä suostu kuuntelemaan englantia, kun vastauksen mallin voi tarkastaa kirjasta. Kieltä oppii vain käyttämällä sitä!

Kielitaidon kehittyminen vaatii opiskelijalta paljon toleranssia ja tahdonvoimaa. Ensimmäisillä tunneilla opiskelu on paljon kuvien, oppikirjan ja sanakirjan varassa. Myös meidän opettajien täytyy uskoa etenemiseen, vaikka puhuminen saattaa alussa vaikuttaa epätoivoiselta muutaman sanan toistelulta. Muistelen yleensä kurssin lopussa hyvin suomea puhuvien opiskelijoideni kanssa heidän ensimmäisiä kurssipäiviä ja sitä tunnetta, kun kukaan ei ymmärtänyt mistään mitään.

Mutta.... pikkuhiljaa!

Kirjoittanut Sanna Kylander

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Ohjaavan opettajan merkintöjä

  • 10 työharjoittelupaikkojen etsintäpuhelua.
  • 2 tuntia työhönvalmennusta.
  • Pari tuntia kulttuuriopetusta lounaan jälkeen.
  • Päivän päätteeksi työharjoitteluvalvontakeikka toisella puolella kaupunkia.
Siinä ”to do”-lista yhdelle ohjaavan opettajan työpäivälle. Tehtävä valmentavan koulutuksen palveluksessa on vaihteleva ja joskus jopa jännittävä. Pestin etuoikeutena on nähdä edessään ihmiselämän monimuotoisuus mitä erilaisimpine käänteineen. Ohjaavan opettajan työ vaatii ajoittain henkisesti melko paljon, mutta se myös antaa tekijälleen sellaista inhimillistä pääomaa, jota ei voi rahassa mitata. (Tosin palkkapäivä on aina mukava kohta kuukaudessa.)

Useasti värikkäiden työpäivien jälkeen tuntuu siltä, että illalla nautiskeltava kaunokirjallisuus sepitettyine käänteineen vaikuttaa todella valjulta, kun sitä vertaa niiden ihmisten elämänkertoihin, joita on ollut etuoikeus kuulla päivän aikana. Opettaja Saaran roolissa saan myös ”viran puolesta” ohjata ja opastaa näitä hienoja ihmisiä kiinni elämään Suomessa ja Suomen Turussa.

Jatkossa avaan teille lisää työpäivieni tapahtumia tässä blogissa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pakkosuomea vapaaehtoisesti

Tulin silloiseen Turun ammatilliseen kurssikeskukseen suomen kielen opettajaksi vuonna 1988. Perimätiedon mukaan valintaperusteena oli esiintymiseni edellisellä viikolla paikallislehden lehtikuvassa. Toisen tarinan mukaan vaakakupissa painoi monen kesän kokemus leirikoulutyöstä Amerikassa. Tiedä sitten, kumpi on totta – jos kumpikaan – mutta koulutukseltani olen ns. pakkosuomen opettaja. Olen siis aikoinani opiskellut Åbo Akademissa finskaa.

Ehkä juuri koulutustaustani takia en ole koskaan oikein viihtynyt niissä satunnaisissa äidinkielenopettajan työtehtävissä, joita kohdalleni on määrätty. Sen sijaan suomen kielen kummallisuuksien opettaminen maahanmuuttajille on mielekästä ja mielenkiintoista ja ennen muuta palautteellista ja joskus toivottavasti tuloksellistakin. Sitä se on ollut kaikki 27 vuotta, jotka olen eritasoisia ja –taustaisia maahanmuuttajia päässyt opettamaan.

Aikuiskoulutuksessa opettaja väistämättä toistaa itseään tietyin väliajoin. Minun kohdallani uusi kurssi alkaa noin vuoden välein, ja aina samasta kohdasta mapin sivulta yksi: ”Minä olen Esa. Mikä sinun nimesi on?”
Siitä eteenpäin onkin jokainen kurssi tähän asti ollut erilainen, tuonut omat yllätyksensä, omat onnistumisensa, ja omat oivalluksensa. Vieläkin tulee myös uusia nuppineuloja oppilasmaailman kartalle, vaikka kaikki maanosat ovatkin olleet jo kauan edustettuina. Tänä kesänä ilmestyi listalle ensimmäinen barbadoslainen.

Tulevissa blogiteksteissä avaan lisää suomen kielen opettajan arkea.

Kirjoittanut Esa Laukkanen