Kuvan voimalla

Satutteko tietämään, mitä ovat ”veržliaraktis”, ”atsuktuvas”, ”matuoti” ja ”plaktukas”. Voin kertoa, että ne ovat kaikille tuttuja työkaluja, jotka voi nähdä millä tahansa liettualaisella työpajalla. Mutta jos olette itse kyseisellä verstaalla töissä, ja pomo pyytää hakemaan nuo yllämainitut kapineet työkalupakista, osaatteko etsiä asianmukaiset välineet? Tuskinpa.

Tekniikan alojen koulutuksiin hakeutuu paljon maahanmuuttajia, joiden suomen kielen taito on hädin tuskin välttävällä perustasolla. Heidän on kuitenkin heti ensimmäisistä koulutuspäivistä alkaen tiedettävä työsalissa käytettävien tärkeimpien koneiden ja työkalujen nimet. Myös työturvallisuuden kannalta on oleellista, että koneita osataan käyttää asianmukaisesti ja että koneen käyttäjällä on asialliset turvavarusteet.

Asioitten kirjallinen selvittäminen on paitsi hidasta myös tarpeettoman teoreettista. Avuksi onkin otettu kuvat ja video. Metallimiehen työkalupakki levälleen pöydälle ja kamera käyntiin. Opettaja voi kertoa videokameralle eri työkalujen nimet (myös puhekieliset termit), ja yksinkertaisen editointiohjelman avulla tehdään video, jossa kunkin työkalun kuvan alle saadaan työkalun nimi kirjoitettuna samalla kun opiskelija kuulee sen kuulokkeistaan puhuttuna.

Näppärimmät alkavat heti kirjoittaa itselleen sanastoa, jossa on sinänsä tuttujen työkalujen nimet suomeksi ja opiskelijan omalla kielellä. Seuraavassa harjoituksessa tehtävänä onkin sitten yhdistää työkalun kuva ja sen nimi puhuttuna. Eli opiskelijaa pyydetään suullisesti etsimään eri työkaluja. Näin asiat jäävät mieleen suullisesti ja itse oikeinkirjoitukseen ei tarvitse niinkään puuttua. Pääasia, että opiskelija osaa ojentaa pyydetyn työkalun. Kirjoittaminen tulee tärkeäksi vasta tuonnempana.

Opiskelijat tekevät itselleen listan työkalujen nimistä tietokoneen ja kuvien avulla itsenäisesti paljon tehokkaammin kuin opettajan käskyttämänä taululta käsin. Jokainen saa myös edetä omaan tahtiinsa.

Niin – ne alussa mainitut työkalut ovat jakoavain, ruuvimeisseli, mitta ja vasara. Liettuaksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Arjen kielioppia, vai miten se nyt oli?

Yksinkertaiset asiat muuttuvat joskus monimutkaisiksi, kun niitä yrittää selittää järkeenkäyvästi.

Ope: Kirja on pöydällä, kirjat ovat pöydällä.
(Kirjoitan sen myös taululle ja alleviivaan ’on’ ja ’t + ovat’ yksikön ja monikon erottamiseksi.)

Opiskelija: OK. ’Kirja’ on yksi ja ’kirjat’ on monta?

Ope: Just niin.

Opiskelija: Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjat ovat pöydällä?

Ope: Ei. ’Yksi kirja on pöydällä, viisi kirjaa on pöydällä’.

Opiskelija: Mutta ’viisi’ on monta! Yksi on, viisi ovat.

Ope: Niin on, mutta jos sinä sanot, että ’viisi’, niin sitten ei tule monikko ’t’ eikä ’ovat’.

Opiskelija: ?????

Ope: Jos on numero 2, 3, 4, 5, tai 100 tai vaikka 1000, niin ei tule monikko ’t’, vaan ’a’ ja verbi ei ole ’ovat’, vaan ’on’.

Opiskelija: Miksi ei ’ovat’?

Ope: Jos sinä sanot ’kirjat’, niin tulee ’ovat’. Mutta jos sina sanot numeron, ei tule ’ovat’, vaan ’on’. Ja se ei ole ’kirjat’, vaan ’kirjaa’.

(Samalla alan miettiä, miten pitkälle uskallan mennä. Voinko selittää, että ’viisi’ on yksikön perusmuoto, ja koska se on lauseen subjekti, verbin täytyy olla yksikössä? Itsestään selväähän on, että ’viisi kirjaa on pöydällä’, mutta ’viidet sakset ovat pöydällä’. En voi kuitenkaan edellyttää, että opiskelijat ymmärtävät kieliopin teoriaa. Se ei ole kurssin sisältö eikä päämäärä. Tarkoitus on oppia kommukoimaan suomeksi. Palaan siis lähtöruutuun.)

Ope: ’Kirja on’, ’kirjat ovat’, ’viisi kirjaa on’. Tämä on systeemi. Täytyy muistaa.

(Opiskelijan ilme kuvastaa ihmetystä, epätoivoa, kiinnostusta, oivallusta ja paria muutakin tunnetilaa. Julistan varmuuden vuoksi kahvitauon. 20 minuuttia.)

Ja lopuksi yksi professori Googlen antama apu opiskelijalle:
Kollegani vastaanotti opiskelijoiden kirjoitustehtäviä. ”Minä asun tasangossa”, kirjoitti yksi opiskelija.
Mitä hän tarkoitti, ja mikä oli Googlen logiikka – jätän sen lukijan mietittäväksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

ABC ja kiitos!

Ajatellaanpa tilanne, jossa yhteiskunnassa selvitäksesi sinun pitäisi aikuisena opetalla jokin sellainen taito, jonka oppimiseen joudut näkemään rutosti vaivaa ja uhraamaan paljon aikaa. Sellainen tilanne on luku- ja kirjoitustaidottomien kurssin aloittavilla aikuisilla. Tällaisen ryhmän opettamista varmaan kukaan ei kehtaa arvuutella jonkun lähestyvän lukion tai edes yläasteen vieraan kielen opettamisen kautta. Tällaisen opettamisen käytänteet lähestyvät enemmänkin esi- ja alkuopetuksen didaktiikkaa, paitsi, että opiskelijat eivät osaa puhua sitä kieltä, jonka lukemista ja kirjoittamista heille pyritään opettamaan.

Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien opettaminen tarjoaa opettajalle paljon haasteita. Pitää olla malttia edetä todella hitaasti yrittäen samalla pitää luokan tunneilmasto turvallisena opiskella uusia, vaikeita taitoja nolostumatta omista virheistä ja osaamattomuudesta. Toisaalta, vaikka opetus etenee hitaasti, opettaja on intensiivisessä opetuskontaktissa opiskelijoihin opetustuokiot läpensä.

Työ luku-ja kirjoitustaidottomien aikuisten opetuksessa vaatii opettajalta monipuolista pedagogista osaamista ja pitkää pinnaa, mutta samalla sama työ myös palkitsee ja tuo hyvää mieltä. Onko mahtavampaa, kuin huomata miten aikuiset lanka langalta punovat itselleen luku- ja kirjoitustaidon. Siinä sivussa he muistavat myös jokaisen päivän jälkeen kiittää opettajaa; aluksi hyväksyvällä hymyllä, mutta hyvin pian jo tärkeän suomalaisen sanan sanoen: KIITOS!

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Google-suomea

Elettiin 90-luvun alkua, ja tietotekniikka teki tuloaan myös maahanmuuttajien suomen kielen opetukseen (ja opiskeluun). Ajattelin pysyä ajan hermolla ja esitin taloon hankittavaksi kielistudiota, joka olisi varustettu myös tietokoneilla ja muulla modernilla tarpeistolla. Johtoportaassa oltiin tuolloin vähän sitä mieltä, että ”nythän on olemassa sellaisia elektronisia taskusanakirjoja, jotka tuntevat yli tuhat sanaa eri kielillä, mitäs me sellaisella isolla ja kalliilla studiolla…?”.

No, studio tuli, ja on ollut jo kohta 25 vuotta ankarassa käytössä. Eli tarvittu on. Hieman on laitteistoa päivitetty, mutta toimintaperiaate on alkuperäinen: antaa opiskelijalle tilaisuus tehdä harjoituksia ja kotoutumiseen liittyviä tehtäviä omaan tahtiin tarvitsematta hosua tai vastaavasti odottaa hitaampia.

Sen sijaan se elektroninen taskusanakirja, joka tuntee yli tuhat sanaa, on kokenut sangen mullistavan muutoksen. Muutoksen nimi on Google-kääntäjä – tuo virheellisten käännösten ehtymätön lähde. Kukapa ei olisi törmännyt jonkin kodinkoneen ”suomenkieliseen” käyttöohjeeseen, jota ei nauramatta voi lukea.

Jos opiskelija on sairas, tai hän ei muuten pääse tulemaan kouluun, hänen on ilmoitettava siitä. Soittamisen sijasta kehotamme lähettämään tekstiviestin, mieluummin suomeksi. Joskus pitää olla vähän mielikuvitusta, kun tulkitsee milloin mistäkin kielestä Googlella suomennettuja sanoja ja lauseita. Muutamia esimerkkejä (jokainen voi itse muistella lisää, niitähän riittää):

Klassinen lause on ”minulla on sairas”, jota ei tarvinne sen enempää pohtia. Samaa tarkoittavat myös ”minun sairas”, ”tunsin huono, oli mennä sairaalaan”, ”minä on paha”, ”minä tunnen huono”, ”hänen sairas” ja ”koska on kipea” (pitänee mainita, että tekstiviestin kirjoittamista on kyllä harjoiteltu). Suora Google-käännös ”mina ei menen kouluun, kuka mina olen tampere takaisin nyt ei aika menen kouluun myohassa” ei sen sijaan avaudu ihan ensi lukemalla. Asiaa auttoi, kun näin alkuperäisen espanjankielisen lauseen.

Kielitaidosta on muutenkin paljon hyötyä. Jos tietää opiskelijan käyttäneen englantia Google-kääntäjässä, on helppo ymmärtää, että ”kaipasin bussia” tarkoittaa itse asiassa ”myöhästyin bussista”.

Google-huumori kukkii myös toiseen suuntaan. Opiskelija ihmetteli kerran Googlen antamaa englantilaista lausetta ”shark’s food from the store” – no sehän on tietysti suora käännös harjoituksen kohteena olleesta suomenkielisestä lauseesta ”hain ruokaa kaupasta”.

Jotenkin tuntuu, että se vanha kunnon pehmeäkantinen, koirankorville selattu taskusanakirja, jota tässä iässä saa jo tihrustaa suurennuslasilla, on sittenkin parempi konsti kuin pussillinen Google-sovelluksia.

Mutta kielistudiosta emme luovu!

Kirjoittanut Esa Laukkanen