Ennustin ja parempaa on luvassa

Viime syyskuisessa blogitekstissä pohdiskelin juuri alkaneen kurssin tulevaisuudennäkymiä kielen oppimisen suhteen. Miten on ennustettavissa opiskelijan mahdollinen edistyminen suomen kielen opinnoissa, kun häntä ei lainkaan tunne ja kaikki diagnostiset testit näyttävät käytännössä nollatasoa?

Silloin ennustin, että vuosikausia maassa ollut, mutta englanninkielisen amk-tutkinnon suorittanut vasta-alkaja ei juurikaan etene opinnoissaan. Ei siksi, että häneltä puuttuu opiskelutaitoja, vaan siksi, että hän on jo luonut omat englanninkieliset verkostonsa. Ei siis ole ”pakko oppia”, kun englannillakin pärjää. Sangen lyhytnäköistä logiikkaa, jonka kestämättömyys tulee työelämässä vastaan.

Ennustus meni puoliksi oikein. Puoliksi väärin sikäli, että yliopistosta valmistunut biologi ymmärsi myös suomen kielen tärkeyden ja sovelsi omaa opiskelutaitoaan myös kotoutumiskurssilla. Tulos oli sangen hyvä.

Ennustin myös, että vastatullut, mutta innokas ja utelias maahanmuuttaja pystyy nollatason aloituksesta huolimatta oppimaan sangen hyvän alkeiskielitaidon vajaassa vuodessa. Ei sekään kaikkien kohdalla toteutunut, mutta erityisesti yksi opiskelija loisti ylitse muiden. Alkuvaiheet menivät kokonaan samankieliseen vierustoveriin tukeutuen, mutta kurssin edetessä osat vaihtuivat ja alussa paremmin suomea osannut vierustoveri alkoikin saada entiseltä vasta-alkajalta tukea ja vastauksia kysymyksiinsä. Kyseisen opiskelijan kohdalle erityisen ratkaisevaa oli, että hän ei puhu sanaakaan englantia – ja minä en puhu hänen äidinkieltään.

Motivaatio kasvaa eksponentiaalisesti, kun ainoa keino tulla ymmärretyksi on puhua suomea. Vaikka kuinka vähän ja vaikka kuinka väärin, mutta jostakin se täytyy aloittaa.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

”Opettaja, milloin minä työ?”

Otsikon kysymyksen minulle asetti eräs lukutaitokurssilla opiskeleva syyrialainen nuori mies muutama kuukausi sitten. Vastasin kysymykseen, että sitten kun osaat puhua, lukea ja kirjoittaa suomea vähän enemmän.

Luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien työllistyminen on ollut maassamme todella vaikeaa. Suurimpana syynä siihen pidetään sitä, että luku- ja kirjoitustaidottomina maahan muuttaneet eivät saavuta riittävää Suomen työmarkkinoilla tarvittavaa puhe-, luku- ja kirjoitustaitoa.

Jos ei ole lapsena saanut mahdollisuutta hankkia omalla äidinkielellään luku- ja kirjoitustaitoa, on tuon taidon hankkiminen täysin uudella vieraalla kielellä vaikeaa. Koulutuksistamme on kuitenkin kuoriutunut rohkaisevia esimerkkejä opiskelijoista, jotka ovat muutamassa vuodessa oppineet niin mainiosti puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan suomen kieltä, että ovat murtaneet lasikaton työelämään jo 2-3 vuoden kuluttua maahan muutettuaan.

Heikko kielitaito on toisaalta myös helppo tekosyy työmarkkinoilla olla palkkaamatta innokasta maahanmuuttajaa työhön. Jos vieraista kulttuureista kotoisin olevat työntekijät jotenkin muuten hirvittävät, on todella helppoa vedota kielitaidon puutteisiin. Tilanne on surullinen, sillä monet suomen kielestä perusasiat oppineet ulkomaalaiset tarttuisivat reippaasti monenlaisiin työtehtäviin, joihin ei vaadita pitkää koulutusta ja täydellistä suomen kielen taitoa. Useat esimerkiksi Lähi-idästä tulleet maahanmuuttajat ovat työskennelleet mm rakennusmiehinä, maalareina, partureina, metalliseppinä ja autonkuljettajina lähtömaassaan. Näitä työtehtäviä moni on hoidellut ilman oman äidinkielensä luku- ja kirjotustaitoa. Nämä suomen kielen kautta luku- ja kirjoitustaidon saavuttaneet ihmiset olisivat kovin innokkaita työskentelemään esimerkiksi metalli- ja kokoonpanotyössä. Siis myös niillä aloilla, jonne nyt Varsinais-Suomessa etsitään joukoittain työvoimaa.

Saara Linnatsalo

Maailma on totta

Pariisin tiedekeskuksessa ottamani kuva, joka havainnollistaa
maailman vilkasta lentoliikennettä.

"Maailman ääni liian voimakas on. Olen levoton." Niin lauloi Pelle Miljoona ensimmäistä kertaa aika kauan sitten. Itse kuuntelin kyseistä biisiä ja muutakin Pellen tuotantoa toimittaessani yläkoulun lehteä 90-luvun alussa. Meitä oli kaksi "päätoimittajaa"- minä ja kaverini-, ja olimme kovin kiinnostuneita maailmasta ja siitä raportoimisesta. Ihan viime vuosina ja näinä aikoina maailman ääni on ollut pauhaavan kova. Muistamme hyvin Arabikevään ja sitä seuranneet pakolaisvirrat. Nyt meillä on käsillä muun muassa Trump-ilmiö ja ankara nälänhätä osissa Afrikkaa.

Niin sitä voikin täältä näppäimistön takaa päivitellä miten elämme keskellä konflikteja, mutta onneksi myös keskellä kompromisseja. Kompromissien realisoitumisen havaitsen päivittäin luokassa. Konfliktin keskeltä paenneet opiskelijat ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan kotikonnuiltaan Turkuun. He eivät varmaankaan elä unelmaansa, vaan jonkinmoista suurta kompromissia. Moni heistä on menettänyt perheensä ja terveytensä. Osa ei saa nukuttua, muutamat eivät meinaa millään oppia lukemaan. Uusi kotimaa kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Heidän elämänsä on realisoitunutta arkipäivän draamaa.

Kuten me hyvin tiedämme, monet fiktiiviset draamat saavat karmaisevan lopun. Tämän tosielämän draaman toivon opiskelijoideni kohdalta kääntyvän hyvään elämään. Silloin kun motivaatio opetustyöhön alkaa lurahtamaan, terästänkin itseäni ajatuksella siitä, että saan edes yrittää auttaa opiskelijoitani löytämään hyvän elämän uudessa kotimaassaan.

Saara Linnatsalo

Luisteluiloa Parkissa

Meitä turkulaisia hellitään talvisin kahdella tekojäällä, joilla passaa luistella vaikka rapsakassa vesisateessa. Pakkasimme viime perjantaina lukutaitoryhmien kanssa luistimet kassiin ja suuntasimme Parkin tekojäälle. Ilma oli hyvä ja jää liukas! Niinpä kykenimme hyvin opettamaan opiskelijoille luistelun alkeita sekä talviliikuntasanastoa. – Potku sivulle ja liuku!

Opiskelijoille perjantain opetustuokio luistimilla oli varmasti jännittävä. Osaa hirvitti niin paljon, että he laittoivat kyllä luistimet jalkaan, mutta kokivat sitten jääkauhun, kun olisi pitänyt ottaa ensipotkut jäällä. Vaikka kaikki eivät uskaltaneetkaan kokeilla kiiltävän jään tenhoa, kaikki herkuttelivat vuoden ensimmäisillä laskiaispullilla!

Luistelu oli valtaosalle opiskelijoista mukava kokemus. Luulenkin, että toteutamme tänä talvena useamman opetustuokion luistimilla.

Kuvassa opettajat Noora (vas.) ja Hannamari opettavat Stefania luistelemaan.

Saara Linnatsalo

Ennustamisen sietämätön vaikeus

Kulunut sanonta toteaa, että ennustaminen – varsinkin tulevaisuuden – on vaikeaa. Kyseinen fakta käväisi monesti mielessä, kun 40 opiskelijaa aloitti muutama viikko sitten kotoutumiskoulutuksensa. Ikähaitari yhdeksästätoista viiteenkymmeneenkolmeen sen paremmin kuin äidinkielivalikoima arameasta vietnamiin ei paljon anna apua, kun pitää tehdä kaksi 20:n opiskelijan ryhmää. Kun vielä erilaiset aloitusviikon kartoitukset ja pikku testit antavat lähes poikkeuksetta vasta-alkajan tasoisia tuloksia, tulee väistämättä mieleen, että jospa vain heittäisi paperit ilmaan ja katsoisi, mitkä putoavat oikeinpäin. Ja niistä tehdään se ”nopeasti etenevä” porukka.

Yksi oivalliseksi osoittautunut vertailukriteeri on sijoittaa opiskelijat Suomeen tulon ajankohdan mukaiseen järjestykseen ja verrata sitä heidän tämänhetkiseen suomen kielen taitoonsa. Tulokset ovat joskus mielenkiintoisia ja ennustavat erittäin hyvällä korrelaatiolla tulevassa kotoutumiskoulutuksessa saavutettavaa kielitaitoa.

Jos henkilö, joka on ollut Suomessa viisi vuotta ja suorittanut korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon englanninkielisen opiskeluohjelman puitteissa, joutuu nyt alkeiskurssille, koska hän ei osaa käytännössä lainkaan suomea, pitää pohtia opiskelumotivaation riittävyyttä. Opiskelu (englanniksi), sosiaaliset suhteet (englanniksi), ja mahdollisesti vielä perhe-elämä (englanniksi) muodostavat muutamassa vuodessa niin laajan turvaverkon, että tässä maassa on mahdollista elää puhumatta sanaakaan suomea. Kunnes tulee aika mennä työhön… Mutta riittääkö haluja opiskella suomea, kun englanniksikin pärjää jokapäiväisessä elämässä?

Jonon toisessa päässä on opiskelija, joka on tullut Suomeen kaksi kuukautta sitten, mutta osaa jo kertoa itsestään suomeksi muutamilla lauseilla, tuntee numerot ja viikonpäivät ja on kirjoittanut vihkoonsa sanoja sekä ostanut sanakirjan. Vaikka hänen koulusivistyksensä saattaa rajoittua kesken jääneeseen peruskouluun kotimaassa, on ennuste kuitenkin paljon parempi kuin tietotekniikkainsinöörillä, joka tuntee tulevansa mainiosti toimeen englannilla.

Nähtäväksi jää, joutuuko ATK-inssi edelleenkin tyytymään hanttihommiin, joissa ei vaadita kielitaitoa ja pääseekö uunituore turkulainen ensi vuonna toivomalleen ammattikurssille näyttämään osaamistaan talonrakennuksessa tai metallitöissä. Kummankin kohdalla tulevaisuus joka tapauksessa toteuttaa itsensä.

Esa Laukkanen

Kansainvälinen viljelypalsta

Vuokrasin toukokuussa maahanmuuttajien lukutaito-ryhmien opiskelijoiden käyttöön viljelypalstan aivan Turun AKK:n Kärsämäen toimipaikan kupeesta. Ajattelin, että palstalla puuhastelu olisi mukavaa ja elämänmakuista Suomen luontoon ja puutarhanhoitoon perehtymistä.

Luokassa tutustuimme kevään aikana kuvien välityksellä palstaviljelyyn ja niihin kasveihin, joiden taimet ja siemenet myöhemmin oikeasti istutimme palstalle. Tutuksi kävivät monet viljelyyn liittyvät verbit sekä yrttien, kasvisten ja juuresten nimet, maut ja ominaisuudet. Ja mikä hienointa, verbit ja substantiivit yms. heräsivät eloon, kun upotimme kädet multaan kevään ja alkukesän raikkaina päivinä palstallamme.

Ramadanin alkaessa monen opiskelijan mielenkiinto palstaa kohtaan laski huomattavasti, mutta tuossa vaiheessa uhrasin itse hiukan enemmän aikaa ja vaivaa palstan elinvoimaisuuden eteen. Ja palatessani kesälomalta töihin sain ilokseni havaita, etteivät opiskelijat olleet kesän aikana unohtaneet palstaamme. Pikku taimista oli kasvanut isoja ja ne olivat tuottaneet jo muhkeita kesäkurpitsoja ja pieniä punaisia tomaatteja. Osan sadosta olemme jo ehtineet keräämäänkin, mutta vielä tulossa olevaa pääsadonkorjuuta aiomme juhlistaa syksyisillä sadonkorjuujuhlilla.

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

ABC ja kiitos!

Ajatellaanpa tilanne, jossa yhteiskunnassa selvitäksesi sinun pitäisi aikuisena opetalla jokin sellainen taito, jonka oppimiseen joudut näkemään rutosti vaivaa ja uhraamaan paljon aikaa. Sellainen tilanne on luku- ja kirjoitustaidottomien kurssin aloittavilla aikuisilla. Tällaisen ryhmän opettamista varmaan kukaan ei kehtaa arvuutella jonkun lähestyvän lukion tai edes yläasteen vieraan kielen opettamisen kautta. Tällaisen opettamisen käytänteet lähestyvät enemmänkin esi- ja alkuopetuksen didaktiikkaa, paitsi, että opiskelijat eivät osaa puhua sitä kieltä, jonka lukemista ja kirjoittamista heille pyritään opettamaan.

Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien opettaminen tarjoaa opettajalle paljon haasteita. Pitää olla malttia edetä todella hitaasti yrittäen samalla pitää luokan tunneilmasto turvallisena opiskella uusia, vaikeita taitoja nolostumatta omista virheistä ja osaamattomuudesta. Toisaalta, vaikka opetus etenee hitaasti, opettaja on intensiivisessä opetuskontaktissa opiskelijoihin opetustuokiot läpensä.

Työ luku-ja kirjoitustaidottomien aikuisten opetuksessa vaatii opettajalta monipuolista pedagogista osaamista ja pitkää pinnaa, mutta samalla sama työ myös palkitsee ja tuo hyvää mieltä. Onko mahtavampaa, kuin huomata miten aikuiset lanka langalta punovat itselleen luku- ja kirjoitustaidon. Siinä sivussa he muistavat myös jokaisen päivän jälkeen kiittää opettajaa; aluksi hyväksyvällä hymyllä, mutta hyvin pian jo tärkeän suomalaisen sanan sanoen: KIITOS!

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Apua - en ymmärrä mitään!

Syys-lokakuun vaihteessa alkoi jälleen kaksi uutta kotoutumiskoulutusta. Nelisenkymmentä opiskelijaa eri puolilta maailmaa kerääntyi ihmettelemään uuden kouluarjen alkamista. On opiskelijan äidinkieli sitten englanti, arabia tai vaikkapa urdu, me opettajat puhumme hänelle ensimmäisestä tervehdyksestä alkaen suomea. Toisin kuin lukion kielikursseilla, koto-koulutuksessa ei ole apukieltä – opetuskieli ja kaikkien yhteinen kieli on suomi.

Kuvittelepa joku kieli, jota et osaa sanaakaan tai korkeintaan esitellä itsesi ja tilata oluen. Tämä kieli mielessäsi tee pieni mielikuvaharjoitus:

Lähde: www.imgur.com

Muutat maahan, jossa tätä kieltä puhutaan ja pääset maahanmuuttajille tarkoitetulle kurssille. Ensimmäisenä päivänä koulussa uudet opettajat esittelevät itsensä, pyytävät sinuakin esittäytymään vieraalla kielellä kaikkien kuunnellessa. Opettajat puhuvat paljon, antavat jonkin paperin, piirtelevät taululle jotain, kirjoittavat erilaisia päivämääriä, puhuvat sekavia moduuleista ja moduulitesteistä, demonstroivat potkua ovesta ulos… Hmmm… okei… Jos et pärjää, sinut potkaistaan kurssilta? Niinkö? Milloin se testi sitten on?! Ja seuraavaksi lähdette ulos luokasta ja kiertämään koulua. Taas tulee paljon puhetta ja viittomista sinne ja tänne…

Moni opiskelija pystyy selvittämään tuota alkukaaosta englannin avulla. Kursseille tulee kuitenkin myös opiskelijoita, jotka eivät osaa englantia tai sen osaaminen ei ole sujuvaa. Mutta kaikkihan osaavat englantia! Vaan eivätpä osaa. Nekin opiskelijat, jotka osaavat englantia, tuudittautuisivat helposti sen käyttämiseen, jos vain saisivat mahdollisuuden.

Kaikille opiskelijoille yritämme kuitenkin selvittää asiat suomeksi. Apuna käytetään kuvia, sanakirjaa, vähän englantia, kaveria tai ehkä asia jää sillä kertaa ymmärtämättä. Itse pusken opiskelijani kysymään kysymyksensä suomeksi aina, kun tiedän, että hänellä on siihen mahdollisuus. Vaadin vastaukset suomeksi, enkä suostu kuuntelemaan englantia, kun vastauksen mallin voi tarkastaa kirjasta. Kieltä oppii vain käyttämällä sitä!

Kielitaidon kehittyminen vaatii opiskelijalta paljon toleranssia ja tahdonvoimaa. Ensimmäisillä tunneilla opiskelu on paljon kuvien, oppikirjan ja sanakirjan varassa. Myös meidän opettajien täytyy uskoa etenemiseen, vaikka puhuminen saattaa alussa vaikuttaa epätoivoiselta muutaman sanan toistelulta. Muistelen yleensä kurssin lopussa hyvin suomea puhuvien opiskelijoideni kanssa heidän ensimmäisiä kurssipäiviä ja sitä tunnetta, kun kukaan ei ymmärtänyt mistään mitään.

Mutta.... pikkuhiljaa!

Kirjoittanut Sanna Kylander

Ohjaavan opettajan merkintöjä

• 10 työharjoittelupaikkojen etsintäpuhelua.
• 2 tuntia työhönvalmennusta.
• Pari tuntia kulttuuriopetusta lounaan jälkeen.
• Päivän päätteeksi työharjoitteluvalvontakeikka toisella puolella kaupunkia.

Siinä ”to do”-lista yhdelle ohjaavan opettajan työpäivälle. Tehtävä valmentavan koulutuksen palveluksessa on vaihteleva ja joskus jopa jännittävä. Pestin etuoikeutena on nähdä edessään ihmiselämän monimuotoisuus mitä erilaisimpine käänteineen. Ohjaavan opettajan työ vaatii ajoittain henkisesti melko paljon, mutta se myös antaa tekijälleen sellaista inhimillistä pääomaa, jota ei voi rahassa mitata. (Tosin palkkapäivä on aina mukava kohta kuukaudessa.)

Useasti värikkäiden työpäivien jälkeen tuntuu siltä, että illalla nautiskeltava kaunokirjallisuus sepitettyine käänteineen vaikuttaa todella valjulta, kun sitä vertaa niiden ihmisten elämänkertoihin, joita on ollut etuoikeus kuulla päivän aikana. Opettaja Saaran roolissa saan myös ”viran puolesta” ohjata ja opastaa näitä hienoja ihmisiä kiinni elämään Suomessa ja Suomen Turussa.

Jatkossa avaan teille lisää työpäivieni tapahtumia tässä blogissa.

Pakkosuomea vapaaehtoisesti

Tulin silloiseen Turun ammatilliseen kurssikeskukseen suomen kielen opettajaksi vuonna 1988. Perimätiedon mukaan valintaperusteena oli esiintymiseni edellisellä viikolla paikallislehden lehtikuvassa. Toisen tarinan mukaan vaakakupissa painoi monen kesän kokemus leirikoulutyöstä Amerikassa. Tiedä sitten, kumpi on totta – jos kumpikaan – mutta koulutukseltani olen ns. pakkosuomen opettaja. Olen siis aikoinani opiskellut Åbo Akademissa finskaa.

Ehkä juuri koulutustaustani takia en ole koskaan oikein viihtynyt niissä satunnaisissa äidinkielenopettajan työtehtävissä, joita kohdalleni on määrätty. Sen sijaan suomen kielen kummallisuuksien opettaminen maahanmuuttajille on mielekästä ja mielenkiintoista ja ennen muuta palautteellista ja joskus toivottavasti tuloksellistakin. Sitä se on ollut kaikki 27 vuotta, jotka olen eritasoisia ja –taustaisia maahanmuuttajia päässyt opettamaan.

Aikuiskoulutuksessa opettaja väistämättä toistaa itseään tietyin väliajoin. Minun kohdallani uusi kurssi alkaa noin vuoden välein, ja aina samasta kohdasta mapin sivulta yksi: ”Minä olen Esa. Mikä sinun nimesi on?”
Siitä eteenpäin onkin jokainen kurssi tähän asti ollut erilainen, tuonut omat yllätyksensä, omat onnistumisensa, ja omat oivalluksensa. Vieläkin tulee myös uusia nuppineuloja oppilasmaailman kartalle, vaikka kaikki maanosat ovatkin olleet jo kauan edustettuina. Tänä kesänä ilmestyi listalle ensimmäinen barbadoslainen.

Tulevissa blogiteksteissä avaan lisää suomen kielen opettajan arkea.

Kirjoittanut Esa Laukkanen