Tulevaisuuteen katsominen on tavoitteiden asettamista. Ihminen, jolla ei ole tavoitteita, ei näe tulevaisuutta edes mielikuvissaan. Olin mukana opiskelijavalinnoissa, jossa pitkään työttömänä ollut nuori näki itsensä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin nyt. ”Kaikki on hyvin näin.” – Tarvetta muutokseen ja koulutukseen ei siis ollut.
Tavoitteet luovat motivaatiota, motivaatio tavoitteita. Motivaation avulla etenet opinnoissa, jaksat työelämässä, harrastat, teet asioita, joita haluat tehdä.
Omia motiiveitaan tunnistamalla voi pohtia ammatinvalintaa, mutta yhtä lailla hakea motivaatiota jo olemassa olevaan ammattiin ja työhön. Jos sinua motivoi ruumiillinen aktiivisuus, voit muokata työtäsi niin, että pääset liikkumaan vaikka jaloittelutauoilla. Jos taas kotisohva kutsuu enemmän kuin lenkkipolut, pyri hakemaan mahdollisimman mukava ja pysyvä työpiste. Syömisestä nautinnon saava ruokkii työmotivaatiota rauhallisella lounastauolla, kun taas henkilö, jolle ruoka on vain välttämättömyys käyttää myös ruokatauot johonkin muuhun.
Kun omat motiivit on tunnistettu, voi asettaa itselleen realistisia tavoitteita. Tavoitteen pitää olla selkeä ja mahdollinen saavuttaa. Tavoitteen pitää olla myös jonkin verran haastava – kun sen eteen joutuu tekemään töitä, tietää, että tavoite on arvokas. Lottovoitto on siis haave, ei tavoite.
Mitä siis pitäisi vastata alussa esitettyyn kysymykseen? Totuudessa on hyvä pysyä, mutta sen voi muotoilla tilanteeseen sopivaksi. Eräs työnantaja kertoi, että hänelle paras vastaus on, että työnhakija kertoo tavoitteekseen olla viiden vuoden päästä taitava ammatissaan ja arvostettu työntekijä yrityksessä. Liian suuria tavoitteleva ei jäisi tehtävään, johon häntä oltiin palkkaamassa.
Joskus voi olla hyvä pitää lopulliset tavoitteet omana tietonaan.
Lisää motivaatioteoriasta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/27/rmp-profiili-paljastaa-motiivit
Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen
