Luisteluiloa Parkissa

Meitä turkulaisia hellitään talvisin kahdella tekojäällä, joilla passaa luistella vaikka rapsakassa vesisateessa. Pakkasimme viime perjantaina lukutaitoryhmien kanssa luistimet kassiin ja suuntasimme Parkin tekojäälle. Ilma oli hyvä ja jää liukas! Niinpä kykenimme hyvin opettamaan opiskelijoille luistelun alkeita sekä talviliikuntasanastoa. – Potku sivulle ja liuku!

Opiskelijoille perjantain opetustuokio luistimilla oli varmasti jännittävä. Osaa hirvitti niin paljon, että he laittoivat kyllä luistimet jalkaan, mutta kokivat sitten jääkauhun, kun olisi pitänyt ottaa ensipotkut jäällä. Vaikka kaikki eivät uskaltaneetkaan kokeilla kiiltävän jään tenhoa, kaikki herkuttelivat vuoden ensimmäisillä laskiaispullilla!

Luistelu oli valtaosalle opiskelijoista mukava kokemus. Luulenkin, että toteutamme tänä talvena useamman opetustuokion luistimilla.

Kuvassa opettajat Noora (vas.) ja Hannamari opettavat Stefania luistelemaan.

Saara Linnatsalo

Veturilla eteenpäin

Perinteisesti oppiminen on mielletty opettajan työksi, jonka avulla opiskelija oppii. Tässä mallissa oppiminen oli sidottu tiukasti opettajan luentomaiseen toteuttamistapaan. Oppijan rooliksi jäi toimia pääosin vain passiivisena kuulijana.

Nykyisin oppiminen mielletään entistä enemmän opiskelijan omaksi tehtäväksi. Aktiivinen, yhteisöllinen ja digitaalinen oppiminen mahdollistavat innostavan oppimisen mallin, jossa oppiminen voidaan luovuttaa opiskelijalle. Tämän edellytyksenä ovat hyvät pedagogiset mallit ja rakenteet.

Mietimme Turun AKK:ssa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia toteuttaa tehtäväämme. Olemme viime aikoina rakentaneet kiivaasti uutta mallia, jolla muutamme yhtäältä koulutuksen suunnittelun ja toteuttamisen tapaa ja toisaalta oppimisen mallia.

Veturi-malli ymmärtää oppimisen ja sen rakenteet laajempina kokonaisuuksina. Se liittää eri koulutusalojen osaamista ja asiantuntijuutta yhteen sekä hyödyntää sitä koko talon käytettäväksi. Se laajentaa myös oppimisen viiteryhmää, välillä opitaan isossa ryhmässä ja välillä vain oman tutkintoryhmän kesken.

Veturi-malli tarjoaa meille uuden tavan suunnitella työtämme. Rakennamme talon sisälle koulutustarjotinmallin, joka antaa meille mahdollisuuden toimia joustavammin ja kustannustehokkaammin huomioiden samalla asiakkaidemme yksilölliset tarpeet.

Omat opintopolut rakentuvat aiemman osaamisen hyväksi lukemisen ja tarvittavan osaamisen tavoitteiden lopputuloksena. Oppimista tukevat työssä oppiminen, digitalisaatio ja erilaiset verkostot. Hyvän oppimisen takeena on, että oppimisen edellytyksiä ja tarpeita seurataan jatkuvasti, ja tehdään tarvittavia korjausliikkeitä.

Mallin ääripäinä ovat isot monimuotoiset ja yhteisölliset massaluennot ja toisaalta kahden keskiset henkilökohtaiset ohjaustilanteet. Näiden väliin mahtuu paljon muuta arkista oppimista, joka rakentuu henkilökohtaistamisen prosessissa yksilöllisten tavoitteiden ja tarpeiden mukaan.

Eri sovellukset ja sosiaalinen media mahdollistavat aiheiden kokoamisen, kommentoimisen ja käsittelemisen, on kyse sitten työssä oppimisesta, verkosto-oppimisesta tai itsenäisestä oppimisesta. Oppilashallintojärjestelmän ja pilvipalveluiden hyödyntäminen tehostavat toimintaamme ja terävöittävät oppimisen rakenteitamme.

Veturista näkee myös sen, että oppimista tapahtuu jatkuvasti ja kaikkialla. Me tarjoamme sille hyvät puitteet.

Kirjoittanut Osku Laukkanen, pedagoginen koulutuspäällikkö

Verkkosivuja luokassa tai kotisohvalla

Työni mielenkiintoisimpia osa-alueita ovat etäkoulutuksen toteutus ja sen kehittäminen. Digitaalisen median koulutuksessa kehitetään koko ajan etäkoulutuksen työkaluja ja käytäntöjä. Päämääränä on, että opiskelija saa saman hyödyn riippumatta koulutusmuodosta. Hän voi tulla paikalle, seurata tunteja kotoa tai työpaikaltaan samanaikaisesti tai katsoa tuntitallenteet myöhemmin.

Runsaan vuoden kestävään koulutukseen on voinut osallistua paikkakunnasta riippumatta noin kolmen vuoden ajan. Itselleni tämä on ollut jatkuva, mielenkiintoinen uuden oppimisen aihe. Emme pyri ammattimaisiin videoihin, vaan siihen, että kaikki opiskelijat voivat käytännön tasolla nähdä, mitä sisältöjä koulutuksessa käsitellään.

Tallenteet ovat suurimmaksi osaksi ruudunkaappausvideoita. Vuosien mittaan olen oppinut tekemään niistä koko ajan lyhyempiä. Tällöin linkit on helppo nimetä yksityiskohtaisesti aiheittain. Tämä helpottaa määrätyn videon löytymistä kuukausien päästä, kun sama aihe tulee asiakastöissä esille.

Kunkin tunnin osallistujat vaihtelevat paljon. On haastavaa saada ryhmä toimimaan yhteistyössä. Tässä on hyvänä apuna suljettu Facebook-ryhmä. Siellä ilmoitusasioiden lisäksi ryhmäläiset kertovat esille tulevista ongelmista esim. verkkosivun rakennuksessa. Usein moni törmää samaan ongelmaan, jolloin niitä on luontevaa ratkoa yhdessä. Se on myös toimiva paikka jakaa löytämiään materiaalilinkkejä ja alaan liittyviä vinkkejä. Jotkut ryhmät ovat alusta asti hyvin aktiivisia yhteistoiminnassa, toisia pitää rohkaista enemmän.

Tänä keväänä olen aiempaa enemmän kouluttanut ryhmiä, joissa ei käytetä tallennusta ja etälähetystä. Se on saanut minut huomaamaan, kuinka tottunut olen valitsemaan sanani sillä ajatuksella, että kaikki tallentuu videolle.

Kirjoittanut Tuula Kyrölä

ABC ja kiitos!

Ajatellaanpa tilanne, jossa yhteiskunnassa selvitäksesi sinun pitäisi aikuisena opetalla jokin sellainen taito, jonka oppimiseen joudut näkemään rutosti vaivaa ja uhraamaan paljon aikaa. Sellainen tilanne on luku- ja kirjoitustaidottomien kurssin aloittavilla aikuisilla. Tällaisen ryhmän opettamista varmaan kukaan ei kehtaa arvuutella jonkun lähestyvän lukion tai edes yläasteen vieraan kielen opettamisen kautta. Tällaisen opettamisen käytänteet lähestyvät enemmänkin esi- ja alkuopetuksen didaktiikkaa, paitsi, että opiskelijat eivät osaa puhua sitä kieltä, jonka lukemista ja kirjoittamista heille pyritään opettamaan.

Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien opettaminen tarjoaa opettajalle paljon haasteita. Pitää olla malttia edetä todella hitaasti yrittäen samalla pitää luokan tunneilmasto turvallisena opiskella uusia, vaikeita taitoja nolostumatta omista virheistä ja osaamattomuudesta. Toisaalta, vaikka opetus etenee hitaasti, opettaja on intensiivisessä opetuskontaktissa opiskelijoihin opetustuokiot läpensä.

Työ luku-ja kirjoitustaidottomien aikuisten opetuksessa vaatii opettajalta monipuolista pedagogista osaamista ja pitkää pinnaa, mutta samalla sama työ myös palkitsee ja tuo hyvää mieltä. Onko mahtavampaa, kuin huomata miten aikuiset lanka langalta punovat itselleen luku- ja kirjoitustaidon. Siinä sivussa he muistavat myös jokaisen päivän jälkeen kiittää opettajaa; aluksi hyväksyvällä hymyllä, mutta hyvin pian jo tärkeän suomalaisen sanan sanoen: KIITOS!

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Harjoitus tekee mestarin

Suoritin teininä tet-jakson vanhassa alakoulussani. Työelämässä riitti tutustuttavaa: kopiointia, kaappien siivoamista, pullakahvia opettajien huoneessa ja sen sellaista. Pääsimme kuitenkin kaverin kanssa myös valvomaan tunteja. Kutosten luokassa tämä teini tunsi itsensä melkoiseksi järjestyksenvalvonnan amatööriksi.

Toisen vuoden yliopisto-opiskelijana taisin jo näyttää enemmän aikuiselta, koska ysit lukivat lukukirjojansa nätisti, kun kävin heittämässä sijaisuuden yläkoulussa - aivan pihalla todellisesta opetustyöstä. Viime syksynä fiilistelin vierellä niitä harjoittelijan tunnelmia, kun astutaan ensimmäistä kertaa uuden eteen.

Sain ennen joululomaa luokkaan avukseni maisteriopintojen harjoittelua tekevän opiskelijan. Häntä ohjatessa, seuratessa ja hänen rinnallaan sain mahtavan tilaisuuden peilailla omaa työtäni. Työ vie mukanaan, ja meiltä kaikilta varmasti unohtuu päivien päätteeksi, että omalta polulta voisi hetkeksi astua pois ja katsoa, miten muut kulkevat sitä samaa polkua – opetella itse uusi tapa askeltaa tai ylittää este.

Kuljin pari kuukautta vanhaa tuttua polkua uuden seuralaisen kanssa. Hänen kanssaan tuli arvioitua omaa työtä, hänen työtään sekä omaa ohjaamista. Toista kannustaessa tulee kannustettua myös itseä; kukaan ei ole seppä syntyessään. Itsekin peittosin alkuvuosien epävarmuutta sillä ajatuksella, että opettajan ei tarvitse tietää kaikkea – riittää kun tiedän, mistä löydän vastauksen ja osaan siirtää tiedon eteenpäin.

Kevät tuo aina jotain uutta mukanaan. Annetaan itsellemme uuden edessä lupa opetella, oppia ja harjoitella. Nyt, huomenna ja vuosien päästä.

Valtaa, vastuuta ja työniloa

Maija Vilkkumaan Satumaa-tangossa lauletaan:

”Mulla on valtaa, mä koulutan muita.”

Niinhän se on. Meillä opettajilla on ainakin pedagogista valtaa. Ja kuten me kaikki tiedämme, valta tuo mukanaan vastuuta. Meillä pedagogisen vallan käyttäjillä on vastuu siitä, että opiskelijat oppivat.

Oppimistuloksia voi saada aikaiseksi monenlaisilla pedagogisilla konsteilla. Viime aikoina opettavassa ja oppivassa maailmassa on kehitetty toiminnalliseen ja ilmiöpohjaiseen oppimisen ideaan pohjautuvia pedagogisia ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vakavasti otettavan opettamisen tulee sisältää myös paljon muuta kuin frontaaliopetusta kynä- ja paperitehtävien kera.

Itse olen käyttänyt koto-koulutuksen kulttuuri- ja yhteiskuntaopetuksessa musiikkia, kädentöitä sekä pelien tekemistä ja pelaamista opettamisen rikastuttajana. Kun aikuisten kanssa käyttää mainitunlaisia toimintatapoja, voi myös toki ajaa helposti metsään. Jos musiikki, kädentyöt ja pelit eivät nivoudu järkevällä ja mielekkäällä tavalla opiskeltaviin aiheisiin, käsillä on varmasti ainakin pienimuotoinen katastrofi. Ensisijaista onkin, että kuvatunlainen opetustoiminta on taiten suunniteltu ja ilolla toteutettu.

Opiskelijoita saatu palaute on rohkaissut jatkamaan askartelua, hoilaamista, pianon käyttöä ja arpanoppien heittelyä. Täytyykin todeta, että kun Jean Sibeliuksen päivänä soittelin opiskelijoille Finlandiaa ja En etsi valtaa loistoa, ajattelin, että en todellakaan voi yhtyä Maija Vilkkumaan Mä haluun naimisiin -kappaleen seuraaviin toteamuksiin:

”Mä en halua olla töissä enää. Mä en ikinä riitä.
Mä raadan ja raadan, mutta kukaan ei nää, kukaan ei kiitä.”

Kirjoittanut Saara Linnatsalo