Tuulahdus Nova Scotiasta!

Elämä ilman juhlaa on kuin pitkä taival ilman majataloa, ja työ ilman lomaa on yksinkertaisesti vain liikaa. Tämän aasinsillan johdattamana haluan kertoa muutaman sanasen viime viikolla viettämistäni onnistuneista ja virkistävistä syyslomapäivistä.

Kerran jos toisenkin olemme viime vuosina ryysänneet perheemme voimin syyslomasella jollekin pikku omatoimireissulle, kuten Tukholmaan, Mont Blancille Chamonixiin tai tuttuun Tallinnaan. Mutta tänä vuonna päätimme toisin. Kohteenamme oli Nova Scotian Halifax! Ja täytyy todeta, että reissu oli onnistunut: ylimukavat lennot pehmeillä leveillä istuimilla, makeasti nukutut yöt, rentouttavia juoksulenkkejä vaahteranlehtien kahistessa jalkojen alla, palapelien kokoamista, pientä lukemista, shoppailua, jääkiekkoviihdettä ja tietysti herkuttelua.

Pikku koukku tässä vaan on se, että emme juurikaan rasittaneet lentokilometreillä luontoa ja jet lagikin jäi kokematta. Tämä johtuu siitä, että teimme matkan tällä kertaa mielikuvituksen avulla kotona ja sen lähiympäristössä: itsetehdyt lentoliput, lentokoneena kotisohva (lentoaika 8 minuuttia), kiertoajelut kaupungilla sinisen hetken aikaan, Ylen Kanadan luontodokkari, Halifax-videot YouTubesta…

Lisää maailman ihmeitä voi kokea Turun Akk:ssa YK-päivänä maanantaina 24.10., jolloin opiskelijamme ympäri maailmaa esittelevät synnyinmaitansa ja niiden kulttuuria.

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Roskisdyykkausta

Ympäristöoppi kuuluu myös kotoutumiskoulutuksen oppisisältöihin. Siksipä osallistuimme innolla Turun kaupungin järjestämälle kiertoajelulle, jonka kohteina olivat Topinojan jäteasema ja Kakolan jätevedenpuhdistamo.

Sanasta ’kaatopaikka’ tulee ehkä ensimmäisenä mieleen Fredin 60-luvun laulu ’Tääll istun mä tunkiolla ja synkkänä katselen,  seas roskien, kaiken loan ja lasipullojen…’. Lapsuusaikojeni kaatopaikkaromantiikka pullojenkeruineen ja rotanampumisineen näkyi kuitenkin kadonneen historian hämäriin. Varmaan muutama maahanmuuttajaopiskelijakin hieraisi silmiään nähdessään nykyaikaisen jäteaseman. ”Nähdä Napoli ja kuolla hajuun” on kuitenkin ihan Eurooppalaisellakin tasolla vielä melko tavanomainen fraasi.

Kotitalousjätteen perusteellinen ja perusteltu lajittelu tuli sangen konkreettisesti nähdyksi, ja kotipihan molokkirivistön merkitys tuli varmaan kaikille selväksi äidinkielestä ja kansallisuudesta riippumatta.

Metallit tänne, lasitavara tuonne, rikkinäinen keittiöjakkara tähän – kunpa suomen kielikin olisi yhtä systemaattista. Ainoa hämmentävä juttu oli ns. ”keittöroskisten” kohtalo. Niitä oli vajaassa viikossa kertynyt jättimäinen, suorastaan käsittämätön vuori. Se on kaikki polttokelpoista jätettä, jota ei polteta Turussa (laitos kun tuli purettua…), vaan se roudataan paitsi Vantaalle, myös mm. Tukholmaan(!). Kysyttäessä syytä tähän, vastaus oli, että se tulee halvaksi, kun sinne on muutenkin laivaliikennettä. Tuli mieleen Laihian isäntä, joka astui linja-autoon ja sanoi kuljettajalle, että ”ethän sä multa maksua ota, kun muutenkin olet Vaasaan menossa?”

Niin tai näin. Jos saunailta kavereitten kanssa venähtää ylipitkäksi, voit aina sanoa, että ”kävin viemässä roskapussin. Tukholmaan”.