Tuhat tarinaa - 1000. kasvot

Neljä vuotta sitten aloitimme ensimmäisten uravalmennettavien kanssa uuden ajan: ohjaavat koulutukset muuttuivat uravalmennuksiksi. Taustalla oli lainsäädännölliset uudistukset. Saimme opetella uudet termit: enää ei saanut puhua koulutuksesta, vaan valmennuksesta, opettajasta tuli uravalmentaja ja opiskelijasta valmennettava.

Uravalmennuksen ideana on ohjata, tukea ja opastaa työttömiä tai pian työttömäksi jäämässä olevia ihmisiä työn tai opiskelun pariin. Asiakkaat ohjataan valmennukseen suoraan TE-palveluista. Uravalmennuksiin ei siis haeta kuten koulutuksiin: kyse on palvelusta, johon tullaan te-palveluissa käydyn yhteisen neuvottelun jälkeen. Usein varsinkin uravalmennusten alkuaikoina aloitteen eli ehdotuksen uravalmennuksesta teki viranomainen. Nykyisin yhä useammin ihmiset itse ovat löytäneet uravalmennuksen ja kyselevät meiltä mahdollisuutta päästä ko. valmennukseen. Ohje on pähkinänkuoressa seuraava: Ota yhteyttä te-palveluihin ja kerro, miksi haluat uravalmennukseen. Pyydä päästä seuraavaksi alkavan uravalmennuksen ilmoittautumislistalle.

Mitä uravalmennukset ovat merkinneet meille Turun AKK:ssa? Niiden myötä monet ammattiopettajamme ovat kohdanneet seuraavaa ura-askeltaan suunnittelevia ihmisiä. Kukin opettajista on oman alansa asiantuntijana voinut kertoa oman ammattialansa realiteeteista, koskevat kysymykset sitten koulutuksia tai alan töitä. Valmennettavat ovat yhä useammin myös mukana ammattiopetusta seuraamassa tai heille on toteutettu omia työpajapäiviä. Tämän seurauksena uravalmennettavista on löytynyt paljon hyviä opiskelijoita ammatillisiin koulutuksiin ja onpa osa työllistynyt suoraan työelämäänkin.

Mitä uravalmennus on saanut yksilötasolla aikaan? Onko valmennettavien tilanne muuttunut merkittävästi valmennuksen jälkeen?
Jokaisen valmennettavan kanssa käymme valmennuksen alussa niin sanotun tavoitekeskustelun, jossa yhdessä mietimme hänen omaa tilannettaan ja siihen liittyviä tavoitteita. Keskimäärin noin kuuden uravalmennusviikon mittaisen matkan aikana tapahtuu paljon. Jokaisesta ryhmästä yleensä muutama saa hankittua työpaikan, toiset löytävät itselleen sopivan ammatillisen koulutuksen, muutamat lähtevät rohkeasti selvittämään omaa todellista työkykyään ja melkein poikkeuksetta kaikki ainakin aktivoituvat omassa työ- tai opiskelupaikan haussaan.

Kulkiessamme luokissa, käytävillä, työsaleissa ja erilaisilla työpaikoilla me uravalmentajat törmäämme usein tuttuihin kasvoihin. Nimet tuppaavat unohtua, mutta onneksi kasvot eivät niin helposti. Vaikeaa se silti on, sillä nyt - neljä vuotta ensimmäisen uravalmennun jälkeen - olemme saavuttaneet jälleen uuden rajapyykin: marraskuussa 2017 saimme valmennettavaksemme Turun AKK:n 1000. uravalmennettavan henkilön!

Kirjoittanut Janette Broberg

Ennustamisen sietämätön vaikeus

Kulunut sanonta toteaa, että ennustaminen – varsinkin tulevaisuuden – on vaikeaa. Kyseinen fakta käväisi monesti mielessä, kun 40 opiskelijaa aloitti muutama viikko sitten kotoutumiskoulutuksensa. Ikähaitari yhdeksästätoista viiteenkymmeneenkolmeen sen paremmin kuin äidinkielivalikoima arameasta vietnamiin ei paljon anna apua, kun pitää tehdä kaksi 20:n opiskelijan ryhmää. Kun vielä erilaiset aloitusviikon kartoitukset ja pikku testit antavat lähes poikkeuksetta vasta-alkajan tasoisia tuloksia, tulee väistämättä mieleen, että jospa vain heittäisi paperit ilmaan ja katsoisi, mitkä putoavat oikeinpäin. Ja niistä tehdään se ”nopeasti etenevä” porukka.

Yksi oivalliseksi osoittautunut vertailukriteeri on sijoittaa opiskelijat Suomeen tulon ajankohdan mukaiseen järjestykseen ja verrata sitä heidän tämänhetkiseen suomen kielen taitoonsa. Tulokset ovat joskus mielenkiintoisia ja ennustavat erittäin hyvällä korrelaatiolla tulevassa kotoutumiskoulutuksessa saavutettavaa kielitaitoa.

Jos henkilö, joka on ollut Suomessa viisi vuotta ja suorittanut korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon englanninkielisen opiskeluohjelman puitteissa, joutuu nyt alkeiskurssille, koska hän ei osaa käytännössä lainkaan suomea, pitää pohtia opiskelumotivaation riittävyyttä. Opiskelu (englanniksi), sosiaaliset suhteet (englanniksi), ja mahdollisesti vielä perhe-elämä (englanniksi) muodostavat muutamassa vuodessa niin laajan turvaverkon, että tässä maassa on mahdollista elää puhumatta sanaakaan suomea. Kunnes tulee aika mennä työhön… Mutta riittääkö haluja opiskella suomea, kun englanniksikin pärjää jokapäiväisessä elämässä?

Jonon toisessa päässä on opiskelija, joka on tullut Suomeen kaksi kuukautta sitten, mutta osaa jo kertoa itsestään suomeksi muutamilla lauseilla, tuntee numerot ja viikonpäivät ja on kirjoittanut vihkoonsa sanoja sekä ostanut sanakirjan. Vaikka hänen koulusivistyksensä saattaa rajoittua kesken jääneeseen peruskouluun kotimaassa, on ennuste kuitenkin paljon parempi kuin tietotekniikkainsinöörillä, joka tuntee tulevansa mainiosti toimeen englannilla.

Nähtäväksi jää, joutuuko ATK-inssi edelleenkin tyytymään hanttihommiin, joissa ei vaadita kielitaitoa ja pääseekö uunituore turkulainen ensi vuonna toivomalleen ammattikurssille näyttämään osaamistaan talonrakennuksessa tai metallitöissä. Kummankin kohdalla tulevaisuus joka tapauksessa toteuttaa itsensä.

Esa Laukkanen

Valtaa, vastuuta ja työniloa

Maija Vilkkumaan Satumaa-tangossa lauletaan:

”Mulla on valtaa, mä koulutan muita.”

Niinhän se on. Meillä opettajilla on ainakin pedagogista valtaa. Ja kuten me kaikki tiedämme, valta tuo mukanaan vastuuta. Meillä pedagogisen vallan käyttäjillä on vastuu siitä, että opiskelijat oppivat.

Oppimistuloksia voi saada aikaiseksi monenlaisilla pedagogisilla konsteilla. Viime aikoina opettavassa ja oppivassa maailmassa on kehitetty toiminnalliseen ja ilmiöpohjaiseen oppimisen ideaan pohjautuvia pedagogisia ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vakavasti otettavan opettamisen tulee sisältää myös paljon muuta kuin frontaaliopetusta kynä- ja paperitehtävien kera.

Itse olen käyttänyt koto-koulutuksen kulttuuri- ja yhteiskuntaopetuksessa musiikkia, kädentöitä sekä pelien tekemistä ja pelaamista opettamisen rikastuttajana. Kun aikuisten kanssa käyttää mainitunlaisia toimintatapoja, voi myös toki ajaa helposti metsään. Jos musiikki, kädentyöt ja pelit eivät nivoudu järkevällä ja mielekkäällä tavalla opiskeltaviin aiheisiin, käsillä on varmasti ainakin pienimuotoinen katastrofi. Ensisijaista onkin, että kuvatunlainen opetustoiminta on taiten suunniteltu ja ilolla toteutettu.

Opiskelijoita saatu palaute on rohkaissut jatkamaan askartelua, hoilaamista, pianon käyttöä ja arpanoppien heittelyä. Täytyykin todeta, että kun Jean Sibeliuksen päivänä soittelin opiskelijoille Finlandiaa ja En etsi valtaa loistoa, ajattelin, että en todellakaan voi yhtyä Maija Vilkkumaan Mä haluun naimisiin -kappaleen seuraaviin toteamuksiin:

”Mä en halua olla töissä enää. Mä en ikinä riitä.
Mä raadan ja raadan, mutta kukaan ei nää, kukaan ei kiitä.”

Kirjoittanut Saara Linnatsalo