Kansainvälinen viljelypalsta

Vuokrasin toukokuussa maahanmuuttajien lukutaito-ryhmien opiskelijoiden käyttöön viljelypalstan aivan Turun AKK:n Kärsämäen toimipaikan kupeesta. Ajattelin, että palstalla puuhastelu olisi mukavaa ja elämänmakuista Suomen luontoon ja puutarhanhoitoon perehtymistä.

Luokassa tutustuimme kevään aikana kuvien välityksellä palstaviljelyyn ja niihin kasveihin, joiden taimet ja siemenet myöhemmin oikeasti istutimme palstalle. Tutuksi kävivät monet viljelyyn liittyvät verbit sekä yrttien, kasvisten ja juuresten nimet, maut ja ominaisuudet. Ja mikä hienointa, verbit ja substantiivit yms. heräsivät eloon, kun upotimme kädet multaan kevään ja alkukesän raikkaina päivinä palstallamme.

Ramadanin alkaessa monen opiskelijan mielenkiinto palstaa kohtaan laski huomattavasti, mutta tuossa vaiheessa uhrasin itse hiukan enemmän aikaa ja vaivaa palstan elinvoimaisuuden eteen. Ja palatessani kesälomalta töihin sain ilokseni havaita, etteivät opiskelijat olleet kesän aikana unohtaneet palstaamme. Pikku taimista oli kasvanut isoja ja ne olivat tuottaneet jo muhkeita kesäkurpitsoja ja pieniä punaisia tomaatteja. Osan sadosta olemme jo ehtineet keräämäänkin, mutta vielä tulossa olevaa pääsadonkorjuuta aiomme juhlistaa syksyisillä sadonkorjuujuhlilla.

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Arki on tarinoita

Opinto-ohjaajana kuulen paljon tarinoita. Ihmiset kertovat, miten heistä tuli se, mitä he ovat tänään. Ohjauksessa mietimme, miten tarina voisi jatkua, mitä tulee vastaan huomenna, tulevina vuosina.

Elämä voi kuljettaa arvaamattomasti.  Joku on päätynyt jo nuorena työelämään, toiset eivät koskaan. On rakastuttu, erottu, muutettu paikkakuntaa tai maata, tehty lapsia, hoidettu omaisia, sairastuttu, saatu unelmatyö, jääty työttömäksi.

Kaikille elämä ei ole menestystarina. Haaveet eivät toteudu, lujakaan tahto ei vie sinne, minne haluaisi. Silti taaksepäin katsottuna eletty elämä, hyvä tai huono, on tarina. Ikävät asiat voivat muuttua vahvistaviksi kokemuksiksi, kun aikaa on kulunut.  Myös ankea arki on arvotavaraa, kun kerromme siitä muille.  – Arvaa, ottiko silloin päähän…  Siitäkin selvittiin. Tunne välittyy, pääset osaksi toisen kokemusta. Elettyä elämää, wau.

Ohjauksessa yksi keino ottaa etäisyyttä omaan arkeen on tulevaisuuden muistelu, pohdinta siitä, miltä tämä hetki näyttä vuoden tai vaikkapa viiden vuoden kuluttua.  Mitä minulle tapahtui, entä tunteilleni? Miten elämä eteni? Mitä tein? Keneltä sain tukea ja apua? Mitä pelkäsin tai mistä olin huolissani? Muistanko tämän arjen ikävänä vai osana elettyä elämää?

Viikonlopun, loman, koulutuksen, työpaikan tai eläkkeen toivossa pitää nauttia niistä pienistä asioista, jotka tekevät arjesta jälkikäteen tarinan. Rämäkkä nauru kahvihuoneessa, pukuhuoneessa käyty keskustelu työkaverin kanssa, opiskelijan hymy ja nyökkäys käytävällä, oven sulkeminen työpäivän jälkeen. Näistä se syntyy.

Elämä voi nyt tuntua ankealta, mutta jo huomenna se on tarina. Eletään siinä.

Kirjoittanut Pirkko Kuhmonen