Verkkosivuja luokassa tai kotisohvalla

Työni mielenkiintoisimpia osa-alueita ovat etäkoulutuksen toteutus ja sen kehittäminen. Digitaalisen median koulutuksessa kehitetään koko ajan etäkoulutuksen työkaluja ja käytäntöjä. Päämääränä on, että opiskelija saa saman hyödyn riippumatta koulutusmuodosta. Hän voi tulla paikalle, seurata tunteja kotoa tai työpaikaltaan samanaikaisesti tai katsoa tuntitallenteet myöhemmin.

Runsaan vuoden kestävään koulutukseen on voinut osallistua paikkakunnasta riippumatta noin kolmen vuoden ajan. Itselleni tämä on ollut jatkuva, mielenkiintoinen uuden oppimisen aihe. Emme pyri ammattimaisiin videoihin, vaan siihen, että kaikki opiskelijat voivat käytännön tasolla nähdä, mitä sisältöjä koulutuksessa käsitellään.

Tallenteet ovat suurimmaksi osaksi ruudunkaappausvideoita. Vuosien mittaan olen oppinut tekemään niistä koko ajan lyhyempiä. Tällöin linkit on helppo nimetä yksityiskohtaisesti aiheittain. Tämä helpottaa määrätyn videon löytymistä kuukausien päästä, kun sama aihe tulee asiakastöissä esille.

Kunkin tunnin osallistujat vaihtelevat paljon. On haastavaa saada ryhmä toimimaan yhteistyössä. Tässä on hyvänä apuna suljettu Facebook-ryhmä. Siellä ilmoitusasioiden lisäksi ryhmäläiset kertovat esille tulevista ongelmista esim. verkkosivun rakennuksessa. Usein moni törmää samaan ongelmaan, jolloin niitä on luontevaa ratkoa yhdessä. Se on myös toimiva paikka jakaa löytämiään materiaalilinkkejä ja alaan liittyviä vinkkejä. Jotkut ryhmät ovat alusta asti hyvin aktiivisia yhteistoiminnassa, toisia pitää rohkaista enemmän.

Tänä keväänä olen aiempaa enemmän kouluttanut ryhmiä, joissa ei käytetä tallennusta ja etälähetystä. Se on saanut minut huomaamaan, kuinka tottunut olen valitsemaan sanani sillä ajatuksella, että kaikki tallentuu videolle.

Kirjoittanut Tuula Kyrölä

Elämysten tarpeellisuus

Ensinnäkin anteeksi, että blogin kirjoittamisessa on ollut taukoa. On ollut allekirjoittaneen vuoro, mutta suoraan sanoen en ole ehtinyt. Muutimme kollegoiden kanssa uuteen tilaan reilut viikko sitten, mutta edelleen osa tavaroista, papereista ja mapeista etsii paikkaansa uudessa huoneessamme.

Muutos oli kuitenkin hyvästä. Uudessa huoneessamme on runsaasti ikkunoita, joista viime päivinä paistanut auringonvalo on päässyt loistamaan sisään kaikessa kauneudessaan. Luovassa työssä tällaisilla, sinänsä arkipäiväisillä asioilla, on suuri merkitys.

Vietimme maanantaina eli karkauspäivänä sunnuntaina virallisesti ollutta Kalevalan päivää. Tapahtumien keskiössä olivat maahanmuuttajaopiskelijamme, joille halusimme kertoa kulttuuristamme ja kansalliseepoksestamme hieman toisenlaisin keinoin. Aamusta tarjoiltiin lämpimiä karjalanpiirakoita munavoin kera, myöhemmin Turun kansantanssin ystävät esiintyi kahdesti ja yksi blogikirjoittajistamme Esa Laukkanen esiintyi Väinämöisenä kanteletta soittaen ja lauluja laulellen. Myös suuri osa henkilökunnastamme oli pukeutunut kansallispukuihin.

Päivä oli menestys. Opin itsekin paljon juuri kansallispuvuista, niiden alueellisuudesta, napeista, pitseistä, kankaista ja koristeita. Oman esiintymisensä lisäksi tanhuajat - joista osa muuten on harrastanut tanhua jopa 40 vuotta - halusivat opettaa tanhukuvioita myös opiskelijoille. Iloiset ilmeet ja nauru kertoivat, että kaikki nauttivat suunnattomasti. Opiskelijat myös ymmärsivät, että tanhu on meille paitsi liikuntaa ja osa kulttuuriamme, myös tapa ilmaista itseämme hieman kevyemmällä tavalla.

Itse olin taas, kuten usein tällaisissa tilaisuuksissa, lievästi liikuttunut kaikesta tästä. Olin ylpeä opettajistamme, että he haluavat ja jaksavat järjestää tällaisia tempauksia ja osallistaa myös opiskelijat. Ei opettamisen tarvitse aina olla ryppyotsaista ja luokkaan sidottua, kaavamaista toimintaa. Tällaisella tavalla saa tietoja ja taitoja varmasti helpommin läpi, tarjoamalla siihen kylkeen pienen elämyksen. Yhteisen asian, jota voi muistella ja johon voi palata.

Juhlan yhteydessä otimme myös käyttöön Periscope-livestriimauspalvelun. Uusi kanava tuo jälleen haasteita markkinointiimme, mutta suunnittelu sen käytöstä on jo täydessä käynnissä. Muutamassa koulutustilaisuudessa istuneena olen ymmärtänyt, että ko. palvelussa on tilaa hyvälle ja asialliselle sisällölle. Toivottavasti harjoittelu tekee tässäkin välineessä mestarin.

Kirjoittanut Taru Lehtonen

Valtaa, vastuuta ja työniloa

Maija Vilkkumaan Satumaa-tangossa lauletaan:

”Mulla on valtaa, mä koulutan muita.”

Niinhän se on. Meillä opettajilla on ainakin pedagogista valtaa. Ja kuten me kaikki tiedämme, valta tuo mukanaan vastuuta. Meillä pedagogisen vallan käyttäjillä on vastuu siitä, että opiskelijat oppivat.

Oppimistuloksia voi saada aikaiseksi monenlaisilla pedagogisilla konsteilla. Viime aikoina opettavassa ja oppivassa maailmassa on kehitetty toiminnalliseen ja ilmiöpohjaiseen oppimisen ideaan pohjautuvia pedagogisia ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vakavasti otettavan opettamisen tulee sisältää myös paljon muuta kuin frontaaliopetusta kynä- ja paperitehtävien kera.

Itse olen käyttänyt koto-koulutuksen kulttuuri- ja yhteiskuntaopetuksessa musiikkia, kädentöitä sekä pelien tekemistä ja pelaamista opettamisen rikastuttajana. Kun aikuisten kanssa käyttää mainitunlaisia toimintatapoja, voi myös toki ajaa helposti metsään. Jos musiikki, kädentyöt ja pelit eivät nivoudu järkevällä ja mielekkäällä tavalla opiskeltaviin aiheisiin, käsillä on varmasti ainakin pienimuotoinen katastrofi. Ensisijaista onkin, että kuvatunlainen opetustoiminta on taiten suunniteltu ja ilolla toteutettu.

Opiskelijoita saatu palaute on rohkaissut jatkamaan askartelua, hoilaamista, pianon käyttöä ja arpanoppien heittelyä. Täytyykin todeta, että kun Jean Sibeliuksen päivänä soittelin opiskelijoille Finlandiaa ja En etsi valtaa loistoa, ajattelin, että en todellakaan voi yhtyä Maija Vilkkumaan Mä haluun naimisiin -kappaleen seuraaviin toteamuksiin:

”Mä en halua olla töissä enää. Mä en ikinä riitä.
Mä raadan ja raadan, mutta kukaan ei nää, kukaan ei kiitä.”

Kirjoittanut Saara Linnatsalo

Aikuisopiskelijana some-maailmassa

Sosiaalinen media - kaiken pahan alku ja juuri? Ajankohtaisuudessaan aihe hakee vertaistaan. Hienoja lauseita, suuria tavoitteita, viestintää, ihmissuhteita… Kaikki tuo kuuluu someen ja voikin kysyä, tarvitseeko ihminen enää muuta kuin somen? Kauppaostokset hoituvat verkossa, paketti tulee Smartpost-automaattiin, tykkäyksiä satelee päivityksille ja uusille hienoille sovelluksille. Jopa ulkona käymisen saattaa unohtaa pitkäksi aikaa, jos niin haluaa. Huolet pois ja lisää aikaa elämään, kun ei tarvitse tukkaa kammata eikä vaatteita silitellä.

Miten tämä kaikki liittyy aikuisopiskelijoihin? Vielä 1970-luvulla syntyneissä saattaa olla ihmisiä, jotka yrittävät enemmän ja vähemmän aktiivisesti pysyä kaukana somesta ja muusta hypetyksestä, mikä liittyy tietoverkkoihin ja tietokoneisiin. Yläasteen tietotekniikkatunnit kertoivat karua kertomaa Commodore 64:sten vallatessa luokat, jossa opettaja opiskeli laitteita yhdessä oppilaittensa kanssa. Luokassa kaikuivat vain opettajan karjaisut "Mikä maksaa? Mikä maksaa!!" kun vekotin ei toiminut toivotulla tavalla. Onhan niin, että mikään ei toimi, jos ei osaa käyttää.

Kuvatun kaltaisista tietotekniikan tunneistani on jo liki 30 vuotta, mutta tuntien ahdistavuus on jättänyt jälkensä ainakin minuun. Enkä ole ainoa. Tunneista jäi syvät muistijäljet kaikkiin aisteihin. Tietokoneluokan hajut, vääntyvät "lerput", helmeilevät tuskanhikipisarat opettajan kasvoilla. Ykkösten ja nollien esiinmarssi: ne täyttivät tietokoneruudut ja vilistivät silmissä. Mikä sitten on muuttunut? Näenkö edelleenkin vain numeroita ja onko oma käsitys vuosikymmenien takaisesta "tumpuloinnista" tietokoneitten parissa voitettavissa?

Onneksi on paikkoja, joissa aikuisopiskelija voi tuntea oppimisen riemua ja onnistumista. Turun Aikuiskoulutuskeskus järjestää Someguru-koulutusta, jossa pääkouluttaja Tommi Ranta on luonut hienon ja lämpimän oppimisympäristön. Twitter, Facebook, LinkedIn, Instagram, Snapchat - vain muutamia sovelluksia mainitakseni - ovat avanneet aivan uuden maailman. On mahtavaa huomata, miten vanhat käsitykset tietokoneista ja erilaisista ohjelmista murtuvat rytinällä!

Jo nyt osa suurista työkaluista, ohjelmista ja niiden mahdollistamista sisällöistä ovat meidän kaikkien ulottuvilla. Jopa piintyneimmät käsitykset omista harmaista aivosoluista saavat kyytiä. Lähes kaikki, mitä voi somesta ja tietokoneista ajatella ovat saaneet aivan uuden ulottuvuuden. Yksi hauska ajatus on, että some on hyvä renki, mutta myös hyvä isäntä. Seuraava haaste on, miten saada muu elämä sovitettua tähän virtuaalimaailmaan. Aikakäsitys voi helposti hämärtyä internetissä surffatessa ja somettaessa. Onhan kuitenkin niin, että kaipaamme edelleen kasvotusten tapahtuvaa läsnäoloa ja kosketusta?


Kirjoittanut Liisa Kouvonen, someguru opiskelija Turun AKK:ssa

"Olen puheviestinnän kouluttaja ja klassinen laulaja. Uteliaana ja kokeilevana luonteena haluan laajentaa ammattitaitoani sosiaalisen median puolelle. Olen vaikuttunut Someguru-koulutuksen tuomista uusista mahdollisuuksista niin viestinnän kuin musiikin saralla."

Uusia työkaluja ja sovelluksia

Joku saattaa vielä muistaa vanhan Spede-leffan ”Noin 7 veljestä”, jossa keksijä Leonardo (Leo Jokela) keksi ”tynamenttia”. Ja räjäytteli sitä esitellessään ilmaan kaikenlaista. Leonardo totesi keksinnöstään, että ”sitä ei voi käyttää mihinkään, kun se ei pysy astiassa”, johon Spede totesi, että ”keksi sinä sitä lisää, niin minä keksin sille käyttöä”.

Tämän päivän Leonardot keksivät uusia nettisovelluksia opetuskäyttöön niin ahkerasti, että itsensä tuntee kieltämättä ihan Spedeksi, kun yrittää niille keksiä sopivaa käyttöä aikuisten opettamisessa. Onneksi vanhaa viisautta siitä, että kaikkea ilmaista viinaa ei pidä yrittää juoda, voi soveltaa tässäkin tapauksessa. On myös hyvä muistuttaa itseään aika ajoin siitäkin tosiasiasta, että oppimista voi tapahtua myös luokkahuoneessa. Ei kaiken tarvitse olla verkossa ja somepilvessä.

Mutta ihan asiallisesti ottaen, paljon voi tehdä myös luokan ulkopuolella. Melkein kaikilla opiskelijoilla on jonkinlainen älykännykkä, ja melkein kaikilla on myös esimerkiksi Facebook-tili. Moni pieni mobiilisovellus käy mainiosti opetuksen avuksi, kun niiden käyttö ei vaadi kummoisiakaan laitteita, ja opiskelijat pääsevät kirjautumaan useimpiin omilla Facebook-tunnuksillaan. Erikseen rekisteröityminen ohjelman vaatimilla omilla käyttäjätunnuksilla ja taas uusilla salasanoilla on alusta lähtien tuhoon tuomittua. Välineen tulee olla aina heti käytössä. Yhtä helposti kuin jos ottaisi kynän taskustaan.

Pieniä kirjoitustehtäviä ja tiedonhankintaprojekteja voi mainiosti ohjata vaikkapa Padletin kautta. Padletilla opiskelijat voivat tehdä myös yhteisiä harjoituksia ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä epäonnistumisen tuomaa kasvojen menetystä. Kaikki näkevät kaikkien tekstit, mutta kenenkään ei tarvitse mennä taululle esittelemään omaa näkemystään oikeasta vastauksesta. Eikä kaikkien tarvitse olla samaan aikaan samassa paikassa. Annetaan vaikkapa yksi iltapäivä käyttöön, ja katsotaan sitten aikaansaannoksia. Joku sanoo tähän, että aina siellä joku lintsaa, eikä teekään mitään. Totta. Mutta niin tapahtuu kaikissa kotitehtävissä. Tekemättömiä tehtäviä tulee vastaan ihan kynä-ja-vihko-yhdistelmälläkin.

Itse Facebookillakin on hyvä viestiä oppilaitten suuntaan vaikkapa äkillisistä poikkeamista lukujärjestyksessä. Sähköposti on harvemmalla auki jatkuvasti, mutta valitettavan usein kuulee luokassakin, kun jonkun puhelin tai tabletti kilahtaa Faceen tai Whatsappiin tulleen viestin vuoksi. Miksi siis emme kommunikoisi opiskelijoitten suuntaan niillä välineillä ja viestimillä, joita opiskelijat seuraavat – jos ei aktiivisesti niin ainakin koko ajan.

Kirjoittanut Esa Laukkanen