Blogin kirjoittajat

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Osaamisen kehittämistä ja yritysyhteistyötä

Olen Kirsi Haltia, Turun Aikuiskoulutuskeskuksen yritysmyynnin koordinoija ja käyntikortin mukaan asiakkuuspäällikkö. Eksyin aikuiskoulutuksen pariin vuonna 2002, jolloin vaihdoin IT-alan myyntitehtävistä projektihommiin. Neljä vuotta hurahti Portti-työelämän kohtaamispaikka -hankkeen parissa. Ura aikkarissa jatkui yritysmyynnin parissa ja yhden vuoden toimin välissä Yrityspalvelukeskus Potkurin koulutusneuvojana.

Vuonna 2009 Paimion AKK fuusioitiin Turun Aikuiskoulutuskeskukseen, ja pääsin kehittämään yritysyhteistyötä isompaan taloon. Olen paljon liikkeellä, toimin linkkinä eri koulutusalojen välillä ja kerron koko talon palveluista eri yhteyksissä. Välillä sitä itsekin ihmettelee, miten pitkään olen kantanut saman työnantajan logoa, mutta työtehtävien ja –päivien vaihtelevuus on pitänyt mielenkiintoa yllä.

Tänä päivänä työnkuvaani kuuluu paljon asiakaskäyntejä eri alojen yrityksissä, koulutusten tuotteistamista yritysten tarpeisiin, tapahtumien järjestämistä, sidosryhmäyhteistyötä ja myyntitoimintojen viemistä eteenpäin omassa organisaatiossamme.

Hauskat työkaverit, jatkuva oman osaamisen kehittäminen, muutokset ja uudet asiakkuudet ovat tämän työn suola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti