Kuva: Taru Lehtonen |
Osallistuin parisen viikkoa sitten kollegani kanssa matkailukoulutuksen verkostopäiville Porvoossa. Teemana oli matkailun muutos ja päivien otsikkona oli "Matkaa muutoksen mukana". Päivät pitivät sisällään mielenkiintoisia luentoja muutoksesta ja muutama huomio alan tulevaisuudesta jäikin erityisesti mieleeni. Apollomatkojen toimitusjohtaja Eva Torra puhui matkailualan muutoksista, muuttuvista työtehtävistä ja asenteen merkityksestä alan työtehtävissä. Työtehtävät alalla muuttuvat ja moniosaajia tullaan tarvitsemaan yhä enemmän. Työn luonne kohtaa myös muutoksen: onko niin, että teknologian kehittymisen ja digitalisaation myötä tulevaisuudessa digiosaaja on matkailualan halutuin työntekijä? Toimeentulo koostuu enenevässä määrin pienistä paloista, projekteista ja toimeksiannoista? Kohdeopas onkin tulevaisuudessa destination manager, elämyksien mahdollistaja? Asennetta peräänkuulutettiin. Kaiken muun voi oppia.
Verkostopäivät ovat mielenkiintoisten luentojen lisäksi oiva tapa pitää yhteyttä kollegoihin ympäri Suomen ja oppia uutta: hyviä käytänteitä, yhteisiä kokemuksia ja kurkistuksia tulevaan. Vaikka opettajan työ pääasiassa onkin opettamista, samalla oppii itsekin. Siinäpä työn suola. Ja sokeri.
Kirjoittanut Niina Aitamurto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti