Blogin kirjoittajat

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Yhdessä työelämän ja yritysten kanssa

Tutkinnon suorittaminen ja ammattitaidon hankkiminen on yhteistyötä yli rajojen 

Näyttötutkintojärjestelmä perustuu jatkuvaan yhteistyöhön Turun AKK:n ja työelämän sekä yritysten kanssa. Tutkinnon suorittaminen ilman työelämää on täysin mahdotonta. Tarvittavan ammattitaidon hankkiminen ja tutkinnon suorittaminen tapahtuu aina yhteistyössä työelämän ja yritysten kanssa.
Koulutamme jatkuvasti työelämän arvioijia. Perehdytämme myös työpaikan ohjaajia ohjaamaan työssäoppimista kohti yhdessä asetettuja tavoitteita. Teemme päivittäin yhteistyötä alueemme yritysten kanssa. Olemme tottuneita yhteistyökumppaneita niin yksityisen, julkisen kuin kolmannenkin sektorin toimijoiden kanssa.

On hyvinkin tavallista kuulla yrityksen mielipiteenä, että mekin opimme paljon tämän työssäoppimisen aikana! Tietoa ja osaamista siirtyy aina molempiin suuntiin. Yhteistyö on aina tavoitteellista ja se hyödyntää kaikkia osapuolia. Päämääränämme ovat pitkäkestoiset yhteistyön suhteet, jotka palkitsevat osapuolet käytännöllisyydellä ja hyvällä lopputuloksella.

Yhteistyössä on voimaa, ilman sitä emme voi onnistua. Haluamme rohkaista opettajiamme sekä yhteistyöyrityksiämme kokeilemaan uusia toimintamalleja. Parhaimmillaan yhteistyö tuottaa sekä osaajia työelämään että uusia toimintamalleja.

Viime päivinä olemme kehitelleet uusia mahdollisuuksia työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja tutkintojen suorittamisen tukemiseksi. Mobiililaitteiden ja tarkoitukseen räätälöityjen palauteympäristöjen kehittäminen tuo mukanaan aivan uusia yhteistyön malleja ohjaamisen, tutkinnon arvioinnin ja yhteydenpidon toteuttamiseen.

Kirjoittanut Osku Laukkanen, pedagoginen koulutuspäällikkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti