Roskisdyykkausta

Ympäristöoppi kuuluu myös kotoutumiskoulutuksen oppisisältöihin. Siksipä osallistuimme innolla Turun kaupungin järjestämälle kiertoajelulle, jonka kohteina olivat Topinojan jäteasema ja Kakolan jätevedenpuhdistamo.

Sanasta ’kaatopaikka’ tulee ehkä ensimmäisenä mieleen Fredin 60-luvun laulu ’Tääll istun mä tunkiolla ja synkkänä katselen,  seas roskien, kaiken loan ja lasipullojen…’. Lapsuusaikojeni kaatopaikkaromantiikka pullojenkeruineen ja rotanampumisineen näkyi kuitenkin kadonneen historian hämäriin. Varmaan muutama maahanmuuttajaopiskelijakin hieraisi silmiään nähdessään nykyaikaisen jäteaseman. ”Nähdä Napoli ja kuolla hajuun” on kuitenkin ihan Eurooppalaisellakin tasolla vielä melko tavanomainen fraasi.

Kotitalousjätteen perusteellinen ja perusteltu lajittelu tuli sangen konkreettisesti nähdyksi, ja kotipihan molokkirivistön merkitys tuli varmaan kaikille selväksi äidinkielestä ja kansallisuudesta riippumatta.

Metallit tänne, lasitavara tuonne, rikkinäinen keittiöjakkara tähän – kunpa suomen kielikin olisi yhtä systemaattista. Ainoa hämmentävä juttu oli ns. ”keittöroskisten” kohtalo. Niitä oli vajaassa viikossa kertynyt jättimäinen, suorastaan käsittämätön vuori. Se on kaikki polttokelpoista jätettä, jota ei polteta Turussa (laitos kun tuli purettua…), vaan se roudataan paitsi Vantaalle, myös mm. Tukholmaan(!). Kysyttäessä syytä tähän, vastaus oli, että se tulee halvaksi, kun sinne on muutenkin laivaliikennettä. Tuli mieleen Laihian isäntä, joka astui linja-autoon ja sanoi kuljettajalle, että ”ethän sä multa maksua ota, kun muutenkin olet Vaasaan menossa?”

Niin tai näin. Jos saunailta kavereitten kanssa venähtää ylipitkäksi, voit aina sanoa, että ”kävin viemässä roskapussin. Tukholmaan”.