Blogin kirjoittajat

torstai 27. huhtikuuta 2017

Samaan aikaan samassa paikassa

Kotouttamiskoulutuksessa maahanmuuttajat saavat muista kurssilaisista itselleen vertaisryhmän, jossa yhdessä opiskellaan suomea ja perehdytään suomalaiseen yhteiskuntaan. Yhteistä uuteen maahan muuttaneille on usein eriasteinen ulkopuolisuuden kokemus. On yksinkertaisesti vaikea hoitaa omia arkisia asioita, kun ei osaa kieltä tai kun toimintakulttuuri ja –tavat ovat vieraita. Kaikkien maahanmuuttajien tavoitteena on tehdä omasta arjestaan uudessa asuinympäristössä mahdollisimman sujuvaa. Usein se tärkein toive on saada mahdollisimman nopeasti työpaikka ja päästä siten osaksi normaalia yhteiskuntaa.

Uravalmennusryhmässä, jossa työtön voi tehostaa omaa työnhakuaan tai tehdä uusia urasuunnitelmia esim. uuden ammatin hankkimiseksi, pääsee myös osaksi ryhmää. Palautteiden perusteella tällaisten ryhmien parasta antia on juuri se, että pääsee jakamaan toisten kanssa kokemuksia ja ajatuksia työelämästä ja työnhausta. Ryhmissä on aina hyvin sekalainen joukko ihmisiä erilaisilla taustoilla ja vuosien mittaan valmennukseen on osallistunut yhä enemmän maahanmuuttajia. Osalle heistä tämä saattaa olla ensimmäinen kerta kun he pääsevät kohtaamaan tasavertaisesti muita työnhakijoita ja saavat aitoja kontakteja valtaväestöön.

Myös ammattia opiskelevat haluavat jakaa asioita toisten samaa alaa opiskelevien kanssa. Kukaan muu ei voi tarjota niitä neuvoja ja vinkkejä niin hyvin kuin toinen, joka etsii vastauksia samoihin ongelmiin. Ammattiopinnot voi suorittaa nykyään monella eri tavalla, joten toisinaan on vaikeaa löytää luonnollinen tapa saada vertaistukea omiin opintoihin. Siihen apua saa meiltä opettajilta. Mekin yritämme omalla tavallamme keksiä keinoja siihen, miten mahdollistamme luontevasti vuoropuhelun opiskelijoiden välille.

Erilaisia kohtaamistapoja on nykyään monia. Yhä enemmän on tarjolla erilaisia virtuaalimaailman luokkahuoneita ja keskusteluareenoja, mutta varmimmin aito kohtaaminen tapahtuu edelleen perinteisellä tavalla, olemalla samassa paikassa samaan aikaan toisten kanssa. Tällaiset vanhanaikaiset face-to-face -kohtaamiset ovat kovaa vauhtia harvenemassa. Oma neuvoni onki, että kun sellaiseen tarjotaan mahdollisuus, älä missaa sitä!

Kirjoittanut Janette Broberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti