Ennustin ja parempaa on luvassa

Viime syyskuisessa blogitekstissä pohdiskelin juuri alkaneen kurssin tulevaisuudennäkymiä kielen oppimisen suhteen. Miten on ennustettavissa opiskelijan mahdollinen edistyminen suomen kielen opinnoissa, kun häntä ei lainkaan tunne ja kaikki diagnostiset testit näyttävät käytännössä nollatasoa?

Silloin ennustin, että vuosikausia maassa ollut, mutta englanninkielisen amk-tutkinnon suorittanut vasta-alkaja ei juurikaan etene opinnoissaan. Ei siksi, että häneltä puuttuu opiskelutaitoja, vaan siksi, että hän on jo luonut omat englanninkieliset verkostonsa. Ei siis ole ”pakko oppia”, kun englannillakin pärjää. Sangen lyhytnäköistä logiikkaa, jonka kestämättömyys tulee työelämässä vastaan.

Ennustus meni puoliksi oikein. Puoliksi väärin sikäli, että yliopistosta valmistunut biologi ymmärsi myös suomen kielen tärkeyden ja sovelsi omaa opiskelutaitoaan myös kotoutumiskurssilla. Tulos oli sangen hyvä.

Ennustin myös, että vastatullut, mutta innokas ja utelias maahanmuuttaja pystyy nollatason aloituksesta huolimatta oppimaan sangen hyvän alkeiskielitaidon vajaassa vuodessa. Ei sekään kaikkien kohdalla toteutunut, mutta erityisesti yksi opiskelija loisti ylitse muiden. Alkuvaiheet menivät kokonaan samankieliseen vierustoveriin tukeutuen, mutta kurssin edetessä osat vaihtuivat ja alussa paremmin suomea osannut vierustoveri alkoikin saada entiseltä vasta-alkajalta tukea ja vastauksia kysymyksiinsä. Kyseisen opiskelijan kohdalle erityisen ratkaisevaa oli, että hän ei puhu sanaakaan englantia – ja minä en puhu hänen äidinkieltään.

Motivaatio kasvaa eksponentiaalisesti, kun ainoa keino tulla ymmärretyksi on puhua suomea. Vaikka kuinka vähän ja vaikka kuinka väärin, mutta jostakin se täytyy aloittaa.

Kirjoittanut Esa Laukkanen