Olethan jo huomannut somessa nimikilpailumme, jonka lanseerasimme parisen viikkoa sitten? Heinäkuun loppuun asti keräämme yleisöltä mielipiteitä sekä nykyisen nimemme säilyttämisen että uuden nimen puolesta. Sana on vapaa!
Itse olen kahden vaiheilla. Nykyinen nimemme toki kertoo, mistä toiminnassamme on kysymys, mutta se on onnettoman pitkä. Lyhenteemme Turun AKK:n vuoksi meidät asiakkaiden mukaan sekoitetaan milloin Turun kauppakorkeaan, Turun KTK:hon tai Turku AMK:hon. Parasta olisi naseva ja lyhyt nimi, jossa on idea, kenties vaikka tarinakin, mutta josta jokainen potentiaalinen asiakkaamme ymmärtäisi toimialamme.
Suomessa yritysten nimillä - ja varsinkin niiden vaihtamisesta - on paljon tarinoita. Jossain vaiheessa jylläsi buumi, jolloin yritysten oli lähes pakko ottaa käyttöönsä sanoja vaikkapa latinankielestä. Tähän hurahtivat lähes kaikki. Surkuhupaisin – ja myös kallein – lienee Postin muutos Itellaksi ja jälleen takaisin. Aina muutosta ei kannata tehdä vain siksi, että muutkin tekevät tai koska joku on kyllästynyt nimeen. Tosin Postin nykyisten toimien laajetessa ruohonleikkuuseen ja ruokapalveluihin lienee kohta taas edessä uusi kierros…?
Tällä haavaa tuntuu olevan muotia paluu juurille. Niinhän teki mm. Hankkija, joka käväisi kokeilemassa Multasormea ja Agrimarketia ilmeisen huonolla menestyksellä. Finlaysonin nykyinen toimitusjohtaja Jukka Kurttila kertoo, että häntä varoiteltiin historia-kortin käyttämisestä markkinoinnissa – vaikka hänen mielestään se Finlaysonissa juuri on hienoa! Kurttila on vanha mainosmies, joka onkin viisaasti todennut: ”Ei nimi miestä pahenna. Riittää, että on rohkeutta käyttää sitä.”
Meilläkin on takana 40 vuotta historiaa. Pitäisi kenties penkoa, löytyisikö sieltä joku kiva tarina inspiraatiota antamaan. Niin tai näin, löysin blogiaineistoa kerätessäni hauskan artikkelin yrityksen nimeämisestä.
Sen luettuasi voitkin antaa oman panoksesi nimikilpailuumme. Se kannattaa tehdä jo ihan vain palkinnon takia vai miltä kuulostaa Villa Marjaniemen rantasauna käyttöön 10 henkilölle?
Kirjoittanut Taru Lehtonen.
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Kansainvälinen naistenpäivä
Blogikirjoitusvuoroni osuu sopivasti mainioon päivään, kansainväliseen naistenpäivään, joten käsittelenkin päivän aihetta hieman tarkemmin.
Kansainvälinen naistenpäivä on kansainvälinen vuosipäivä, jota on vietetty 8. maaliskuuta 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Vuonna 1975 YK vahvisti päivän vieton, ja päivä sai nimekseen ”Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä”.
Kansainvälinen naistenpäivä on virallinen juhlapäivä useissa maissa. Perinteen mukaan miehet kunnioittavat vaimojaan, äitejään, tyttöystäviään, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kukilla tai muilla pienillä lahjoilla. Joissakin maissa päivällä on yhtä vankka asema kuin äitienpäivällä. Joissakin maissa kansainvälinen naistenpäivä oli kansallinen vapaapäivä.
Myös Suomessa naistenpäivän tarkoitus on juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia ja nostaa esiin asianyhteyksiä, joissa edistystä edelleen tarvitaan.
Suomessa alansa uranuurtajia ovat olleet mm. 1800-luvulla ensimmäinen naispuolinen ylioppilas Maria Tschetschulin, maisteri Emma Åström sekä lääketieteen ja kirurgian tohtori Karolina Eskelin. Minna Canth oli merkittävä mielipidevaikuttaja ja eurooppalaisten aatteiden välittäjä. Canth edisti naisten asemaa muun muassa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Hän toimi kirjailijana ja mm. ensimmäisenä itsenäisenä suomenkielisenä naistoimittajana.
1900-luvulle tultaessa naisia nähtiin agronomeina, lääkäreinä, insinööreinä ja juristeina. Vuonna 1988 vihittiin ensimmäiset naispapit ja piispaksi valittiin Irja Eskola vuonna 2010.
Yhteiskunnan vaikuttajina tulivat tutuiksi niin ensimmäinen naisministerimme Miina Sillanpää kuin ensimmäinen naispresidenttimme Tarja Halonen.
Nämä naiset ovat omalla esimerkillään, rohkeudellaan ja periksi antamattomuudellaan avanneet väyliä seuraaville sukupolville.
Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa opiskelee tällä hetkellä päivittäin 2152 opiskelijaa. Artukaisten toimipaikassa opiskelee 1085 opiskelijaa ja Kärsämäen toimipaikassa 1067 opiskelijaa. Artukaisissa naisopiskelijoita on 15 %, kun vastaava luku Kärsämäessä on 73 %. Mies-/naisvaltaisuus näkyy siis selkeästi toimipaikkojen välillä. Kokonaisuudessaan naisopiskelijoita on 44 % ja miesopiskelijoita 56 %.
Ottakaamme siis esimerkkiä uranuurtajanaisista ja valloittakaamme uusia polkuja rohkeasti niin opiskelu-kuin työelämässä! Näillä sanoilla toivotan oikein mainiota naistenpäivää kaikille!
Terhi Rummukainen

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017
Pit stop!
Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus alkaa olla viittä vaille valmis. Eduskunta käsittelee pian hallituksen esitystä ammatillisen koulutuksen reformista. Jos hallituspuolueiden rivit pysyvät kohdillaan, reformi etenee vauhdilla, ja 2018 meillä on jo käytössä uusi ammatillisen koulutuksen laki sekä rahoitus- ja ohjausjärjestelmät.
Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat varautuneet muutokseen kukin omalla tavallaan. Meillä on käytetty useita pit stoppeja matkan varrella. Vain siten pystymme kohdistamaan toimemme olennaiseen ja valmistautumaan tulevaan laadukkaasti.
Lyhyt pysähdys, kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat avain menestymiselle. Yhdessä tekemisen ja suunnittelemisen kulttuurin kasvattaminen vaatii aikaa. Minä-ajattelusta me-ajatteluun ei aina ole niin lyhyt matka kuin voisi kuvitella.
Organisaation, strategian ja pedagogiikan justeeraaminen kohti reformia on täydessä vauhdissa. Pienet yksityiskohdat ja suuret linjat ratkaisevat uudessa toimintaympäristössä onnistumisen. Haluamme saada tähän muutokseen kaikki mukaan.
Työyhteisömme koostuu raudanlujista ammattilaisista: meillä on osaavat opettajat, taitavat koulutusassistentit, tarkka taloushallinto ja yhdessä eteenpäin joukkojaan luotsaavat esimiehet. Avainasemassa tulevaisuudessakin on asiakas ja hänen tarpeensa. Meidän on viritettävä koulutusmoottorimme tätä varten.
Prosessien hiominen ei ole vain lähtökiihdytys tai loppusuora - se vaatii kaikki kierrokset ja täyden ajan. Sillä matkalla tarvitsemme pit stoppeja. Meidän on maltettava pysähtyä, kohdata toinen, antaa tilaa vuorovaikutukselle, kuunnella ja yrittää ymmärtää toista.
Näillä nuoteilla on hyvä jatkaa matkaa kohti ruutulippua.
Osku Laukkanen, pedagoginen rehtori

Tunnisteet:
aikuiskoulutus,
ammatillinen koulutus,
ammattilainen,
asenne,
ennuste,
kiihdytys,
kohtaaminen,
pedagogia,
pit stop,
reformi,
turun aikuiskoulutuskeskus,
turun akk,
vauhti
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Valintoja tekemässä tiedon valtatiellä
Elämme työelämässä mielenkiintoisia aikoja. Törmäämme päivittäin uutisiin, jotka käsittelevät työtä ja työelämän eri osa-alueita. Kuulemme ja luemme, kuinka uusia työpaikkoja syntyy teollisuuteen ja kuinka toisaalla käydään yt-neuvotteluita ties kuinka monetta kertaa. On kikyä, kehysneuvotteluita ja edessä häämöttävä uudenlainen yhteiskunnallinen sopimuskulttuuri. Miten tämä kaikki liittyy uravalmentajan työhöni Turun AKK:ssa?
Vuosi sitten osallistuin Sotepeda2016-seminaariin, jossa kerrottiin, että ammatillisessa koulutuksessa nykyopettajan ensisijaisena tehtävänä on opettaa hankkimaan ja käsittelemään tietoa. Toiseksi tärkeintä on opettaa opiskelijaa hallitsemaan omaa digitaalista jalanjälkeään ja vasta kolmantena tehtävänä on opettaa substanssia eli opetusainetta tai aihetta. Tiedonkäsittelytaitojen hankkiminen ja ylläpitäminen edellyttävät kaikilta aktiivista toimintaa. Tekemällä opitaan, ja taidot kehittyvät käyttämällä hankittua osaamista. Nykyään saan tietoa monin eri tavoin verrattuna aikaan vuonna 2004, jolloin aloitin työt kiertävänä pitkäaikaistyöttömien ohjaajana ilman älypuhelinta tai kannettavaa tietokonetta.
AKK:ssa kohtaamme opettajina ihmisiä heidän työuransa eri vaiheissa. On nuoria aikuisia, joilla on vähän tai ei lainkaan työkokemusta, mutta paljon kokemusta älypuhelimen käytöstä. On raudankovia ammattilaisia, joille älypuhelin on työvälineenä uusi tuttavuus. Tehtäväni on auttaa, ohjata, neuvoa ja opastaa (ja joskus jopa opettaa) heitä tekemään valintoja ja ratkaisuja oman uransa suhteen. Vastuullinen toimija, aikuinen, voi tehdä oikeita valintoja ja löytää ratkaisuja ongelmiinsa vain, jos hänellä on mahdollisuuksia hankkia monipuolisesti tietoa ja käyttää sitä erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa. Päätös on tehtävä, olipa kyse kahden ammatin väliltä valitsemisesta tai oikea-aikaisesti työnhakuun liittyvästä yhteydenotosta työnantajaan. Jos ei pysty päättämään, se on eräänlainen valinta – jos ei tee mitään, ei yleensä tapahdu muutosta.
Tietoa haetaan nykyään ensisijaisesti netistä joko omalla älypuhelimella tai eri tietokoneilla. Nettiin tuodaan tietoa eri motiiveilla ja erilaisista lähtökohdista. Se, miten luotettavaa tieto on, vaihtelee. Kuka tahansa voi ladata nettiin omia kirjoituksia ja kuvia. Ja kaikesta, mitä teemme netissä, jää ns. digitaalisia jalanjälkiä, joiden merkittävyys saattaa nopeasti muuttua. Kerran vaarattomalta tuntunut omissa nimissä tehty kannanotto tai hiukan liikaa paljastava selfie voi myöhemmin olla hankalasti selitettävä asia esim. uudelle työnantajalle.
Tietoa on joka puolella ja paljon. Työelämässä muutokset ovat jatkuvia, niinpä ajan tasalla pysyminen vaatii oikeasti aikaa ja energiaa. Opettajana yritän motivoida ihmisiä seuraamaan ympäröivää maailmaa, olemaan osa yhteisöään ja ottamaan vastuuta omien tietojensa ajantasaisuudesta. Lupaan myös itse seurata uutisia, kuunnella ja lukea, keskustella ja olla utelias. Käytän päivittäin erilaisia välineitä ajantasaisen tiedon hankintaan ja uskon vakaasti, että opin koko ajan jotain uutta.
Janette Broberg
Vuosi sitten osallistuin Sotepeda2016-seminaariin, jossa kerrottiin, että ammatillisessa koulutuksessa nykyopettajan ensisijaisena tehtävänä on opettaa hankkimaan ja käsittelemään tietoa. Toiseksi tärkeintä on opettaa opiskelijaa hallitsemaan omaa digitaalista jalanjälkeään ja vasta kolmantena tehtävänä on opettaa substanssia eli opetusainetta tai aihetta. Tiedonkäsittelytaitojen hankkiminen ja ylläpitäminen edellyttävät kaikilta aktiivista toimintaa. Tekemällä opitaan, ja taidot kehittyvät käyttämällä hankittua osaamista. Nykyään saan tietoa monin eri tavoin verrattuna aikaan vuonna 2004, jolloin aloitin työt kiertävänä pitkäaikaistyöttömien ohjaajana ilman älypuhelinta tai kannettavaa tietokonetta.
AKK:ssa kohtaamme opettajina ihmisiä heidän työuransa eri vaiheissa. On nuoria aikuisia, joilla on vähän tai ei lainkaan työkokemusta, mutta paljon kokemusta älypuhelimen käytöstä. On raudankovia ammattilaisia, joille älypuhelin on työvälineenä uusi tuttavuus. Tehtäväni on auttaa, ohjata, neuvoa ja opastaa (ja joskus jopa opettaa) heitä tekemään valintoja ja ratkaisuja oman uransa suhteen. Vastuullinen toimija, aikuinen, voi tehdä oikeita valintoja ja löytää ratkaisuja ongelmiinsa vain, jos hänellä on mahdollisuuksia hankkia monipuolisesti tietoa ja käyttää sitä erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa. Päätös on tehtävä, olipa kyse kahden ammatin väliltä valitsemisesta tai oikea-aikaisesti työnhakuun liittyvästä yhteydenotosta työnantajaan. Jos ei pysty päättämään, se on eräänlainen valinta – jos ei tee mitään, ei yleensä tapahdu muutosta.
Tietoa on joka puolella ja paljon. Työelämässä muutokset ovat jatkuvia, niinpä ajan tasalla pysyminen vaatii oikeasti aikaa ja energiaa. Opettajana yritän motivoida ihmisiä seuraamaan ympäröivää maailmaa, olemaan osa yhteisöään ja ottamaan vastuuta omien tietojensa ajantasaisuudesta. Lupaan myös itse seurata uutisia, kuunnella ja lukea, keskustella ja olla utelias. Käytän päivittäin erilaisia välineitä ajantasaisen tiedon hankintaan ja uskon vakaasti, että opin koko ajan jotain uutta.
Janette Broberg
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Teemallisen matkailutuotteen suunnitteluprojekti
Matkailun moniosaaja -ryhmä suunnitteli pienryhmissä matkailutuotteita ja koko opiskelijaryhmä sai testata pilottina kehiteltyjä tuotteita. Tämä jos jokin on projektioppimista parhaimmillaan ja antoisaa kokemuksellista oppimista.
Projektiosio aloitettiin ideoinnin- ja tuotesuunnitteluntyökalujen teoriaopinnoilla kokeillen eri menetelmiä myös käytännössä.
Projektilla oli selkeät tavoitteet, aikataulu sekä resurssit. Opiskelija osaa ideoida ja tuotteistaa työryhmässä valitsemalleen kohderyhmälle myyntikelpoisen matkailutuotteen tai -palvelun.
Projektioppimisessa käytännön toiminta muutetaan projektiksi. Pyrin yhteisölliseen oppimiseen luomalla vuorovaikutustilanteita, jotka tuovat esiin käsiteltäviä ongelmia sekä ihmisten erilaisia näkemyksiä asioista. Opetus mahdollistaa dialogin ja reflektion hyödyntämisen oppimistapahtumissa.
Menetelmän avulla ohjaan opiskelijoita keskinäisen yhteistyön hyödyntämiseen erilaisten roolien avulla, jolloin käsiteltävää ongelmaa voidaan tarkastella eri näkökulmasta.
Opiskelijoiden roolit olivat suunnittelu, toteuttaminen sekä asiakkaan rooli. Roolien avulla tavoite on ymmärtää tuotekehittely asiakkaan ja matkailuyrityksen näkökulmasta.
Arvioinnissa hyödynsin myös erilaisia rooleja; ryhmät arvioivat omaa toimintaansa koko projektin ajan, jokainen ryhmä toimi vertaisarvioijana vuorollaan ja jokainen opiskelija antoi asiakaspalautteen asiakkaan näkökulmasta.
Annoin lopuksi myös sanallisen palautteen kaikille ryhmille ja tiedustelin heidän kokemuksiaan projektioppimisesta. Toivon, että erilaiset roolit projektissa laajensivat tuotesuunnittelun näkökulmia kokonaisvaltaisemmaksi.
On ilo oppia tekemällä ja kokemalla!
Anna-Mia Rinne-Saarinen

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)