Samaan aikaan samassa paikassa

Kotouttamiskoulutuksessa maahanmuuttajat saavat muista kurssilaisista itselleen vertaisryhmän, jossa yhdessä opiskellaan suomea ja perehdytään suomalaiseen yhteiskuntaan. Yhteistä uuteen maahan muuttaneille on usein eriasteinen ulkopuolisuuden kokemus. On yksinkertaisesti vaikea hoitaa omia arkisia asioita, kun ei osaa kieltä tai kun toimintakulttuuri ja –tavat ovat vieraita. Kaikkien maahanmuuttajien tavoitteena on tehdä omasta arjestaan uudessa asuinympäristössä mahdollisimman sujuvaa. Usein se tärkein toive on saada mahdollisimman nopeasti työpaikka ja päästä siten osaksi normaalia yhteiskuntaa.

Uravalmennusryhmässä, jossa työtön voi tehostaa omaa työnhakuaan tai tehdä uusia urasuunnitelmia esim. uuden ammatin hankkimiseksi, pääsee myös osaksi ryhmää. Palautteiden perusteella tällaisten ryhmien parasta antia on juuri se, että pääsee jakamaan toisten kanssa kokemuksia ja ajatuksia työelämästä ja työnhausta. Ryhmissä on aina hyvin sekalainen joukko ihmisiä erilaisilla taustoilla ja vuosien mittaan valmennukseen on osallistunut yhä enemmän maahanmuuttajia. Osalle heistä tämä saattaa olla ensimmäinen kerta kun he pääsevät kohtaamaan tasavertaisesti muita työnhakijoita ja saavat aitoja kontakteja valtaväestöön.

Myös ammattia opiskelevat haluavat jakaa asioita toisten samaa alaa opiskelevien kanssa. Kukaan muu ei voi tarjota niitä neuvoja ja vinkkejä niin hyvin kuin toinen, joka etsii vastauksia samoihin ongelmiin. Ammattiopinnot voi suorittaa nykyään monella eri tavalla, joten toisinaan on vaikeaa löytää luonnollinen tapa saada vertaistukea omiin opintoihin. Siihen apua saa meiltä opettajilta. Mekin yritämme omalla tavallamme keksiä keinoja siihen, miten mahdollistamme luontevasti vuoropuhelun opiskelijoiden välille.

Erilaisia kohtaamistapoja on nykyään monia. Yhä enemmän on tarjolla erilaisia virtuaalimaailman luokkahuoneita ja keskusteluareenoja, mutta varmimmin aito kohtaaminen tapahtuu edelleen perinteisellä tavalla, olemalla samassa paikassa samaan aikaan toisten kanssa. Tällaiset vanhanaikaiset face-to-face -kohtaamiset ovat kovaa vauhtia harvenemassa. Oma neuvoni onki, että kun sellaiseen tarjotaan mahdollisuus, älä missaa sitä!

Kirjoittanut Janette Broberg

Kuvan voimalla

Satutteko tietämään, mitä ovat ”veržliaraktis”, ”atsuktuvas”, ”matuoti” ja ”plaktukas”. Voin kertoa, että ne ovat kaikille tuttuja työkaluja, jotka voi nähdä millä tahansa liettualaisella työpajalla. Mutta jos olette itse kyseisellä verstaalla töissä, ja pomo pyytää hakemaan nuo yllämainitut kapineet työkalupakista, osaatteko etsiä asianmukaiset välineet? Tuskinpa.

Tekniikan alojen koulutuksiin hakeutuu paljon maahanmuuttajia, joiden suomen kielen taito on hädin tuskin välttävällä perustasolla. Heidän on kuitenkin heti ensimmäisistä koulutuspäivistä alkaen tiedettävä työsalissa käytettävien tärkeimpien koneiden ja työkalujen nimet. Myös työturvallisuuden kannalta on oleellista, että koneita osataan käyttää asianmukaisesti ja että koneen käyttäjällä on asialliset turvavarusteet.

Asioitten kirjallinen selvittäminen on paitsi hidasta myös tarpeettoman teoreettista. Avuksi onkin otettu kuvat ja video. Metallimiehen työkalupakki levälleen pöydälle ja kamera käyntiin. Opettaja voi kertoa videokameralle eri työkalujen nimet (myös puhekieliset termit), ja yksinkertaisen editointiohjelman avulla tehdään video, jossa kunkin työkalun kuvan alle saadaan työkalun nimi kirjoitettuna samalla kun opiskelija kuulee sen kuulokkeistaan puhuttuna.

Näppärimmät alkavat heti kirjoittaa itselleen sanastoa, jossa on sinänsä tuttujen työkalujen nimet suomeksi ja opiskelijan omalla kielellä. Seuraavassa harjoituksessa tehtävänä onkin sitten yhdistää työkalun kuva ja sen nimi puhuttuna. Eli opiskelijaa pyydetään suullisesti etsimään eri työkaluja. Näin asiat jäävät mieleen suullisesti ja itse oikeinkirjoitukseen ei tarvitse niinkään puuttua. Pääasia, että opiskelija osaa ojentaa pyydetyn työkalun. Kirjoittaminen tulee tärkeäksi vasta tuonnempana.

Opiskelijat tekevät itselleen listan työkalujen nimistä tietokoneen ja kuvien avulla itsenäisesti paljon tehokkaammin kuin opettajan käskyttämänä taululta käsin. Jokainen saa myös edetä omaan tahtiinsa.

Niin – ne alussa mainitut työkalut ovat jakoavain, ruuvimeisseli, mitta ja vasara. Liettuaksi.

Kirjoittanut Esa Laukkanen

Kirjoittaminen - lempilapseni

Opetan Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa pääosin markkinointiviestinnän opiskelijoita. Jokaisen ryhmän kanssa aloitan viestinnän opinnot käymällä läpi viestinnän peruskaaviot. Varmaan joka ainoana opetuspäivänä ja joka aiheessa esiin nousevat ne kaksi tärkeintä asiaa: tavoite ja kohderyhmä.

Lisäksi käyn läpi viestinnän perusteitä, ylipäätään yritysviestintää, mainostekstejä, suoramainontaa, uutiskirjemarkkinointia, tarjouksia, tilausvahvistuksia, muistioita, lehdistötiedotteita, kriisiviestintää, Facebook-markkinointia, hakukoneystävällistä kirjoittamista, Google-markkinointia ja vaikka mitä.

Opiskelijat haastavat ja keventävät

Opiskelijat ovat mukavia. He haastavat, puurtavat ja keventävät. Kaikkea tätä yleensä vähän samaan aikaan. Harva asia voidaan käydä läpi ilman, että se herättää keskustelua. Välillä juttu lähtee lapasesta ja opettajakin löytää itsensä keskustelemasta asiasta, jolla ei alkuperäisen aiheen kanssa ole paljon tekemistä. Paitsi että se jollakin tavalla nivoutuu viestintään.

Vertaispalaute kunniaan!

Ja se kirjoittaminen, lempilapseni!

Olen huomannut, että moni opiskelija automaattisesti luokittelee itsensä huonoksi kirjoittajaksi – ja aivan turhaan. Jokainen, joka siihen on hiukankin opintojen aikana panostanut, on ottanut aimo harppauksia, ja se motivoi jatkamaan. Markkinointiviestinnän opiskelijoiden tavoitteena työelämässä on tietysti saada kättensä jälki mahdollisimman monen nähtäville ja sitä pitääkin harjoitella.

Minut tunnetaan siitä, että patistan kirjoittamaan, kirjoittamaan ja vielä kirjoittamaan. Korostan aina, että opintojen aikana tehtävien harjoitusten yksi etu on se, että lähin palautteen antaja istuu siinä vieressä. Omia kirjoituksia kannattaa antaa luettavaksi opettajan lisäksi myös vierustoverille.

Menestystarinoita

Koska paasaan kirjoittamisen puolesta ehtimiseen, teen jatkossa tuntiopettajan tehtävien lisäksi juttuja Turun Aikuiskoulutuskeskuksen moniin julkaisuihin mm. hyvin menestyneistä opiskelijoista ja eri koulutusalojen tapahtumista. Koulutusaloilta löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista suuri yleisö ei tiedä mitään. Opiskelijat myös työllistyvät mielenkiintoisiin paikkoihin.

Tarinoita on siis tulossa paljon!

Vapaa-ajalla harrastan monenlaista kulttuuria. Lukeminen on aina ollut tärkeimpiä harrastuksiani ja olen usean vuoden ajan pitänyt musiikinopettajapuolisoni kanssa Kirjallisia-blogia, johon kirjoittelemme säännöllisesti kirjoista ja teatterista. Lukeminen kannattaa aina. Ja kirjoittaminen se vasta hauskaa onkin!

Kirjoittanut Taina Euro

Oppiminen vaikeaa?

Kun aikuinen lähtee opiskelemaan, edellisistä opinnoista voi olla pitkä aika - vuosia, jopa vuosikymmeniä. Mielikuvissa saattaa siintää peruskoulun pulpetti, tylsä oppitunti, kiusaava luokkakaveri ja laulukoe luokan edessä. Tai muistot voivat olla ruusuisia, mukavaa yhdessäoloa, rentoja opettajia, oppimisen iloa. Yhtä kaikki, vanhat oppimiskokemukset muovaavat suhtautumista uusiin opintoihin.

Moni kantaa mukanaan vanhoja rasitteita. Koulukiusaamisen jäljet kestävät pitkään ja saattavat olla jopa esteenä sille, että uskaltautuu enää koskaan opiskelemaan. Oppimisvaikeudet voivat tuntua mielessä ylipääsemättömiltä.

Opintojen alussa me opot pidämme Oppistartti-päivän, jonka tarkoituksena on orientoida opintoihin ja herättää ajatuksia siitä, miten itse kukin meistä oppii parhaiten. Jokainen on erilainen myös oppijana. Yksi oppii kuuntelemalla, toinen tekemällä, joku tarvitsee työrauhan, toinen keskittyy vain taustamusiikin avulla. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole olemassa, täytyy vain löytää se itselle sopiva.

Oppistartissa mitataan opiskelijoiden oppimisvalmiuksia, hahmotuskykyä, luetun ymmärtämistä, matematiikan taitoja ja tarvittaessa soveltuvuutta alalle. Tehtävien perusteella arvioidaan, tarvitseeko opiskelija oppimiseen lisätukea ja ohjausta.

Oppimisvaikeudet eivät ole este oppimiselle. Opiskelijan kanssa mietitään ja harjoitellaan, miten tehostan muistiani, miten keskityn paremmin, miten löydän olennaisen asian. Jo oman oppimistyylin oivaltaminen voi olla iso asia, mutta ennen kaikkea se, että oppii.

Aikuisena voi aloittaa tyhjältä pöydältä ja löytää uudelleen oppimisen ilo. Aikuiskoulutus ei ole tenttikirjojen pänttäämistä vaan tekemistä, oivaltamista, oman kehityksen arviointia, vertaisoppimista. Opettaja tukee ja ohjaa, ei nolaa tai kurita.

Opiskelu ei ole koko ajan helppoa tai mukavaa, päivät vaihtelevat kuten elämässä yleensä. Tavoitteen saavuttaminen tuntuu kuitenkin sitä paremmalta, mitä enemmän sen eteen on tehnyt töitä.

-Ei enää koskaan opiskelemaan, huudahtaa moni viimeisenä koulupäivänä. Mutta kun kipinä on syttynyt, mieli muuttuu helposti. Opiskelukin voi koukuttaa.

Pirkko Kuhmonen

Maailma on totta

Pariisin tiedekeskuksessa ottamani kuva, joka havainnollistaa
maailman vilkasta lentoliikennettä.

"Maailman ääni liian voimakas on. Olen levoton." Niin lauloi Pelle Miljoona ensimmäistä kertaa aika kauan sitten. Itse kuuntelin kyseistä biisiä ja muutakin Pellen tuotantoa toimittaessani yläkoulun lehteä 90-luvun alussa. Meitä oli kaksi "päätoimittajaa"- minä ja kaverini-, ja olimme kovin kiinnostuneita maailmasta ja siitä raportoimisesta. Ihan viime vuosina ja näinä aikoina maailman ääni on ollut pauhaavan kova. Muistamme hyvin Arabikevään ja sitä seuranneet pakolaisvirrat. Nyt meillä on käsillä muun muassa Trump-ilmiö ja ankara nälänhätä osissa Afrikkaa.

Niin sitä voikin täältä näppäimistön takaa päivitellä miten elämme keskellä konflikteja, mutta onneksi myös keskellä kompromisseja. Kompromissien realisoitumisen havaitsen päivittäin luokassa. Konfliktin keskeltä paenneet opiskelijat ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan kotikonnuiltaan Turkuun. He eivät varmaankaan elä unelmaansa, vaan jonkinmoista suurta kompromissia. Moni heistä on menettänyt perheensä ja terveytensä. Osa ei saa nukuttua, muutamat eivät meinaa millään oppia lukemaan. Uusi kotimaa kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Heidän elämänsä on realisoitunutta arkipäivän draamaa.

Kuten me hyvin tiedämme, monet fiktiiviset draamat saavat karmaisevan lopun. Tämän tosielämän draaman toivon opiskelijoideni kohdalta kääntyvän hyvään elämään. Silloin kun motivaatio opetustyöhön alkaa lurahtamaan, terästänkin itseäni ajatuksella siitä, että saan edes yrittää auttaa opiskelijoitani löytämään hyvän elämän uudessa kotimaassaan.

Saara Linnatsalo